Jättääkö lastensuojelu asian kesken, jos ei saa henkilöä kiinni, eikä ole kova huoli?
Meille tehtiin keväällä lastensuojeluun ilmoitus ja tyhmästä syystä. Olen sairastellut paljon ja voimavarojen rajoilla mennyt. Sitten kotiin tuli remppaa ja kun palasimme ihanan loman jälkeen kotiin se oli kuin pommin jäljiltä asuntoon levinneistä remonttipölyistä yms. Otin tästä kuvia ja enhän niitä jaksanut siivota(nousi kuumetta ja oli pahenevaa muuta oiretta päällä). Näytin sitten kuvaa sosiaalityöntekijälle ja terapeutilleni niin nehän teki lastensuojeluilmoituksen tästä kun koti on noin likainen enkä minä jaksa tehdä mitään. Pyysivät myös, että kirjaan oman nimenikin ilmoittajaksi ja niin tein, että voivat kirjoittaa minunkin nimeni, koska näin on kuulemma vähemmän vakavaa. Yrittivät soittaa keväällä monta kertaa, mutta en vastannut ja kirjekin tuli kotiin, jossa pyydettiin välittömästi ottamaan yhteyttä. En ottanut. Toukokuun alun jälkeen sieltä ei olekaan kuulunut mitään. Olen riskiryhmää koronasta johtuen(kuten miehenikin), joten arvelin, että asiaa ei hoidettu heti kun meille ei voi tulla ja me emme voi mennä minnekään. Samoin terveyteni on heikentynyt entisestään enkä ole jaksanut ja ei ole huvittanut hoitaa tuota. Isona ongelmana siivoukseen oli myös voimakas pölyallergiani ja tokihan sain niitä oireita siitä remontista levinneestä pölystä ja oli pakko lähteä pois asunnosta ja mieheni siivosi sen.
Kummitteleeko tämä lastensuojeluilmoitus nyt? Mitäs nyt kun eivät saaneet minua kiinni? Miehelleni ne ei kai ole soittaneet tai ei ole ainakaan sanonut.
Kommentit (30)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kertomuksessa on outoja ja epäloogisia kohtia runsaasti. Miksi käyt terapiassa tai siinä psykiatrian arviossa, jos ns. nuppiosastolla ei ole lainkaan mitään ongelmaa? Miksi teillä on sosiaalityöntekijä? Jos olit häneen yhteydessä, niin homma lienee jo hoidossa, sillä hänhän on töissä samassa paikassa itsekin. Jos olit yhteyksissa sotepuolen ihmisiin, niin miten yhtäkkiä joku työntekijä ei saanutkaan yhteyttä, kun muuten olit koko ajan yhteyksissä. Kuulostaa siltä kuin joku seniori/eläkeläinen olisi kyhännyt huonon provon ajan kulukseen.
En käy terapiassa. Minusta tehtiin juuri psykiatrinen arvio/tutkimus, koska terveyskeskuslääkärin mukaan vaivani ei ole fyysinen(lääkäri yllättyikin kun toukokuun kokeiden perusteella minulla onkin OIKEASTI joku fyysinen vaiva ja joutui laittamaan lähetettä sairaalaan jatkoon). Sosiaalityöntekijä oli mukana noissa tapaamisissa(minä, terapeutti ja sosiaalityöntekijä ja jollain kertaa lääkärikin), jotta selvitellään minun tarvitsemien fyysisten apuvälineiden tilannetta ja näitä muita apuja. Lopputulos oli ettei näitä tukia myönnetä enää tämän vuoden alusta kuin syöpäsairaille. Soitti myös kevalle ja kelalle ja selvitteli fyysisiä kuntoutusasioitani sekä kuntoutustukiasioita.
Aika erikoiselta vyyhdiltä kuulostaa, jos joudut tuollaisen vuoksi psykiatriseen arvioon. Onko ylipainoa reilusti tai onko muuta kroonista vaivaa?
On kroonista vaivaa paljon. Diagnoosia en ole saanut, koska syytä oireille ei löydy. Nyt kuitenkin toukokuun kokeissa löytyi huomattavan heikot arvot eräissä kokeissa ja siitä lähete sairaalaan tarkempiin tutkimuksiin erikoislääkärille. Kuulun näihin, joihin terveyskeskuslääkäri ei keksi syytä oireille niin pakko sen olla psyykkistä, joten psyykkiseen arvioon. Oireiden pahentuessa ja nyt tämän uuden pahan oireen johdosta laittoi uusiin kokeisiin ja niissä olikin muutosta normaaliin.
Ääritapauksessa lapsesi ovat sen asiakkuuden piirissä niin kauan, kunnes täyttävät 18 vuotta. Huolimatta siitä, vastaatko nyt puhelimeen tai kirjeeseen. Heidät löydetään vaikka koulun kautta tarvittaessa, jos ei muuten saada yhteyttä. Mutta omat tietosi löytyvät kyllä järjestelmistä myös ja ottavat kyllä yhteyttä.
Jospa odottelevat huostaanottopäätöstä. Aika raskauttavia seikkoja, että et ole ollut tavoitettavissa lastensuojeluun.
Minkä ihmeen takia pelkästään äidin pitäisi olla yhteydessä lastensuojeluun? eikö isä kelpaa?
Kuulostaa oudolta, ettei ole soitettu isälle. Ei siellä mikään kova huoli voi olla, mutta jossain vaiheessa olisi syytä lasun kanssa tuo asia selvittää. Lasussa vaihtuu usein työntekijät ja ehkä joku asia voi oikeasti unohtuakin jonnekin mappi Ö:hön. Varmaan jossain vaiheessa soittavat sulle uudelleen, mutta voisi olla hyvä idea itse soittaa sinne päin. Oletko saanut kotiin tullutta postia, jos olette mökillä? Sieltä voi tulla myös paperikirjeitä.
Mies kävi keskustelussa, itse en mennyt omaani, enkä toiseenkaan. Mitään ei sitten kuulunut ja tuli pandemia. Vaihdettiin puhelinnumeroita jotta eivät saa yhteyttä, hah Hah.
Kuulostaa kyllä niin sekavalta selitykseltä että jotakin aihetta on varmasti lastensuojeluilmotukselle. .
Miksi asioita ei voi hoitaa alta pois? Kännissä joka päivä ja sairaudet vain tekosyitä?
Toivottavasti lastensuojelu menee oven taakse ja ottaa selvää.
Säälittää lasten puolesta jos vanhemmat hoitaa perheen asioita tuohon tyyliin.
Ai jos ei ole kova huoli? Tämän kun lukee niin vaikuttaa siltä että kova huoli on oikeasti ja syystä. Asiat jätetään hoitamatta ja ilmeisesti mielenterveysongelmia ja kuvitellaan että on millon mitäkin tautia.
Et ole ensimmäinen ihminen jota tutkitaan ja tutkitaan ilman että mitään syytä löytyy ennen kun se syy löytyy sieltä pääkopasta.
Normaalisti ihmiset kyllä hoitaa asiansa eikä lähde karkuun tai välttele viranomasia jos ei ole mitään salattavaa tai mielenterveysongelmia.
Vai lähdettekö ajamaan poliisejaki karkuun ihan huvikseen kun yrittävät puhalluttaa ja katsoa onko kaikki hyvin?
Vierailija kirjoitti:
Mies kävi keskustelussa, itse en mennyt omaani, enkä toiseenkaan. Mitään ei sitten kuulunut ja tuli pandemia. Vaihdettiin puhelinnumeroita jotta eivät saa yhteyttä, hah Hah.
Tämäpä järkevää. Taidat olla ihmisiä jotka vielä syyttelee muita omista ongelmistaan
Ei se ilmoitus jää kummittelemaan siltikään. Käyvät läpi asian kanssasi. Ja näkevät muistakin järjestelmistä tietosi ja ovat yhteydessä.