Pitääkö mökkiviikonlopulla hoitaa toisten muksuja?
Parin viikon päästä on edessä mökkiviikonloppu, jonne tulee 15 vierasta. Muut on aikuisia ja yhdellä pariskunnalla on skrabapulla taapero.
Onko oikein jos me muut seurustellaan keskenämme ja äiti/isä hoitaa lapsensa tarpeet, vai pitääkö meidän muiden aktiivisesti osallistua sen lapsen kanssa olemiseen? Pitääkää lapsia inhoovana hitlerinä jos haluatte, mutta mua harmittaa - itse ollaan omat lapset jo saatu isoiksi ja pois pesästä; tarviiko silti vielä ruveta lastenvahdiksi? Juttelisin mieluummin toisten aikuisten kanssa kuin pärryttäisin joillain leluautoilla tai lukisin satuja.
(Toivottavasti en ajattele näin sitten kun on lapsenlapsia tulossa)
Kommentit (13)
no ei tietenlkään, kyllä se on vanhempien tehtävä hoitaa se lapsi.
Tuskin kaikki aikuiset joutuvat yhtä las3ta viihdyttämään. Luulisin että aikuisseuraa riittää, vaikka joku antaisikin vanhemmille vähän taukoa.
Me hoidettiin nuorempana kyllä kollektiivisesti kaikkia lapsia, pidettiin silmällä samalla kun itse juteltiin. Se oli luontevaa silloin kun kaikki eli samaa elämänvaihetta. Nyt vanhemmiten ei ikävä kyllä jaksa vaivautua. Melkein hävettää...
Ei käy edes mielessä! Jos lapsi ottaa kontaktia, en ole huomaavinani tai käännän lapsen huomion äitiin tyyliin kiva auto, mene näyttämään äidille.
Minulla taas se tilanne, että olen päivät uudessa työssä lasten kanssa ja illat yksin omieni kanssa, kun mies on yrittäjä. Nyt ärsyttää, kun on tulossa lapsiperheitä esim vapuksi meille tai tuodaan lapsia meille hoitoon aamusta, kun minulla alkaa työt vasta klo 11. Muuten siis ottaisin mielellään, mutta nyt ei jaksais millään...
[quote author="Vierailija" time="30.04.2013 klo 16:21"]
skrabapulla?
[/quote]
Iltatähti
No et tietenkään hoida, jos ei huvita. Vanhemmat hoitaa, tai ne vieraat, jotka haluaa.
[quote author="Vierailija" time="30.04.2013 klo 16:58"]
[quote author="Vierailija" time="30.04.2013 klo 16:21"]
skrabapulla?
[/quote]
Iltatähti
[/quote]
Se on muuten skrapabulle.
Ei tietenkään tartte. Mutta pidän kyllä outona ihmistä joka ei kykene yhtään antamaan luontevasti huomiota lapselle, vaan on kiinnittämättä ollenkaan tähän huomiota vaikka lapsi sitä yrittäisi hakea. Ei tartte mennä lattialle leikkimään mutta ehkäpä sellainen perusystävällisyys olisi kuitenkin paikallaan! Silloin kun omassa ystäväpiirissäni on vastaava tilanne kuin ap:n kuvailema, kukaan ei tosiaan ota hernettä nenään yhdestä lapsesta vaan kaikki osaavat kyllä ihan aikuisen tavoin suhtautua taaperoon, tyylin: jos lapsi kaatuu niin lähimpänä oleva auttaa hänet pystyyn ja lohduttaa yms.
Lapsivihamielisyys on kyllä jotenkin oudolla tavalla luvallista tässä maassa. Ihan sama kuin päättäisin, että tulevana mökkiviikonloppuna en anna mitään huomiota ystävän miehelle kun nyt olen juuri itse päässyt miehistä eroon enkä jaksa yhtään kaksilahkeista näköpiirissäni. Haloo, ihmiset!
[quote author="Vierailija" time="30.04.2013 klo 17:14"]

MInusta ei ole lapsivihamielisyyttä odottaa vanhempien itse viihdyttävän lastaan! Ipanat kun on siitä tylsiä, että kun niille antaa vähänkin huomiota, niin ne olettaa, että tuo on kiva aikuinen. Kiitos ei, ei yhtään huomiota, silloin saa olla lapsilta rauhassa.
Ei ole tietenkään sinun velvollisuus sitä lasta hoitaa, mutta kyllä äiti siitä varmaan ilahtuu, jos joku vähän välillä antaa lapsellekin huomiota ja äiti pääsee rauhassa vaikka vessaan.
Itse lähden kyllä siitä oletuksesta että itse hoidamme lapsemme. Jos joku tarjoutuu katsomaan, ilahdun kyllä (ja oletan että hän tekee sen vapaasta tahdostaan eikä velvollisuudesta). Mutta en odota toisilta lapseni vahtimista.