Ja minäpä olen ollut mielisairaalassa töissä. Kysymyksiä?

Pitikö potilaiden tehdä sairaalassa kotitöitä? Esim. laittaa ruokaa ja siivota?

[quote author="Vierailija" time="26.04.2013 klo 11:53"]

[quote author="Vierailija" time="26.04.2013 klo 11:12"]

"Siihen aikaan, kun olin noissa mestoissa töissä, niin kaikki potilaspaperit olivat vielä kansiossa, eivät koneella - ja näin ne olivat täysin vapaasti kaikien hoitsujen luettavissa. Yövuoroja tehdessäni olikin mielenkiintoista lukea niitä perusteellisesti läpi."

Ei muuta kysyttävää kuin että millähän oikeudella sinä luit sellaisiakin potilaspapereita läpi, jotka eivät olleet sinun oman työsi hoitamisen kannalta välttämättömiä lukea? Siis sellaisen kuvan tuosta saa, että niin te toimitte, luitte huviksenne, mutta korjaa jos olen väärässä. Myös tuohon aikaan oli olemassa säännöt kuinka toimitaan, myös tuohon aikaan tuli kunnioittaa potilaiden yksityisyyttä sekä noudattaa vaitiolovelvollisuutta. Ei ollut silloinkaan luvallista urkkia. En henkilökohtaisesti arvosta pätkääkään hoitajaa joka ei näitä yksinkertaisia mutta erittäin tärkeitä eettisiä sääntöjä sisäistä sekä noudata. On laki mikä sanelee nämä asiat, se ei siis edes ole mikään epäselvä tulkinnanvarainen juttu. Muuten kyllä arvostan kaikenlaisten hoitajien töitä todella paljonkin, ihan siis siinä missä muitakin töitä.

[/quote]

AP vastaa: Ensinnäkin, mä todella luulin, että se on aivan oleellista, etä mun kuuluu tietää ja ottaa selvää. kaikki paperit olivat henkilökunnan luettavissa, se oli silloin niin. Ei tullut mieleenkään, ettei niitä olisi saanut lukea, vaan päinvastoin, ajattelin, että olen tehokas ja työstäni äärimmäisen kiinnostunut, kun perehdyn jokaiseen osastolla olevaan henkilön sairauskertomukseen pilkkuja myöden, että ymmärtäisin häntä ja hänen tarpeitaan paremmin. Näin jälkeenpäin tuntuu tosiaan ihan hullulta, että niitä noin vaan pystyi plaraamaan. Mutta oliko siitä haittaa, jos oli, niin en tiedä mitä haittaa? Uskon edelleen, että se oli potilaan etu. Mitä tulee vaitioloon, niin samat säännöt päti silloinkin, tietysti. Ei se, että vuosia myöhemmin kerron anonyymisti ja yleisesti, että minkälaisia tautoja joillain X -henkilöillä oli - riko vaitiololupausta missään määrin.

Psykiatrisilla osastoilla ei välttämättä ollut öisin paljoakaan tekemistä, koska lähes kaikki potilaat olivat fyysisesti terveitä, eli juuri mitään toimenpiteitä ei öisin joutunut tekemään; joskus joku kävi juttelemassa tms, muttei joka yö. Oman kirjankin lukeminen tuntui vähän laiskalta, siksi luin amaatikirjallisuutta ja potilaiden kansioita ja yritin kovasti oppia niistä jotain. Nythän niin ei kai voisi enää tehdä, en tiedä?

[/quote]

Mitäkö haittaa? Kyllä siitä on haittaa, se kun on ihan periaatekysymyskin. Ja laki määrää asian. Kyse on moraalisesta selkärangasta. Vaikket sinä koskaan juoruilisikaan esim. kahvipöydässä kavereidesi kanssa jonkun tutuntuttujen potilaiden asioista, niin se on silti yksiselitteisesti hyvin väärin, mikäli urkit työsi puitteissa aikasi kuluksi sellaista mitä et saanut urkkia. Onpa meillä ihmisillä vaan merkillisiä eroja näissä moraalikäsityksissämme. Entä koetko että saisit lukea myös toisen ihmisen päiväkirjaa ihan aikasi kuluksi, mikäli olisit saanut avaimet kukkien kastelua varten loman ajaksi hänen kotiinsa? Niin, eihän hän sitä saa tietää, sinähän jätät kirjan samaan asentoon lähtiessäsi asunnosta ja hänhän luottaa sinuun, et sinä tekisi sellaista. Näkisin että nämä voisi löyhästi rinnastaa nämä kaksi asiaa, jotta avautuu vähän paremmin mitä tarkoittaa yksityisyyden kunnioittaminen. Luulisi ettei hatarien luulojen perusteella hoideta noitakaan töitä, vaan alalle päätyneen tulee olla aivan aivan täysin tietoinen ja perehdytetty siitä mitä hän saa ja mitä ei saa tehdä.

Montako potilasta yhdellä osastolla yleensä on? Entä montako hoitajaa?

Miksi siitä ei ole mitään hyötyä että on mielisairaalassa asiakkaana?uskotko että kaikki ihmiset eivät ikinä parannu vaikka söisivät mitä lääkkeitä ja kävisivät terapiassa masennuksesta kyse?

Montako prosenttia potilaista on pakkohoidossa?

Silloin ainakin oli monen kokoisia osastoja, nuorten osastolla saattoi olla vain 8 paikkaa ja aikuisten vastaanotto-osastolla ( suljettu ) vaikka 20-24 paikkaa. Hoitajia oli...olisko ollut 10-12 ja yövuorolaiset ( 2 ) siihen päälle. En muuten muista enää ihan tarkkaan hoitajamäärää.

Mäkin oon :) Ollut jo viimiset 12 vuotta. Jiihai.

Mihin vaihdoit töihin ja mikä on koulutuksesi?

Mitkä ovat ammattisi parhaimmat puolet? Entä huonoimmat?

Onko totta, että mielisairaat pukeutuvat mieluiten värikkäisiin ja kirjaviin vaatteisiin?

[quote author="Vierailija" time="26.04.2013 klo 08:53"]

Miksi siitä ei ole mitään hyötyä että on mielisairaalassa asiakkaana?uskotko että kaikki ihmiset eivät ikinä parannu vaikka söisivät mitä lääkkeitä ja kävisivät terapiassa masennuksesta kyse?

[/quote]

Toinen psyk. osastolla töissä oleva vastaa omasta puolestaan.

HYvin monella masennus ei ikinä kokonaan parane, vaan lievittyy niin, että pärjää kotonakin. Kausittain sairaus usein aktivoituu. Lääkitys ja terapia auttavat pärjäämään, ja kenties ymmärtämään asiaa paremmin. Monelle auttaa myös ns. sähköhoito.

Masennus, ja moni muu psyykkinen sairaus on kuitenkin tila, joka tuppaa uusiutumaan vaikka siitä hetkellisesti paranisikin.

Osastohoidossa laitetaan päivärytmi kuntoon, voidaan kokeilla eri lääkkeitä, keskusteluapu on lähellä. Ja jos on itsetuhoinen, on myös valvovan katseen alla..

Olen nähnyt potilaita joiden olo kohentuu niin, että palaavat vakavastakin masennustilasta takaisin työelämään.

Kaikki eivät todellakaan hyödy sairaalahoidosta. Minunkin aikanani moni potilas - tai ainakin muutama - teki itsemurhan, yksi osastolla, muut muutaman päivän lomansa aikana. Lääkärin määräämät lääkkeet on pakko ottaa, jos ei ota, ensin valvotaan vieressä ja katotaan, että ne menis - jos näyttää siltä, että käy oksentamassa ne tai muuta, niin sitten lääkeet voidaan antaa injektiona.

Kaikki eivät tosiaankaan ikinä parane. Siihen aikaan, kun olin noissa mestoissa töissä, niin kaikki potilaspaperit olivat vielä kansiossa, eivät koneella - ja näin ne olivat täysin vapaasti kaikien hoitsujen luettavissa. Yövuoroja tehdessäni olikin mielenkiintoista lukea niitä perusteellisesti läpi. Mm. todella monien skitsofreenikoiden parpereista kävi ilmi, että heidän perheessään on muitakin yhtä hulluja, tyypillistä oli, että niissä luki jotain tälläistä " kyseessä 44v skitsofreniaa sairastava nainen X - paikkakunnalta, jonka sisar tehnyt itsemurhan vuonna X ja jonka äiti ollut hoidettavana X - psykiatrisessa sairaalassa pitkäaikaisosastolla vuodesta X. Eli sukurasite on ainakin todellista.

Todennäköisesti tänä päivänä lääkkeiden määrää on vähennetty radikaalisti, mutta edellen mielisairaaloissa hiippailee niitä tyyppejä, jotka ovat todella tokkurassa. Joskus on ihan paikallaan saada ihminen rauhoitettua lääkkeillä ( väkivaltaisuus, korkea itsemurhariski, pitkään jatkunut unettomuus, juoppohulluus ), jota sitten aletaan purkamaan asteittain. Ei teverydenhuollolla ole rahaa siihen, että jokaisen ahdistuneen tai harhaisen vieressä istusi psykiatri ja pari hoitajaa. Nykyään hoitajia on varmaan vielä vähemmän, kuin ennen. 

Nykyään lääkket ovat kaiketi niin paljon täsmällisempiä, mutta toisaalta, silloin ei vielä juurikaan ollut näitä koulu yms. ampujia ( Suomessa ), mitkä kenties ovat flipanneet juurikin masennuksen ja lääkkeiden yhteensopimattomuuden vuoksi. Tää vaan heittona, en leiki mitään tietäväistä, kunhan vaan puhelen.

[quote author="Vierailija" time="26.04.2013 klo 09:17"]

Onko totta, että mielisairaat pukeutuvat mieluiten värikkäisiin ja kirjaviin vaatteisiin?

[/quote]

No ei ole. Tai sanotaanko näin että kaksisuuntaisen mielialahäiriön maanisessa vaiheessa varsinkin naisilla on kyllä taipumusta pukeutua ja meikata yliampuvasti, mutta muuten pukeutumistyyli on kyllä persoonasta kiinni.

Ihan tavallisia vaatteita käytttävät, mutta usein jos on kyse pitkänlinjan sairastajasta--> rahat tiukalla, vaatteet saattavat olla sitä ihanan kirjavaa kasarimuotia tms...

Millainen päivärytmi osastolla on? Varmaan siis ihan normaali aamuheräämisineen ja illalla nukkumaan ja ruokailut välissä. Mutta minkä verran on mitäkin toimintaa: terapiaa, koulua / toimintaa, harrastusta, liikuntaa?

Koulutukseni on sellainen muinainen, kuin Psykiatrinen SH. 

Muutin pieneltä paikakunnalta Helsinkiin ja tajusin, etta sairaanhoitajan palkalla ei oikein elä täällä. Opiskelin muuta ja jäin sille tielle. Täällä on tietenkin monia, jotka tuntevat ja tietävät nykymenon psyk.sairaaloissa itseäni paljon paremmin, mutta vastailenkin vaan omasta näkökulmastani ja kuten sanoin, vuosien takaa.  

moi  minulla on selaista  kysytävää et joutuukoo mielisairaalan selaanen kun viiltelle jaa raapiii kätään veriille?

[quote author="Vierailija" time="26.04.2013 klo 11:55"]

Voiko kaksisuuntaista mielialahäiriötä sairastava päätyä pitkäaikaispotilaaksi ja mielenterveyskuntoutujien hoitokotiin?

[/quote]

Kultaseni, en ole ennustaja, olen vain sairaanhoitaja. Mutta periaatteessa kuka tahansa meistä on potentiaalinen pitkäaikaispotilas. Olen ymmärtänyt, ettei nykyään ihan kovin helposti edes "pääse" mielisairaalaan, jollei ole umpihullu, harhainen ja väkivaltainen. Mutta elämä vie ja me mennään sen mukana, kuka tietää miten meille käy; voi käydä oikein hyvinkin:)

Minuakin kiinnostaa perhekeskeinen hoitotyö psykalla? Vaikea asia tuntuu olevan, siihen ei ole panostettu valtakunnallisesti! Vaatisi lisäkoulutusta henkilökunnalle. Hoidon laatu paranisi ja tulokset. Toivottavasti tähän panostetaan.

[quote author="Vierailija" time="26.04.2013 klo 09:33"]

Millainen päivärytmi osastolla on? Varmaan siis ihan normaali aamuheräämisineen ja illalla nukkumaan ja ruokailut välissä. Mutta minkä verran on mitäkin toimintaa: terapiaa, koulua / toimintaa, harrastusta, liikuntaa?

[/quote]

Riippuu varmasti osastosta, itse työskentelen suljetulla akuutilla vastaanotto-osastolla, jossa potilaiden viipymisaika on tavallisesti n. 5vrk--3kk. Joskus on pitkäaikaisempiakin, yleensä he kuitenkin siirtyvät eteenpäin toisenlaiselle osastolle.

Meillä on yöhiljaisuus kl. 6 asti, jota ennen ei saisi käytävillä liikkua kuin esim pakolliset vessareissut. Yököt palauttavat metelöijät huoneisiin.. aamupala n. 7.15, osaston yhteinen aamuryhmä kl 8.15, johon lähes kaikki osallistuvat. Yhteinen ulkoiluryhmä aamupäivällä ja iltapäivälllä, ja he ketkä eivät ole pakkohoidossa voivat ulkoilla sopimusten mukaan vapaasti. Eri päivinä on esim. musiikkiterapiaryhmä, kuvataideryhmä, toimintaterapia, ja ruuanvalmistusryhmä.  Lisäksi tarpeen mukaan omahoitaja keskusteluita. Viikoloppuna voi olla muita erilaisia juttuja osaston tilanteen mukaan, esim retkiä, elokuvaryhmiä..

Yöhiljaisuus alkaa kl 23.

Meillä hoidon tarkoitus on laittaa päivärytmi kohdilleen ja esim. aloittaa lääkitys, rauhoittaa akuutti tilanne. Ryhmät aamukokoontumista lukuunottamatta eivät ole pakollisia, mutta sängystä ylösnousu ja yöhiljaisuus on.

Kuntouttavilla osastoilla on varmaan erilainen rytmi ja tavat.

Päivärytmi vaihteli osastoittain aika paljon, ymmärretttävästi. Pitkäaikaisosastoilla, joissa jotkut olivat olleet vuosikymmeniä! hoidossa ( säilössä, asukkaana ), oli asukkailla paljon vähemmän terapioita ja muuta, kuin niillä, joiden oletettiin kuntoutuvan hyvin, jos ei nyt työelämään, niin ainakin pois sairaalahoidosta. Vastaannotto-osastoille tuli niin harhaista ja ahdistunutta porukkaa, ettei heille ihan ensimmäinen asia ollut järjestää mitään pallopelejä. Toisaalta, olis voinut sekin jotain tyyppiä auttaa. Liikuntaa on mielisairaaloissa aivan liian vähän, jos "saisin päättää", niin yksi ensimmäisiä tekojani olisi kirjata jokaisen osastolle tulevan henkilön hoitosuunnitelmaan myös peruskunnon suunnitelmallisen ja tehokkaan kohottamisen. 

Päivärytmi oli ihan "normaali", aamupalat ja lounaat ja näin. Hyvää ruokaa, jota kaikki kykenevät ottivat itse. Joskus tuli tilanteita, että joku alkoi esim. huitomaan haarukalla  muita tai heitti astioita pitkin seiniä, mutta aika harvoin. Tollasissa tapauksissa riippui täysin hoitajista, mitä riehumisesta jatkoseurasi: jotkut miehet olivat niin virkaansa täynnä, että raahasivat tollasen tyypin välittömästi eristykseen ja piikki hanuriin - toiset taas rauhoittelivat ja kuljettivat omaan huoneeseen tai muualle rauhoittumaan ja jäivät selvittämään mistä kiukku sai alkunsa jne. Lain mukaan ihminen pitää eristää, jos hän in itselleen tai muille vaarallinen - että minkä sitten ketäkin tulkitsee vaaralliseksi käytökseksi - se on niin ihmisestä/hoitajasta kiinni. Itse en pelännyt ikinä ketään, en isokaan äijää. 

Vaatetuksesta: ei siellä juuri Burberryä näkynyt. Aina joskus jostain perämetsästä pelmahti osastolle joku maaninen ja maanisuudessaan harhainen suurtalon emäntä, jolla oli päällekäin monta turkkia, luomiväriä ja huulipunaa naamassa pitki poikin ja kolmetkymmenet helmet kaulassa...( Ei ole naurun asia, ei todellakaan, mutta rankka työ vaatii rankkaa huumoria, joten...). 

Oli siellä musiikiterapiaa, omahoitajan kanssa keskustelua, taideterapiaa, askartelu"terapiaa" ja liikuntaakin. Selkeämmän jengin kanssa pelattiin lentopalloakin, mutta aika pitkälle se olis sellasta, että tyyppi tuli apaattisena liikuntamestoille ja pyysi pallohierontaa - jos sanoin, että mulla oli kyllä suunnitelmissa reipas metsälenkki, niin eipä siihen sitten suostuttukaan. Tämä koski lähinnä nuoria tai muita fyysisesti lenkeilyyn pystyviä. Pingistä pelattiin aika paljon, ihan perusjuttuja. Joogaakin joskus ja hauskaa oli, kun joskus laitettiin vuorotellen kaikkien lempimusaa ja tanssittiin. ( Tämä ei tietenkään tapahtunut osatolla koo porukan kesken, vaan esim. liikuntaterapian tiloissa. pienellä ryhmällä tai potilaan kanssa kahdestaan ).

Mutta en sopinut siiihen maailmaan, ahdistuin kai jossain määrin itsekin siellä; liikaa epätoivoa ja eriarvoisuutta, resurssit paikoitellen olemattomat ja jatkohoidon tarjonta ihan olematonta. Ei ole hulluksi tulemista.

[quote author="Vierailija" time="26.04.2013 klo 08:41"]

Joku on aloittanut ketjun, että on itse ollut mielisairaalassa asiakkaana. Täältä saatte hoitsun näkökulman aiheeseen, jos kysymyksiä on. Mulla on kokemusta lähes kaikilta osastoilta ( avo- ja suljetut osastot, geriatrinen osasto, kriisiosasto. Olen ollut töissä myös päiväsairaalassa, sekä mieleisairaalan liikunnanohjaajana ). Kokemukseni on kyllä vuosien takaa.

[/quote]  Onko potilas tarttunu tisuihin kiinni?