Nuoret parit ja eläimien naurettava paapominen!

Totta, nyt kun asian sanoit, tuli mieleen muutama tällainen nolo pari.

Menee vähän yli. Jotkut töissä vertaa lemmikkejään lapsiin ja vaativat samoja asioita : lapsi pitää hakea hoidosta = koira pitää viedä ulos. Ihan naurattaa. Onhan perheellisilläkin eläimiä, eikä niiden takia tarvitse kenenkään järjestellä työvuoroja. Ihmiset on pimeitä.

Meillä kissat on meidän lapsia, hemmoteltuja sellaisia. Ei ole keltään pois. Jos jotain ärsyttää niin aivan vapaasti.

Minulla kissa on todellakin pilalle hemmoteltu :)

Ostan sille parasta ruokaa, leikin ja hellin sitä, kotona löytyy kissalle pehmeitä nukkumapaikkoja ja kivoja kiipeilypaikkoja joka huoneesta, ja se nukkuu sänkyni jalkopäässä. Aina ohikulkiessaan hipaisee jalkojani tai sipaisee poskellaan, ja seuraa toimiani kotona. Oli kysymys vaikka lakanoiden vaihdosta, pyykkäämisestä, pianonsoitosta, kahvinkeitosta. Messissä on siis aina pieni pörröinen apuri söpöine pallopäineen. Parempi kuin joku lahkeessa roikkuva, kiittämätön huutava ja haiseva ihmiskakara :)

Vierailija kirjoitti:

Minulla kissa on todellakin pilalle hemmoteltu :)

Ostan sille parasta ruokaa, leikin ja hellin sitä, kotona löytyy kissalle pehmeitä nukkumapaikkoja ja kivoja kiipeilypaikkoja joka huoneesta, ja se nukkuu sänkyni jalkopäässä. Aina ohikulkiessaan hipaisee jalkojani tai sipaisee poskellaan, ja seuraa toimiani kotona. Oli kysymys vaikka lakanoiden vaihdosta, pyykkäämisestä, pianonsoitosta, kahvinkeitosta. Messissä on siis aina pieni pörröinen apuri söpöine pallopäineen. Parempi kuin joku lahkeessa roikkuva, kiittämätön huutava ja haiseva ihmiskakara :)

Kuulostit tosi ihanalta ihmiseltä, kunnes piti loppuun laittaa tuollainen tosi inhottava kommentti lapsista.

Minulla on lapsia ja koira. Lapset on lapsia, mutta kyllä minä tuolle koirallekkin “äiti” olen. Otin sen jo ennen perheenperustamista, eli meillä on pitkä historia takana yhdessä. Sitä vasta katsotaankin kieroon kun tälläinen perheenäiti on niin innostunut koirastaan. Se on kyllä mun paras kaveri, uskollinen ja paras lohduttaja (kun olen käynyt läpi mm. avioeron niin koira ihan todella oli paras lohduttaja).

Minä taas otin koiria, kun lapset kasvoivat isoiksi. Joku paapottava pitää olla :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla kissa on todellakin pilalle hemmoteltu :)

Ostan sille parasta ruokaa, leikin ja hellin sitä, kotona löytyy kissalle pehmeitä nukkumapaikkoja ja kivoja kiipeilypaikkoja joka huoneesta, ja se nukkuu sänkyni jalkopäässä. Aina ohikulkiessaan hipaisee jalkojani tai sipaisee poskellaan, ja seuraa toimiani kotona. Oli kysymys vaikka lakanoiden vaihdosta, pyykkäämisestä, pianonsoitosta, kahvinkeitosta. Messissä on siis aina pieni pörröinen apuri söpöine pallopäineen. Parempi kuin joku lahkeessa roikkuva, kiittämätön huutava ja haiseva ihmiskakara :)

Kuulostit tosi ihanalta ihmiseltä, kunnes piti loppuun laittaa tuollainen tosi inhottava kommentti lapsista.

Minulla on lapsia ja koira. Lapset on lapsia, mutta kyllä minä tuolle koirallekkin “äiti” olen. Otin sen jo ennen perheenperustamista, eli meillä on pitkä historia takana yhdessä. Sitä vasta katsotaankin kieroon kun tälläinen perheenäiti on niin innostunut koirastaan. Se on kyllä mun paras kaveri, uskollinen ja paras lohduttaja (kun olen käynyt läpi mm. avioeron niin koira ihan todella oli paras lohduttaja).

Sori, en ole yhtään lapsi-ihminen. Naapurissa asuu lapsiperhe jolla on karmea huutava taapero, joka aamu pitää senkin kirkua niin että koko aukio kaikuu. Melkein päivittäin vetää myös huutopotkuraivarit ikkunani alla, alkaa kirkumaan ja itkemään pää punaisena ja melu kuuluu jopa ikkunoiden läpi.

Kissat ovat ihastuttavan hiljaisia ja viehkoja, eivätkä ala kirkumaan tai vaatimaan tahtoaan läpi 140 desibelin voimalla aamuseitsemältä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla kissa on todellakin pilalle hemmoteltu :)

Ostan sille parasta ruokaa, leikin ja hellin sitä, kotona löytyy kissalle pehmeitä nukkumapaikkoja ja kivoja kiipeilypaikkoja joka huoneesta, ja se nukkuu sänkyni jalkopäässä. Aina ohikulkiessaan hipaisee jalkojani tai sipaisee poskellaan, ja seuraa toimiani kotona. Oli kysymys vaikka lakanoiden vaihdosta, pyykkäämisestä, pianonsoitosta, kahvinkeitosta. Messissä on siis aina pieni pörröinen apuri söpöine pallopäineen. Parempi kuin joku lahkeessa roikkuva, kiittämätön huutava ja haiseva ihmiskakara :)

Kuulostit tosi ihanalta ihmiseltä, kunnes piti loppuun laittaa tuollainen tosi inhottava kommentti lapsista.

Minulla on lapsia ja koira. Lapset on lapsia, mutta kyllä minä tuolle koirallekkin “äiti” olen. Otin sen jo ennen perheenperustamista, eli meillä on pitkä historia takana yhdessä. Sitä vasta katsotaankin kieroon kun tälläinen perheenäiti on niin innostunut koirastaan. Se on kyllä mun paras kaveri, uskollinen ja paras lohduttaja (kun olen käynyt läpi mm. avioeron niin koira ihan todella oli paras lohduttaja).

Sori, en ole yhtään lapsi-ihminen. Naapurissa asuu lapsiperhe jolla on karmea huutava taapero, joka aamu pitää senkin kirkua niin että koko aukio kaikuu. Melkein päivittäin vetää myös huutopotkuraivarit ikkunani alla, alkaa kirkumaan ja itkemään pää punaisena ja melu kuuluu jopa ikkunoiden läpi.

Kissat ovat ihastuttavan hiljaisia ja viehkoja, eivätkä ala kirkumaan tai vaatimaan tahtoaan läpi 140 desibelin voimalla aamuseitsemältä.

En minäkään pidä kissoista, etenkin osa niistä on tosi häijyjä ja v*ttumaisia ja haisee, mutta en koe tarvetta haukkua koko kissakansaa.

No isolla osalla ihmisistä tosiaan on hoivavietti, mutta osa tyytyy koiraan eikä tee lasta itselleen leikkikaluksi ja siksi et elämässä olisi merkityksellisyyttä kun saa hoivata jotain mikä ei pärjää ilman sinua . Tuo koko ilmiö on tosi kuvottava ja onneksi osa valitsee hoivatarpeitaan tyydyttämään sen eläimen.

Ei varmaan yllättävää että itselläni ei ole koskaan ollut minkäänlaista hoivaviettiä, paitsi ehkä kumppania kohtaan. En saa itselleni tyydytystä siitä että hankin avuttoman olennon itselleni jotta saan kuvitella olevani tärkeä.