Onko teidän lapset olleet tyytyväisiä heille valittuun sukunimeen?

On joskus sanonut, että olisi mieluummin minun nimellä. Mutta enemmän on valittanut etunimestään. Mutta nää valitukset menee samaan kategoriaan kuin "vitsi mä haluaisin luonnonkiharat hiukset enkä tämmösiä suoria".

Tuttavaperheessä tytär vaihtoi sukunimensä ädin nimeen. Oli kyllä ihan ymmärrettävää, isän nimi oli tyyliä Juntunen-Pöntinen-Karvonen ja äidin nimi kaunis ja harvinainen luontonimi.

Meillä lapsella on isän sukunimi. Pojan mielestä hänellä olisi sitten pitänyt olla ihan erilainen etunimikin, jos olisi minun sukunimi. Samaa mieltä, nimet ei rimmaisi. Ja lapsen serkuilla on hyvin erilaisia sukunimiä, koska minulla on isosiskoja, jotka meni naimisiin jo anhan sukunimilain aikaan, ja sukunimi siis vaihtui.

Miehenikään ei ole kovin kiintynyt omaan sukunimeensä, koska on aina ollut paljon läheisempi äitinsä suvun kanssa. Mutta ei viitsi vaihtaa äitinsä sukunimeen, koska enonsa on kuuluisa, ja nimi harvinainen ( ja ovat saman alan ihmisiä). Vaikuttaisi että ratsastaisi enonsa nimellä...

Teini ei tykkää sukunimestään, joka on siis isänsä peruja, nuorempi on ihan tyytyväinen siitä.

Lapset ovat vielä niin pieniä etteivät osaa sen suuremmin asiaa edes ajatella, mutta joskus viisivuotias on kyllä miettinyt miksi hänellä on juuri se sukunimi näistä perheen kahdesta vaihtoehdosta. Itse kyllä pyörittelen ajoittain ajatusta, että lasten sukunimet vaihdettaisiin, mutta saa nyt nähdä. Jos lapseni isompana itse puhuisivat haluavansa vaihtaa sukunimeä, saavat siihen ilman muuta luvan. Serkkujeni äidillä on sama sukunimi kuin minulla ja serkut ovat moneen kertaan miettineet, josko vaihtaisivat sukunimensä samaksi kuin minulla ja äidillään. Toistaiseksi kuitenkin pitävät isänsä sukunimen kunnioituksesta isoisäänsä kohtaan, mutta todennäköisesti jossain vaiheessa, kun papasta aika jättää, vaihtavat.

No en ole kysynyt... jonkun kerran on keskusteltu etunimestä, että "miksi sain tämän nimen", mutta siihenkin on ollut helppo vastata.

Tähän on helppo vastata: kyllä!

Jos siis mun tyttönimen ja isänsä sukunimen välillä pitäisi valita. Oma nimeni oli aivan karmea!

Meillä lapset sanoi että olisi kauheaa jos olis äidin sukunimi. Siitä saisi aika helposti pilkkaa aikaiseksi.

Luulen että sukunimissä ei ole kyse siitä mistä suvusta se nimi on vaan siitä että mikä se on. Onhan se paljon kivempi että sukunimi on vaikka Tammi, kuin että se olisi Keppi.

Rumat sukunimet kuoleva pikkuhiljaa sukupuuttoon. Mitä järkeä antaa lapsen nimeksi vaikka "Pesonen" jos toinen vaihtoehto on "Tähtivuori" tms.

"Rumat sukunimet kuoleva pikkuhiljaa sukupuuttoon. Mitä järkeä antaa lapsen nimeksi vaikka "Pesonen" jos toinen vaihtoehto on "Tähtivuori" tms"

Näin Itä-Suomesta katsottuna aika huono esimerkki. Pesonen on ihan normaali, neutraali sukunimi, Tähtivuori tuntuu naurettavalta ja teennäiseltä (jota se onkin, käännösnimi) - senniminen lapsi saisi kyllä kuulla siitä koulussa.

No joo. Ehkä esim. jossain Savossa on niin paljon rumia nimiä "Rytkönen, Putkonen, Pasanen" että kauniimpinimisiä voidaan tosiaan kiusata kateuden puuskassa.

No en kyllä sanoisi myöskään "Tähtivuorta" mitenkään kauniiksi, vaan lähinnä naurettavaksi.
Näitä käännöskukkasia on entisillä ruotsinkielisillä nimenvaihtajasuvuilla, muita hölmöjä esimerkkejä mm. "Kiviruusu", "Lehmusoksa". Oikeasti, kuka haluaa olla Lehmusoksa?
Ei sillä, etteikö itäsuomalaisissa nimissä ole rumiakin, mutta kyse on siitä, mihin tottuu. Lisäksi ainakin minulle ovat tärkeitä suvun perinteet ja pitkät juuret, joita on dokumentoitu ja tutkittu 1500-luvulle asti. Ja kyllä, minulla on aivan tavanomainen itäsuomalainen nimi, jota en vaihtaisi mistään hinnasta. Nimi, joka on aito, eikä vaihdettu tai teennäinen.

Ööh... eikös tuo esimerkki ollut tarkoitettu symboliseksi.?! Samaa mieltä, että ns. tylsät nimet varmaan vähenevät kun valinnanvapautta on tullut lisää. Meillä mieheni sukunimi nen-päätteinen ja minun mielestäni sellainen joka yhdistettyinä joihinkin etunimiin on jopa koominen. Kaipa jotkut perinteiden ystävät valitsevat vielä ns. "hassujakin" nimiä jos ne ovat isän puolelta, mutta uskoisin, että nyt tänä päivänä kun kaikki esteettiset arvot ovat korkealla, myös nimillä on esteettistä merkitystä. Olenpa kuullut senkin perustelun, että kahdesta sukunimestä valittiin se, joka yhdistettynä etunimeen jää paremmin 200 työnhakijan joukosta mieleen ;)

Valitsimme aikoinamme lapsille nimeksi isän sukunimen (minä säilytin omani mennessäni naimisiin). Nyt lapset ovat juuri tulleet täysi-ikäisiksi ja kertoneet, että mieluummin olisivat halunneet minun nimeni. On kuulemma kivempi kuin isän nimi. Saa nähdä, ehkä vaihtavat sen, mutta eivät vielä ole tehneet sitä.

Mun mielestä taas se sukunimen suomentaminen on ollut erittäin järkevää jos kyseessä on puhtaasti suomenkielinen perhe/suku. Ruotsinkielisiä nimiä annettiin täysin suomenkielisille kysymättä näiden omaa mielipidettä.

"Olenpa kuullut senkin perustelun, että kahdesta sukunimestä valittiin se, joka yhdistettynä etunimeen jää paremmin 200 työnhakijan joukosta mieleen". Jos tuo edellä oleva on totta, niin täytyy ihmetellä, miten ilmapäisiä ihmiset voivat olla. Nimi on oikeastaan niitä harvoja asioita nykymaailmassa, jotka meidät sitovat omiin juuriin ja suvun menneisyyteen. Mielestäni nimenvalinta ei ole mitään shoppailua, vaan (edes) tässä asiassa pitäisi noudattaa vanhoja perinteitä, vaikka niitä ei muuten noudattaisikaan. Henkilökohtaisesti en oikein arvosta nimenvaihtajia, joku Juhana Helmenkalastaja (tai kuka nyt ikinä olikaan) on mielestäni ihmisenä lähinnä surkea vitsi.

Nimenvaihtajat useimmiten ottavat juurikin perinnesyistä esim. suvun vanhan nimen, joka muuten häviäisi. Aika harvoin on kyse täysin keksitystä.

Nyt joku "pesonen" taisi tässä vähän ottaa nokkiinsa...

Itse olen sitä koulukuntaa, että kahdesta nimestä valitaan objektiivisesti arvioituna parempi :D Ongelmia voivat muodostaa sekä objektiivisuus että nimien "samanarvoisuus". Kumpi nen-loppuinen ompi parempi jne. ;)

Mielestäni koko perinne nimen siirtymisestä isän puolelta on ihan p***a eikä sitä voi oikein muulla perustella kuin patriarkaalisen yhteiskunnan jäänteenä. Ymmärrän, että on kätevää jos perheessä on kaikilla sama nimi, mutta kyllä se pitääkin voida valita kumman vanhemman puolelta vaan -nykyaikana. On toisaalta, kurjaa, että miehet eivät yhtä sankoin joukoin ole ottamassa vaimojensa nimiä kuin vaimot miesten... Jos lapset ottavat äidin nimen, isä yleensä pitää omansa. Tavallaan vähän "raukkamaista" että diili toimii yleensä vain toiseen suuntaan, vaikka poikkeuksiakin on.

Mutta pitäisi myös päästä irti ajatuksesta, että vain samannimisyys vahvistaa verisiteen. Omille lapsille on pitänyt selittää juurta jaksaen, että myös isän sisko lapsineen on "X:sen sukua" vaikka heillä on eri sukunimi. Ja ovat sitä ihan yhtä paljon kuin ne jotka ovat "X:siä".

"Mun mielestä taas se sukunimen suomentaminen on ollut erittäin järkevää jos kyseessä on puhtaasti suomenkielinen perhe/suku. Ruotsinkielisiä nimiä annettiin täysin suomenkielisille kysymättä näiden omaa mielipidettä."
Asia on näinkin. Silti nimenvaihdos on aina nimenvaihdos, ja ainakin se täytyisi punnita todella pitkään ja hartaasti. En ainakaan tsemppaisi vaihtamaan täysin keinotekoiseen nimeen. Lisäksi pointsit niille harvoille, jotka ovat omaksuneet suvun alkuperäisen nimen, olkoon se sitten suomen- tai ruotsinkielinen.

" Nimi on oikeastaan niitä harvoja asioita nykymaailmassa, jotka meidät sitovat omiin juuriin ja suvun menneisyyteen"

Sukunimien periytyminen on jo menetetty, kun sukunimen saa vaita aika vapaasti. Eikä sillä ole enää niin väliäkään kun sukuhaarat on muutenkin tarkasti tiedossa, eikä kirkonkirjojen palaminen ole samalla suvun historian katoaminen kuten keskiajalla.