Lue keskustelun säännöt.
Ottaisitko eron miehen tylsyyden takia?
24.04.2013 |
Miehelläni on paljon omia ongelmia, joita hän ei oikein kykene työstämään, ei oikein edes myöntämään, että niitä on. Lopputuloksena on, että mies viettää kaiken kotonaoloaikansa tietokoneellaan omassa huoneessaan (jossa hän myös nukkuu), eikä meillä ole oikeastaan minkäänlaista parisuhdetta. Näin on ollut jo jonkin aikaa. Perhe-elämä jollain lailla sujuu, koska huolehdin asiasta, mutta en jaksa enää "kehitellä" meille mitään yhteistä tekemistä. Lapsista mies tykkää hirveästi, ja heille hän on myös tärkeä. Mitään riitoja tms. ei varsinaisesti ole, koska miestä ei kiinnosta mitään perheen tai minun asiat.
Olen tavallaan sopeutunut tilanteeseen, vaikka totta kai kaipaan kumppania ja kaveria. Keskityn lapsiin ja kotiin melko vaativan työni ohella, silloin tällöin järkkään omia tuokioita ystävien kanssa tai pieniä matkoja, joista nautin.
Olen pitkälti nelikymppinen, lapset ala-asteella.
Ero tuntuisi tylsältä ajatukselta käytännön kannalta (talon myynti, muutto yms.) sekä tietenkin raha-asioiden takia.
Kommentit (22)
En ottaisi. Toihan on ihannetilanne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä en olisi alunperinkään nainut tylsää miestä... Koittakaa keksiä yhdessä jotain uutta, tai patista mies hoitoon?
Olet varmaan yrittänyt kaikkesi miehesi suhteen, saada puhumaan tai hankkimaan apua tms.? Onko ollut aina tollanen vai onko jotain tapahtunut?
Siis ette riitele? Jos saat pidettyä huolen siitä,että kestät miehesi tylsyyden etkä pimahda hänelle lasten edessä, niin mikäs siinä. Et vissiin halua elämältäsi enempää.
En ottaisi. Me ollaan molemmat tuollaisia "tylsiä" eli ei kaivata arjen lisäksi sen enempää muuta. En muutenkaan ottaisi eroa muuten kuin väkivallan, pettämisen tms vakavien syiden takia. Sen takia ettei enää oikein ole kivaa, en ottaisi eroa. Kun olen luvannut että kunnes kuolema erottaa, tarkoitan sitä.
Pitäisin perheen kasassa. Mulle se on tärkeempää kuin hauskanpito.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä on eri tilanne, mutta mulla on myös tylsä mies. Ei keksi koskaan oma-alotteisesti mitään tekemistä. Lähtee kyllä mukaan mun suunnittelemiin juttuihin, mutta näyttää siltä, etät kiviäkin kiinnostaa. Saattaa myös ärhennelle silloin ihan mitättömistä asioista. Kaikista mieluummin tuo olisi töiden jälkeen, viikonloput ja vapaan vain kotona tekemättä mitään. Edes pihatyöt eivät kiinnosta.
Olen joskus harkinnut eroa, mutta kun tuo mies on muuten niin ihana ja rakastan häntä, niin en oikein pysty vain sen takia eroamaan hänestä, että hän on ihan metsittynyt.
Yritä saada miehees jotain eloa! tai ohjaa sitten hoitoon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
(Lainaus ei ilmeisesti nyt toimi joten menköön ilman.)
Kirjoittajalle 16/19: Tulee vaikutelma, että jäät miehesi kanssa yhteen pikemminkin pelosta kuin rakkaudesta. Itse hieman samankaltaisessa tilanteessa olleena päätin, etten halua antaa pelon enää sanella elämääni enkä päätöksiäni. Käänsin näkökulman myös itsestäni ja omista tarpeistani mieheeni: jos haluan hänelle hyvää niin miten se näkyy käytöksessäni? Mikä muuten estää etsimästä ystäviä nykytilanteessasi? Miksi et voisi alkaa elää omannäköistäsi elämää ja toteuttaa haaveitasi riippumatta siitä oletko parisuhteessa vai et? Tiedän että tämä on helpommin sanottu kuin tehty mutta toisaalta aloittaa voi niin pienin askelin kuin vain itsestä tuntuu hyvältä.
Kai se on kiinni siitä, riittääkö teillä rakkautta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vaikea sanoa. Mutta minä ottaisin eron jos mies ei edes nukkuisi kanssani. Kylä minä ainakin kaipaan parisuhdetta ja seksiä myös. Oletan että sitäkään teillä ei ole jos nukuttekin eri huoneissa. Hyvä on tietysti pystyä tarjoamaan lapsille ehjä koti, mutta sanoisin, että riippuu ihan siitä kuinka onnettomaksi koet itsesi suhteessanne. Jos olet ihan kohtuu tyytyväinen vaikkakin mies on mielestäsi tylsä, niin sitten ei varmaan kannata erota. Mutta jos koet olevasi aikalailla yksin, kaipaat rakkautta ja läheisyyttä niin kyllä minä eroa harkitsisin vakavasti.
Ottaisin. Sulla on vain tää yksi elämä, miksi tuhlata sitä väärän henkilön kanssa.
Meillä oli aikoinaan sama tilanne, yhdessä oltiin mutta ei ollut mitään yhteistä. Onneksi tajuttiin ajoissa, että on muitakin vaihtoehtoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ottaisi eroa. Toki olisi vakavan keskustelun paikka. Onko miehesi onnellinen teidän tilanteeseen? Mitä hän olisi valmis tekemään pitääkseen perheenne koossa?
Teet ihan oikein kun järjestät itsellesi omaa ohjelmaa. Niin pitääkin olla. Jos toinen viihtyy kotona ja sinä kaipaat vaihtelua niin mikä ettei.
Lapsille tietty kokonainen perhe ihanne. Toisaalta, millaisen mallin lapset saavat perheestä ja parisuhteesta? Ei vanhempien kskinäistä läheisyyttä, ei yhdessä tekemistä. Mikä tietty tärkeintä, ei tappelua eikä riitelyä.
Vaikea tilanne. Ehdottomasti palaverin paikka.
[quote author="Vierailija" time="24.04.2013 klo 10:18"]
Yritä saada miehees jotain eloa! tai ohjaa sitten hoitoon.
[/quote]
Ei hänessä välttämättä mitään hoitoa vaativaa vikaaa ole. Hän on ehkä vaan introvertti tyyppi joka ei kaipaa kauheasti tekemistä ja ulkoista stimulaatiota. Monesta tulee keski-iän myötä vielä enemmän sellaisia kuin mitä ovat nuorena olleet. EIkä se mikään hoitoa vaativa ongelma ole. Nämä ihmiset itse on yleensä ihan tyytyväisiä erilaisten ihmisten mielestä tylsään elämäänsä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Uskotko löytäväsi uuden kumppanin? Se ei ole itsestäänselvyys. Entä haluatko altistaa lapsesi uusperhekuvioille?
Jos kestät tilanteen, niin siihen ei ole kellään nokan kopauttamista. Mutta se tarkoittaa sitä, että pidät kodin tunnelman rauhallisena. Muuten tilanteessasi ei ole mitään järkeä.
Suostuuko miehesi keskustelemaan asiasta? Onko hän tyytyväinen elämäänsä?
Käykö mies töissä? Onko hänellä jotain elämää kodin ulkopuolella? Käykö harrastamassa jotain? Viekö lapsi harrastuksiin tai käykö vaikka koulun vanhempainilloissa tms?
Onko hän masentunut? Liittyykö tuo apaattisuus kaikkeen hänen elämässään vai vaan kotiasioihin?
Olet varmasti yrittänyt puhua asiasta ja saada hänelle apua. Mitä jos yrittäisit vielä kerran ja sanoisit ystävällisesti, että jos tilanne ei muutu, sinulla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin miettiä avioeroa.
Miten muka voisit noin vain hyväksyä tilanteen? Jotain on pahasti vialla, mutta jos kontaktia toiseen ei saa, niin eipä siinä ole muuta vaihtoehtoa kuin laittaa kovan kovaa vasten.
Meillä mies käy töissä. Eli tekee pitkää päivää työmatkojen takiakin jo. Vie sentään lapset kouluun. Mihinkään vanhempain iltoihin tai koulun juttuihin ei halua osallistua eli ne jää minulle. Ei halua käydä kuin töissä ja kaupassa. Minä olen kaikki leffat ja matkat varannut meille. Ei ole koskaan vienyt lapsia harrastuksiin. Tuntuu että elämäni on yksi iso solmu jota en osaa ratkaista. :(
t. Se 35v
Minulla sama tilanne. Mies tylsä ja viihtyy itsekseen kotona. Ei ryyppää, tupakoi tai hakkaa. Olen itse 35v ja meillä on alakouluikäiset lapset. Minulla ei edes tällä paikkakunnalla ole kavereita. Töissä käyn ja omat vanhemmat asuu lähellä. Eli minulla ei edes ole vapaa- ajalle kavereita ja mies on pitkään töissä. Kun tulee töistä illalla niin katsoo tv:tä tai on koneella ja valvoo myöhään eli on väsynyt seuraavana päivänä taas. Monesti nukahtaa sohvalle. Seksiä on todella harvoin. Ehkä 1-2krt/kk. On ihan hyvä isä. On aina ollut samanlainen. :( en tiedä mitä tehdä. Pelottaa ero ja yksin jääminen. En tiedä löytyisikö sitä ketään. Olen aika ujo ja hiljainen ja en liiku missään ja ei kavereitakaan. Eli jäisin varmaan yksin loppuiäkseni. Minulla myös huono palkka joten monesta joutuisi luopumaan. Jos jollain olisi ratkaisu niin ottaisin sen vastaan?
[quote author="Vierailija" time="24.04.2013 klo 11:39"]
Jos olisi kolmevitonen, tekisin jotain, ehdottomasti. Lähtisin miettimään, miten järjestäisin asiat eron jälkeen, suunnittelisin taloutta, asumista yms. Aikaa on vielä vaikka kuinka ja asioilla taipumus järjestyä.
Melkein viisikymppisellä tilanne on toisenlainen, siinä mielessä että siirtäisin päätöksenteon siihen, että lapset ovat kasvaneet.
[/quote]
Niin, minä olen se 35v ikäinen joka kirjoitti tuon viestin. Ei ole helppoa lähteä rakastamastaan talosta ja muuttaa eri paikkaan, kun lapsilta vaihtuisi koulut ja kaikki kaverit. Lisäksi minulla ei ole täällä yhtään vapaa-ajan kaveria. Eli olisin todella yksinäinen kodissani ilman miestäni. Tietty lapset olisivat seuranani. Kuka mies huolisi sellaisen naisen jolla on jo lapsia ja joka ei ole kuitenkaan mikään missi ja ei omista edes ystäväpiiriä. Niin ja sairastanut masennuksenkn vielä. Ei olisi varmaan helppoa löytää sellaista kumppania tai ainakaan hyvää kumppania joka naisen huolisi noilla ehdoilla. Lisäksi nyt sentään voin joskus hemmotella itseäni tai perhettäni mutta jos olisin yksinhuoltaja niin saisin luopua kaikesta. Toisiko se luopuminen sitten sitä elämän sisältöä?
Ehkä tein virheen että otin vääränlaisen miehen tai ainakin tein lapsia hänen kanssaan. Mutta toisaalta voisin aivan yhtä hyvin olla sinkku ja ilman lapsia (olisinko onnellisempi?)
Olen koko elämäni ajan pelännyt kaikkea. Minut on kasvatettu siihen. En tykkää riskeistä koska niissä voi käydä huonosti. Tosin tällä elämäntyylillä elää ehkä muiden ihmisten odotusten mukaisesti eikä omia haaveitaan toteuttaen, mutta voisinko toteuttaa niitä kuitenkaan?
Minulla on haaveita mutta ne tuntuvat kovin kaukaisilta, yritän nauttia pienistä asioista, joskus se riittää ja joskus ei. Mutta ystävät olisivat ihania.