Pyhimys k*setti nuorta naisartistia: nimi piilotettiin tekijätiedoista, taustalla laiton sopimus
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2020/07/03/pyhimyksen-valo-pimean-hittibi…
Pyhimyksen hittibiisi Valo pimeän soi Elisan ja Mieli ry:n kampanjassa, mutta kappaleen naisartistin nimeä ei ole voinut löytää mistään. Taustalla on artistin selän takana solmittu luvaton sopimus sekä Pyhimyksen näkemys, jonka mukaan uuden levyn fiittaajien nimiä ei mainita julkisuudessa - edes tämän laajaan kampanjaan päätyneen sinkun kohdalla. Asia on saatu sovittua, mutta tapaus on jälleen yksi esimerkki nuorten lupauksien hyväksikäytöstä musiikkialalla - jolle eräiden artistien ura perustuukin lähes kokonaan.
Kommentit (514)
" Eli kuusi-seitsemän äijää on päättänyt naisartistin asioista, naisartistin tekemän työn käyttämisestä, ja naisartistille maksettavista (tai maksamatta jätettävistä) korvauksista keskenään ilman, että kenelläkään näistä äijistä on ollut juridista valtaa päättää naisartistin asioista tämän puolesta, ja ilman että yhdelläkään näistä äijistä on kertaakaan käynyt mielessä, että pitäisikö kysyä naisartistilta mitä hän tästä kuviosta ajattelee, tai että onko hänen mielestään ok että nämä äijät keskenään päättävät hänen asioistaan ja hänen työnsä käyttämisestä hänen selkänsä takana.
Ja kun juttu tulee ilmi ja äijien pitäisi ottaa vastuuta tekemisistään, Pyhimyksellä ei ole sen vertaa munaa, että ottaisi vastuun omasta osuudestaan tässä sotkussa vaan vierittää vastuuta kenen tahansa muun niskoille, ja levy-yhtiöiden äijät suhtautuvat ylimielisesti koko asiaan ja joko tahallaan tai tahattomasti käyttävät Salla-Marja Hätisestä vääriä nimiä vastatessaan YleX:n kysymyksiin asiasta,
mikä antaa näistä äijistä todella epäammattimaisen kuvan.
Ei saakeli mitä touhua.[/quote]
Ja kaiken huipuksi (ha ha) Pyhimys laulaa ko kappaleessa "Valo Pimeään"
" En mä unohda sua
älä ole huolissas"
(joo en. )
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
" Lopulta
juristin kanssa käytyjen
neuvotteluiden myötä Universal Music Finland
päätyi maksamaan Hätiselle 10 000 euroa moraalisten oikeuksien loukkauksesta ja kappaleen käytöstä osana Elisan mainoskamppanjaa."
Lisäksi Helsingin Sanomien mukaan Hätisen tekijänoikeuskorvaukset nostettiin 14 prosenttiin,
samansuuruisiksi kuin Pyhimuksen saamat royaltit".
Toivon, että tästä olisi apua , ettei tällaista enää tapahtuisi sanoo Hätinen.
Lähde (kursivoidut siteeraukset)
https://www.iltalehti.fi/musiikki/a/98f59d4b-ea9c-48b2-a095-8ac6aac8f644
Kertosäkeen laulamisesta samansuuruiset royaltit kuin Pyhimyksellä on kappaleeseen? Ei kannattaisi ihan hirveästi enää kitistä tuollaisen päätöksen jälkeen.
Anteeksi kuinka?
Tulee mielestäsi olla nyt vaan hiljaa ja kiitollinen (turhia kitisemättä) siitä, että kusetettiin ja joutui siksi taistelemaan tällaisen asian vuoksi? Sai kuiteski nyt ne royaltinsa niin siksi vaan hyshys.

Ja siksi oikein, että asia tuli julki, kiitos Hätisen. Kun näistä puhutaan julkisuudessa, kasvaa samalla nuorten artistien tietämys omista oikeuksistaan ja levy-yhtiöiden halu noudattaa mm. lakia.
Hätisen ääni on parasta biisissä. Upea ja kiinnostava.
Kuoppalan höpötys on tylsää ja monotonista.
Ei ihme että Kuoppala haluaa pimittää Hätisen nimen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Normi kusipää, kuten Elastinen, Paleface ja muut paskakasat, jotka luulevat olevansa jotain artisteja. Sen keltaisen aineen hattuun nouseminen käy niin helposti.
Juuri näin. Listasta unohtui Jenni Vartiainen, Kaija Koo, Alma ja muita vastaavia. Moni naisartisti tuntuu ihan tietoisesti välttävän miesfiittaajia. Tasa-arvoako, kysynpähän vaan. Myös naisten levy-yhtiöille levyttää huomattavasti vähemmän miesartisteja, kuin miesten levy-yhtiöille naisartisteja. Sattumaako? Epäilen.
Kerropa menestyneitä ja vaikutusvaltaisia suomalaisia naisräppäreitä tähän:
Et todennäköisesti löydä, koska Suomen räppiskene on läpeensä ummehtunut pallihien hajuinen äijäkerho. Siellä kun liikkuu isot rahat ja maskuliininen uho kuuluu skeneen oletusarvona.
No ei niitä tosiaan löydy, mutta syytä naisräppäreiden huonouteen on turha etsiä miehistä. Taso liikkuu jossain Mercedes Bentson ja Pyhän Lehmän hujakoilla. Edes nämä eivät silti miesfiittaajia käytä. Siksi tuossa mainittiin muiden kuin räpin edustajia Suomen naisräpin tason ollessa mitä on. Huomattavasti tunkkaisemmista skeneistä on noussut Foxy Brown, Lil Kim ja lukemattomat muut. Erona tietysti se, että osaavat asiansa. Suomalaisia naisräppäreitä ei kuuntele edes naiset, koska ovat niin huonoja. Tätäkin alapeukuttavat naiset kuuntelevat enemmän suomalaisia miesräppäreitä ja naisräppäreitä eivät osaa kymmentä mainita nimeltä puhumattakaan, että niitä kuuntelisivat. Ja siellä ovat tälläkin hetkellä youtubessa yms. kuunneltavissa, mutta kun ei niin ei. Sama juttu esim. naisurheilussa. Periaatteessa sitä kyllä kannatetaan, mutta moniko nainen käy vaikka mm-joukkueen lätkäpeleissä. Kyseessä on naisten keskenäinen ongelma enemmän kuin miehet vastaan naiset asetelma.
hep kirjoitti:

Jonka ansiosta Hätinen jää popmusiikin historiaan yhtenä kaikkien aikojen parhaista naislaulajista ja Kuoppala painuu unholaan.
Vierailija kirjoitti:
Kuuntelin ihan normi-kuuntelijana (maallikkona) kyseisen musiikkikappaleen nimeltä "Valo pimeän" .
Mielestäni tuon naisen laulu on parasta koko biisissä.
Monotoninen miesäänellä jauhettu fraasi-jargoni tyyliin "syvä tuntuu syvältä, yritä hymyillä "....
ei puolestaan vakuuta pätkääkään, kuulijana oottaa vaan että koska sen naisen laulu-osuus alkaa.
Tein saman huomion, en muista pyhimyksen lätinästä mitään, mutta naisen osuuden kyllä. Jos pyhimys poistaisi naisen osuuden, niin jäljelle ei jäisi mitään. On se kumma ettei haluta suoda kunniaa sille jolle se kuuluu.
Jos minä koen, että en saa palkkaa työstäni, soitanko feministi-yleen ja feministi-hesarille?
Tekeekö feministitoimittaja voimaannuttavan artikkelin, jossa kerrotaan kuinka en miehenä saanut lauantailisiä toukokuun toiselta viikonlopulta? Ja pomoni on vielä nainen?
Puhuisivatko av-naisasianaiset tästä vääryydestä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
" Lopulta
juristin kanssa käytyjen
neuvotteluiden myötä Universal Music Finland
päätyi maksamaan Hätiselle 10 000 euroa moraalisten oikeuksien loukkauksesta ja kappaleen käytöstä osana Elisan mainoskamppanjaa."
Lisäksi Helsingin Sanomien mukaan Hätisen tekijänoikeuskorvaukset nostettiin 14 prosenttiin,
samansuuruisiksi kuin Pyhimuksen saamat royaltit".
Toivon, että tästä olisi apua , ettei tällaista enää tapahtuisi sanoo Hätinen.
Lähde (kursivoidut siteeraukset)
https://www.iltalehti.fi/musiikki/a/98f59d4b-ea9c-48b2-a095-8ac6aac8f644
Kertosäkeen laulamisesta samansuuruiset royaltit kuin Pyhimyksellä on kappaleeseen? Ei kannattaisi ihan hirveästi enää kitistä tuollaisen päätöksen jälkeen.
Anteeksi kuinka?
Tulee mielestäsi olla nyt vaan hiljaa ja kiitollinen (turhia kitisemättä) siitä, että kusetettiin ja joutui siksi taistelemaan tällaisen asian vuoksi? Sai kuiteski nyt ne royaltinsa niin siksi vaan hyshys.
Sen jälkeen kun asia on hoidettu ja sovittu, niin kitinä yleensä aikuisten maailmassa lopetetaan. Se on vähän niin kuin sen koko hoitelun ja sopimisen idea. Sai royaltit tosiaan ja muhkeat sellaiset. Se onko tehnyt yhtä paljon töitä kappaleen eteen kuin Pyhimys jää jokaisen itsensä pohdittavaksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Normi kusipää, kuten Elastinen, Paleface ja muut paskakasat, jotka luulevat olevansa jotain artisteja. Sen keltaisen aineen hattuun nouseminen käy niin helposti.
Juuri näin. Listasta unohtui Jenni Vartiainen, Kaija Koo, Alma ja muita vastaavia. Moni naisartisti tuntuu ihan tietoisesti välttävän miesfiittaajia. Tasa-arvoako, kysynpähän vaan. Myös naisten levy-yhtiöille levyttää huomattavasti vähemmän miesartisteja, kuin miesten levy-yhtiöille naisartisteja. Sattumaako? Epäilen.
Kerropa menestyneitä ja vaikutusvaltaisia suomalaisia naisräppäreitä tähän:
Et todennäköisesti löydä, koska Suomen räppiskene on läpeensä ummehtunut pallihien hajuinen äijäkerho. Siellä kun liikkuu isot rahat ja maskuliininen uho kuuluu skeneen oletusarvona.
No ei niitä tosiaan löydy, mutta syytä naisräppäreiden huonouteen on turha etsiä miehistä. Taso liikkuu jossain Mercedes Bentson ja Pyhän Lehmän hujakoilla. Edes nämä eivät silti miesfiittaajia käytä. Siksi tuossa mainittiin muiden kuin räpin edustajia Suomen naisräpin tason ollessa mitä on. Huomattavasti tunkkaisemmista skeneistä on noussut Foxy Brown, Lil Kim ja lukemattomat muut. Erona tietysti se, että osaavat asiansa. Suomalaisia naisräppäreitä ei kuuntele edes naiset, koska ovat niin huonoja. Tätäkin alapeukuttavat naiset kuuntelevat enemmän suomalaisia miesräppäreitä ja naisräppäreitä eivät osaa kymmentä mainita nimeltä puhumattakaan, että niitä kuuntelisivat. Ja siellä ovat tälläkin hetkellä youtubessa yms. kuunneltavissa, mutta kun ei niin ei. Sama juttu esim. naisurheilussa. Periaatteessa sitä kyllä kannatetaan, mutta moniko nainen käy vaikka mm-joukkueen lätkäpeleissä. Kyseessä on naisten keskenäinen ongelma enemmän kuin miehet vastaan naiset asetelma.
Ei ihan niinkään. Naiset katsoo, äänestää, kuuntelee, kannustaa, lukee jne. molempia sukupuolia, miehet enemmän vain miehiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
" Lopulta
juristin kanssa käytyjen
neuvotteluiden myötä Universal Music Finland
päätyi maksamaan Hätiselle 10 000 euroa moraalisten oikeuksien loukkauksesta ja kappaleen käytöstä osana Elisan mainoskamppanjaa."
Lisäksi Helsingin Sanomien mukaan Hätisen tekijänoikeuskorvaukset nostettiin 14 prosenttiin,
samansuuruisiksi kuin Pyhimuksen saamat royaltit".
Toivon, että tästä olisi apua , ettei tällaista enää tapahtuisi sanoo Hätinen.
Lähde (kursivoidut siteeraukset)
https://www.iltalehti.fi/musiikki/a/98f59d4b-ea9c-48b2-a095-8ac6aac8f644
Kertosäkeen laulamisesta samansuuruiset royaltit kuin Pyhimyksellä on kappaleeseen? Ei kannattaisi ihan hirveästi enää kitistä tuollaisen päätöksen jälkeen.
Anteeksi kuinka?
Tulee mielestäsi olla nyt vaan hiljaa ja kiitollinen (turhia kitisemättä) siitä, että kusetettiin ja joutui siksi taistelemaan tällaisen asian vuoksi? Sai kuiteski nyt ne royaltinsa niin siksi vaan hyshys.
Sen jälkeen kun asia on hoidettu ja sovittu, niin kitinä yleensä aikuisten maailmassa lopetetaan. Se on vähän niin kuin sen koko hoitelun ja sopimisen idea. Sai royaltit tosiaan ja muhkeat sellaiset. Se onko tehnyt yhtä paljon töitä kappaleen eteen kuin Pyhimys jää jokaisen itsensä pohdittavaksi.
Naisten ostaminen hiljaiseksi onkin ihan alan tapa.
Vierailija kirjoitti:
hep kirjoitti:
Hätisen ääni on parasta biisissä. Upea ja kiinnostava.
Kuoppalan höpötys on tylsää ja monotonista.
Ei ihme että Kuoppala haluaa pimittää Hätisen nimen.
Jonka ansiosta Hätinen jää popmusiikin historiaan yhtenä kaikkien aikojen parhaista naislaulajista ja Kuoppala painuu unholaan.
Sarkasmia vai naisasianaisen syvä psykoosi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuuntelin ihan normi-kuuntelijana (maallikkona) kyseisen musiikkikappaleen nimeltä "Valo pimeän" .
Mielestäni tuon naisen laulu on parasta koko biisissä.
Monotoninen miesäänellä jauhettu fraasi-jargoni tyyliin "syvä tuntuu syvältä, yritä hymyillä "....
ei puolestaan vakuuta pätkääkään, kuulijana oottaa vaan että koska sen naisen laulu-osuus alkaa.
Tein saman huomion, en muista pyhimyksen lätinästä mitään, mutta naisen osuuden kyllä. Jos pyhimys poistaisi naisen osuuden, niin jäljelle ei jäisi mitään. On se kumma ettei haluta suoda kunniaa sille jolle se kuuluu.
Ehkä sinä et kuuntele kyseistä genreä ja kuulet vaan sen kauniin lauluosuuden.
Miksei Hätinen sitten sävellä itse niitä kauniita kertosäkeitä ja tee levyä? Sehän olisi tosi helppoa ottaa se kunnia sitä kautta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulle tulee väkisinkin mieleen että Tekopyhimys on halunnut Salla-Marjalta jotain muutakin kun pelkkää feattausta biisilleen. Pakit saatuaan suuttunut ja halunnut paikata kolhaistua egoaan kostamalla näin.
Salla-Marja on todella rohkea kun uskalsi lähteä perimään saataviaan lakimiehen kanssa, hienoa! Toivon että joku toinen oikeasti iso tähti ottais Salla-Marjan feattaamaan ja esiintymään johonkin proggikseen. Näyttäis että kaikki ei musabisneksessä ole tuollaisia setämiehiä kun Tekopyhimys.
Johtuu likaisesta mielestäsi. Jos olet katsonut eukon kuvaa, niin mikään kedon kaunein kukkahan ei ole kyseessä. Eipä siinä, kyllä perunakin kukkii, mutta bändärit "hieman" eri tasoa. Joo oli todella rohkeaa laittaa lakiMIES asialle. Lakisetä sitten hoiti 10k korvaukset Sallille.
Salla-Marja on kaunis, herkän näköinen nainen. Juuri sellainen joka herättää useimpien miesten kiinnostuksen ja suojelunhalun. Vähän kuin Marilyn Monroe.
http://suomenmusiikki.fi/khy-valokuvat-ja-media/salla-ja-miro-media-ja-…
Tässä ihana tuo sinitaustainen kuva:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
" Lopulta
juristin kanssa käytyjen
neuvotteluiden myötä Universal Music Finland
päätyi maksamaan Hätiselle 10 000 euroa moraalisten oikeuksien loukkauksesta ja kappaleen käytöstä osana Elisan mainoskamppanjaa."
Lisäksi Helsingin Sanomien mukaan Hätisen tekijänoikeuskorvaukset nostettiin 14 prosenttiin,
samansuuruisiksi kuin Pyhimuksen saamat royaltit".
Toivon, että tästä olisi apua , ettei tällaista enää tapahtuisi sanoo Hätinen.
Lähde (kursivoidut siteeraukset)
https://www.iltalehti.fi/musiikki/a/98f59d4b-ea9c-48b2-a095-8ac6aac8f644
Kertosäkeen laulamisesta samansuuruiset royaltit kuin Pyhimyksellä on kappaleeseen? Ei kannattaisi ihan hirveästi enää kitistä tuollaisen päätöksen jälkeen.
Anteeksi kuinka?
Tulee mielestäsi olla nyt vaan hiljaa ja kiitollinen (turhia kitisemättä) siitä, että kusetettiin ja joutui siksi taistelemaan tällaisen asian vuoksi? Sai kuiteski nyt ne royaltinsa niin siksi vaan hyshys.
Sen jälkeen kun asia on hoidettu ja sovittu, niin kitinä yleensä aikuisten maailmassa lopetetaan. Se on vähän niin kuin sen koko hoitelun ja sopimisen idea. Sai royaltit tosiaan ja muhkeat sellaiset. Se onko tehnyt yhtä paljon töitä kappaleen eteen kuin Pyhimys jää jokaisen itsensä pohdittavaksi.
Hätinen on sanonut, että sopimus on paras mahdollinen tässä tilanteessa, ja on siihen tyytyväinen. Hän kuitenkin haluaa jakaa kokemuksensa auttaakseen muita nuoria artisteja ja estääkseen vastaavia tilanteita syntymästä jatkossa. Onko se sinun mielestäsi väärin, että tästä tapauksesta puhutaan julkisuudessa? Minä ainakin opin tästä heti sen, että jos olisin laulaja ja pyydettäisiin mukaan yhteistyöhön niin fiittaus-kuvioista pitää sopia heti aluksi. Ennen on ollut tapana merkata keskeiset esittäjät oletusarvoisesti, mutta striimaus on muuttanut toimintaympäristöä niin, että se ei näemmä enää olekaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulle tulee väkisinkin mieleen että Tekopyhimys on halunnut Salla-Marjalta jotain muutakin kun pelkkää feattausta biisilleen. Pakit saatuaan suuttunut ja halunnut paikata kolhaistua egoaan kostamalla näin.
Salla-Marja on todella rohkea kun uskalsi lähteä perimään saataviaan lakimiehen kanssa, hienoa! Toivon että joku toinen oikeasti iso tähti ottais Salla-Marjan feattaamaan ja esiintymään johonkin proggikseen. Näyttäis että kaikki ei musabisneksessä ole tuollaisia setämiehiä kun Tekopyhimys.
Johtuu likaisesta mielestäsi. Jos olet katsonut eukon kuvaa, niin mikään kedon kaunein kukkahan ei ole kyseessä. Eipä siinä, kyllä perunakin kukkii, mutta bändärit "hieman" eri tasoa. Joo oli todella rohkeaa laittaa lakiMIES asialle. Lakisetä sitten hoiti 10k korvaukset Sallille.
Salla-Marja on kaunis, herkän näköinen nainen. Juuri sellainen joka herättää useimpien miesten kiinnostuksen ja suojelunhalun. Vähän kuin Marilyn Monroe.
http://suomenmusiikki.fi/khy-valokuvat-ja-media/salla-ja-miro-media-ja-…
Tässä ihana tuo sinitaustainen kuva:
140cm pitkä Marilyn.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika vaikea uskoa, että Pyhimys olisi mulkku muita artisteja kohtaan. Nostanut kuitenkin tosi monta artistia esille ja varmasti myös valmis antamaan heille kuuluvat krediitit.
No nyt sitten rojaltit jakaantuivat kyseisestä kappaalesta tasan Kuoppalan ja Hätisen kanssa.
Tiedä sitten siitä reiluudesta.
Toki olen siinä samaa mieltä, että se Hätisen nimi olisi voinut siellä näkyä.
Vaikea uskoa, mutta niin vaan Mikko sanoo itsekin Ylen jutussa, että mieluummin poistaa Hätisen osuuden kappaleesta kuin nostaa nimen näkyviin.
Mitä vaikeaa siinä nyt on. Perustelutkin olivat selvät. Onko nyt reilua sitten kaikille muille fiittaajille. Pyhimys on nostanut ja nostaa tälläkin hetkellä artisteja suurempaan tietoisuuteen. Toivottavasti ei anna tämän lannistaa ja tulevaisuudessa sopimukset laaditaan tarkemmin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuuntelin ihan normi-kuuntelijana (maallikkona) kyseisen musiikkikappaleen nimeltä "Valo pimeän" .
Mielestäni tuon naisen laulu on parasta koko biisissä.
Monotoninen miesäänellä jauhettu fraasi-jargoni tyyliin "syvä tuntuu syvältä, yritä hymyillä "....
ei puolestaan vakuuta pätkääkään, kuulijana oottaa vaan että koska sen naisen laulu-osuus alkaa.
Tein saman huomion, en muista pyhimyksen lätinästä mitään, mutta naisen osuuden kyllä. Jos pyhimys poistaisi naisen osuuden, niin jäljelle ei jäisi mitään. On se kumma ettei haluta suoda kunniaa sille jolle se kuuluu.
Ehkä sinä et kuuntele kyseistä genreä ja kuulet vaan sen kauniin lauluosuuden.
Miksei Hätinen sitten sävellä itse niitä kauniita kertosäkeitä ja tee levyä? Sehän olisi tosi helppoa ottaa se kunnia sitä kautta.
Ei Pyhimyskään itse sävellä eikä soita eikä laula, puhuu mikkiin ja joku muu tekee taustat ja lauluosuudet ja säveltää biisit. Taas yksi suomalaisen tusinamusiikkikoneiston tuotteista.
Pitäisi olla suorastaan kiitollinen, että tuli pissityksi silmään.