Selittäkää tyhmälle mikä 3D-tulostuksessa on olevinaan niin edistyksellistä ja vallankumouksellista?
Sitä markkinoidaan tapana kopioida esineitä helposti ja vaivattomasti. Ajatellaan nyt esimerkkinä vaikkapa kännykkää. No, kyllähän sillä hienot melko samannäköiset pahvikuoret syntyvät, mutta esineiden tekniikka ja toiminnallisuus ei kopioidu mihinkään!
Kommentit (39)
Teknologia ajatuksena mullistaa avaruusmatkustusta, sillä eristyksissä irti tuotantoketjuista ja postifirmojen ulottumattomissa voidaan tulostaa tarpeenmukainen osa tai väline.
Myös varastointiteknisesti on helpompi säilöä tulostusmateriaalia ja tulostaa tarvittavia osia, sen sijaan että jokaikistä palaa olisi hyllyt notkollaan.
Tässä hetkessä ei vielä olla, mutta 10-20 vuotta ja pam.
Massatuotettavien tuotteiden tapauksessa merkitystä ei varmasti olekaan ja mitä nyt muutenkaan pidetään "vallankumouksellina", mutta 3D teknologia on yksi tapa ylettää digitalisaatio myös valmistavaan teollisuuteen.
Tässä muutama esimerkki:
1. Konepajateollisuus on ollut riippuvainen alihankkijoistaan, koska muottien tekeminen maksaa ja vie aikaa. Nyt muotit voidaan 3D tulostaa, joten kilpailuttaminen on nopeampaa.
2. Teollisuudella (miksei logistiikallakin) varaosat ovat olleet aina haaste. Joko täytyy pitää tuhansien osien varastoja tai varautua tuontohäiriöhin, kun yhtä pulttia ei löydy. Nyt vaadittava varaosa voidaan 3D tulostaa.
3. Tuotekehityksessa prototyyppien teko nopeutuu. Mallinnus tietokoneella ja napin painallus ja prototyyppi on käsissä.
4. Tuotteiden personointi helpottuu. Esimerkiksi Joensuussa tutkitaan linssien 3D tulostusta. Nyt odotat silmälaseja viikkoja ja maksat satasia. Miten olisi, jos tuote olisi valmis päivässä ja maksaisi kymppejä?
Sitä mukaa kun teknologia kehittyy, niin mahdollisuudetkin monistuu. Ei 3D yksin vallankumousta tee, mutta se on osa sitä trendiä, joka tekee tuotannosta joustavampaa, kysyntälähtöisempää ja digitalisoitavissa olevaa.
Vielä konkretisoin edellisten esittämiä hyviä pointteja sivusta.
Haluat valmistaa muoviesineen. Muovia siihen tarvitaan senttien arvosta. Mutta CAD-suunnitelmasi ja valmiin kappaleen välissä on valumuotin mentävä aukko. Muottia on mahdoton tehdä itse ja se maksaa kymppitonnin. Lisäksi valamalla valmistamisessa on geometrisia rajoituksia. Vielä enemmän niitä on työstämällä valmistamisessa.
Muutaman sentin hintaista esinettä ei kannata valmistaa, vaan ostaa se joltain, jolla on muotti ja liki yksinoikeus. Se joku voi veloittaa osasta satasen plus toimituskulut.
Jos haluat myydä näitä esineitä, myyntimäärien on oltava korkeita ennenkuin muotin teettäminen kannattaa. Pitää olla melko varmaa että esineitä käy kaupaksi tuhatmäärin.
3D-tulostamalla kaikki muuttuu. Kappalehinta muodostuu hieman korkeammaksi, mutta masaatuotantoa edellyttävää kynnysinveatointia ei ole. Uniikkeja kappaleita voi valmistaa tarpeeseen ja tilauksesta mitättömin kustannuksin, käytännössä suunnittelun hintaan.
Tämä voi mullistaa myös esim logistiikan poistamalla keskitetyn massatuotannon ja globaalin jakelulogistiikan monenlaisista piensarjatuotteista. Esimerkiksi varaosajakelu autoteollisuudessa voi mullistua. Sen sijaan että yksi tehdas kaukoidässä valmistaa jotain muoviosaa ja maailmanlaajuinen huoltokorjaamoverkosto yrittää ennakoida tarvetta pitääkseen tarpeeksi mutta minimaalisesti kyseistä osaa kuukausien merimatkaviiveellä varastossa riittävän lähellä asiakkaita, tulevaisuudessa osat voidaan valmistaa paikan päällä juuri ja vain silloin kun tarvitaan. Emoyhtiö ei enää olekaan valmistava tehdas ja jakeluorganisaatio vaan siitä tulee informaationtuottaja ja -myyjä. Se luo auton osien suunnitelmat sekä tarvittavat työohjeet ja myy niitä digitaalisesti suorittavalle kumppaniverkostolle. Varastointi ja tavaran kuljetus vähenevät, viiveet pienenevät.
Nyt voidaan jo 3d-tulostaa kokonaisia taloja. Näitä on ulkomailla tehty jo paljon. Robotti tekee työn 10x nopeammin mitä ihminen (vähintään) ja lisäksi tulee muitakin säästöjä.
Tulevaisuudessa todennäköisesti voidaan 3d-tulostaa myös ihmisen elimiä.
On se aika vallankumouksellista, katsokaa tämä:
Tekno-hypeä
Eli toitotetaan mullistavana keksintönä
Merkitys oikeasti pieni
Voidaan valmistaa sellaisia komponentteja joita tavallisilla metodeilla ei pysty.
Vierailija kirjoitti:
Nyt voidaan jo 3d-tulostaa kokonaisia taloja. Näitä on ulkomailla tehty jo paljon. Robotti tekee työn 10x nopeammin mitä ihminen (vähintään) ja lisäksi tulee muitakin säästöjä.
Tulevaisuudessa todennäköisesti voidaan 3d-tulostaa myös ihmisen elimiä.
Talot tosiaan tursotetaan kasaan kuin ontto kakku. Oikein mielenkiintoinen systeemi, ja kaarevat muodot ovat helppoja.
Rakennusmateriaali täytyy tietenkin roudata paikalle, mutta se on helpompaa kuin vaikka valmiiden elementtien raahaus.
Myöskin ihan tavallisia taloustavaroita voidaan "tulostaa" sitä mukaa kun tarvitaan eikä kymmentä tuhatta kerrallaan.
Ei ole taloudellisesti kannattavaa eikä laadukasta "printata" 3d taloa
Jos halutaan oikeaa modernia suunnittelua niin se on joku robotti-muurattu talo
tai kustomoitu elementtitalo
Esim. Kaalimadosta voi jatkossa ostaa tiedoston vaikka perjantai-iltana ja sitten 3D-tulostaa sauvan heti itse kotona.
Vierailija kirjoitti:
Nyt voidaan jo 3d-tulostaa kokonaisia taloja. Näitä on ulkomailla tehty jo paljon. Robotti tekee työn 10x nopeammin mitä ihminen (vähintään) ja lisäksi tulee muitakin säästöjä.
Tulevaisuudessa todennäköisesti voidaan 3d-tulostaa myös ihmisen elimiä.
Siis mitä kaikkia materiaaleja voidaan 3D-tulostaa, jos kerran talonkin voi tehdä?
Pystyy tekemään mm. monimutkaisia ja tarkkoja rakenteeltaan huokoisia esineitä, esimerkkinä vaikka lonkkaproteesi titaanista, jossa se huokoisuus edesauttaa kiinnittymistä luuhun. Rakentuvat prosessissa sisältä ulospäin, mikä ei vaikkapa valamalla onnistu samalla tarkkuudella.
Paras ketju vauvalla breath of fresh air kiitos.
Onko 3D mallintajille paljon työpaikkoja, vai hoiteleeko tekoäly tämänkin homman nykyään? Kannattaako opetellakaan 3D mallinnusta?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt voidaan jo 3d-tulostaa kokonaisia taloja. Näitä on ulkomailla tehty jo paljon. Robotti tekee työn 10x nopeammin mitä ihminen (vähintään) ja lisäksi tulee muitakin säästöjä.
Tulevaisuudessa todennäköisesti voidaan 3d-tulostaa myös ihmisen elimiä.
Siis mitä kaikkia materiaaleja voidaan 3D-tulostaa, jos kerran talonkin voi tehdä?
En ole kyllä talojen tulostamisesta kuullut, mutta materiaalejahan on laidasta laitaan. Erilaiset muovit taitavat olla yleisimpiä, ainakin niissä halvoissa laitteissa, mitä kuka tahansa voi ostaa. Yhdessä vaiheessa oli juttua suklaatulostimista. Lääketieteessä on monenlaista eri juttuja, kudoksista lähtien. Jossain käytetään metallia, hiekkaa tai keraamisia aineita.
Sulla on väärä oletus taustalla. Ei sitä teollisuudessa käytetä kopiointiin. Se on yksi valmistustapa muiden joukossa. Sillä voidaan parantaa tuotteiden ominaisuuksia esim. Kevyempi kappale, paremmat virtausominaisuudet, eri materiaali jne. Näitä rakenteita ei voi tehdä toistaiseksi muilla menetelmillä. Sopii myös tiettyjen yksilöllisten kappaleiden valmistamiseen. Mitään yksinkertaisia standardikappaleita sillä ei yleensä kannata valmistaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt voidaan jo 3d-tulostaa kokonaisia taloja. Näitä on ulkomailla tehty jo paljon. Robotti tekee työn 10x nopeammin mitä ihminen (vähintään) ja lisäksi tulee muitakin säästöjä.
Tulevaisuudessa todennäköisesti voidaan 3d-tulostaa myös ihmisen elimiä.
Siis mitä kaikkia materiaaleja voidaan 3D-tulostaa, jos kerran talonkin voi tehdä?
En ole kyllä talojen tulostamisesta kuullut, mutta materiaalejahan on laidasta laitaan. Erilaiset muovit taitavat olla yleisimpiä, ainakin niissä halvoissa laitteissa, mitä kuka tahansa voi ostaa. Yhdessä vaiheessa oli juttua suklaatulostimista. Lääketieteessä on monenlaista eri juttuja, kudoksista lähtien. Jossain käytetään metallia, hiekkaa tai keraamisia aineita.
Kyllä taloja voi tulostaa ja niitä on tosiaan tehtykin. Markkinoilla on lukuisia materiaaleja, eri muovilaatuja, metalleja, komposiitteja, hiekkaa, suklaata, lasia...
Vierailija kirjoitti:
Onko 3D mallintajille paljon työpaikkoja, vai hoiteleeko tekoäly tämänkin homman nykyään? Kannattaako opetellakaan 3D mallinnusta?
Ei ole korvattavissa vielä tekoälyllä. Tulevaisuudesss varmasti AI on apuna. 3D tulostus on Suomessa vielä hyvin pientä ja tulostusfirmoja vähän. Sen sijaan 3D mallinnustaidot on ihan tärkeä osaamisalue ja sehän antaa hyvin pohjan toimia missä vaan suunnittelijana.
Nyt on kyllä niin tyhmä ap, että on oltava nainen.
3D-tulostusta käyttäessä ei tarvita muottia muovituotteiden tekemiseen. Tämä on käytännöllistä, kun voidaan testata toteutettavaa osa ilman että maksetaan muotista kymmeniä tuhansia euroja ja odotetaan viikkoja, että saadaan ensimmäinen puristettu muoviosa.
Ap:n esittämään tapausta en kyllä ymmärrä.