Someaika ja ystävyys

Up!

Juttelen työkavereiden kanssa päivittäin töissä, ollaan melko läheisiä, vaikka vapaa-ajalla ei kauheasti tapailla tai olla yhteydessä.

Muiden kavereiden kanssa soitellaan ja viestitellään ja joskus tavataan. Voidaan olla kuukausiakin pitämättä yhteyttä, mutta kukaan ei vedä siitä mitään draamaa. Sovituista tapaamisista pidetään kiinni, mutta kaikilla riittää ymmärrystä myös sille, että mitä tahansa esteitä voi tulla yllättäenkin. Kaikki ymmärtävät myös, että työltä ja perheeltä ei kauheasti aina jää aikaa muulle.

Vanhempien ja sisarusten kanssa soitellaan ja viestitellään ja nähdään lomilla.

Eli ei, ei ole tuttua ghostaaminen (mitä onkaan), jättämiset ja taas kaveriksi ottamiset, ei selkään puukotukset eikä mikään muukaan kummallinen. Ehkä sielläkin olisi syytä keskittyä vain niihin pariin todelliseen kaveriin ja jättää ne muut vähemmälle?

N4X

Olen reilu 30v. ja huomannut samaa. Kavereille saa pääasiassa kertoa positiivisista asioista. Mihinkään ehdotukseen ei voi sanoa juuta eikä jaata ennenkuin saman päivän iltana. Olen kyllä pudottanut nuo elämästä, mutta sitten olenkin yksinäinen.

Vierailija kirjoitti:

Juttelen työkavereiden kanssa päivittäin töissä, ollaan melko läheisiä, vaikka vapaa-ajalla ei kauheasti tapailla tai olla yhteydessä.

Muiden kavereiden kanssa soitellaan ja viestitellään ja joskus tavataan. Voidaan olla kuukausiakin pitämättä yhteyttä, mutta kukaan ei vedä siitä mitään draamaa. Sovituista tapaamisista pidetään kiinni, mutta kaikilla riittää ymmärrystä myös sille, että mitä tahansa esteitä voi tulla yllättäenkin. Kaikki ymmärtävät myös, että työltä ja perheeltä ei kauheasti aina jää aikaa muulle.

Vanhempien ja sisarusten kanssa soitellaan ja viestitellään ja nähdään lomilla.

Eli ei, ei ole tuttua ghostaaminen (mitä onkaan), jättämiset ja taas kaveriksi ottamiset, ei selkään puukotukset eikä mikään muukaan kummallinen. Ehkä sielläkin olisi syytä keskittyä vain niihin pariin todelliseen kaveriin ja jättää ne muut vähemmälle?

N4X

Vahvistaa oletukseni, että kuvaamani on oman ikäluokkani ongelma.

Nuo kolme hyvää ystävää ovat nimenomaan sellaisia, joita näen vain muutaman kerran vuodessa, eikä väleihin koskaan liity mitään draamaa.

Yksineläjänä kaipaisin kuitenkin seuraa uaeammin kuin muutaman kerran vuodessa. Siksi olisi kiva, jos olisi noita ei-niin-syvällisiäkin ystävyyksiä, ja voisi sopia sellaisen kaverin kanssa vaikka huolettoman kahvittelun arki-illalle - siten, ettei jo sovittaessa olisi varma, että tulee lopulta dumpatuksi, kun kaveri saakin instagram-seksikkäämpää seuraa viime hetkellä.

Varmaan olisi erilaista, jos olisi perhe.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Olen reilu 30v. ja huomannut samaa. Kavereille saa pääasiassa kertoa positiivisista asioista. Mihinkään ehdotukseen ei voi sanoa juuta eikä jaata ennenkuin saman päivän iltana. Olen kyllä pudottanut nuo elämästä, mutta sitten olenkin yksinäinen.

Just samoja kokemuksia. Ihmiset menee todella vaikeiksi, jos vahingossa mainitset puolella sanalla jotain mikä viittaa elämän varjopuoliin.

Ap

Saman olen huomannut. En usko, että minulla on yhtään "oikeaa" ystävää.

N2X

Mun ystävyyssuhteet eivät ole muuttuneet, yhteydenpito on vaan helpompaa ja pysytään helpommin kärryillä toistemme elämistä. 

Ja koen siis, että tällaista kehitys on ollut erityisesti, nimenomaan, ihan viime vuosina.

Jotkut sellaiset kaverit, jotka vielä vaikkapa yläaste- tai lukioiässä tuntuivat ihan lojaaleilta ja fiksuilta tyypeiltä, pitävät nyt yllättäen ystävyyttä tärkeämpänä sitä, että näyttäytyvät "coolien" "somevaikuttajien" kanssa instagramissa.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Mun ystävyyssuhteet eivät ole muuttuneet, yhteydenpito on vaan helpompaa ja pysytään helpommin kärryillä toistemme elämistä. 

Kiva, että näinkin jollakulla.:) Olisi kiva tietää myös ikäsi?

Ap