Epäilen puolisolla ADD:tä, mutta hän ei tahdo tutkia

Luultavasti olisitte onnellisempia erillänne. Olette liian erilaisia. Ap:ta ahdistaa, kun joutuu tekemään niin paljon asioita koska toinen ei tee "osaansa". Luultavasti ap:n puolisoa ahdistaa, kun ei ymmärrä miksi sellaiista kaikkea pitää edes tehdä, ja on jatkuva ahdistus ja huonoudentunne siitä, kun ei millään riiitä ap:n kriteereihin, ei vaikka yrittäisi. Voisi olla vapauttava tunne olla vapaa tuollaisista kaikenlaisista järjestelmälliisten ihmisten säännöistä ja vaatimuksista, elää vapaasti vaikka ap:ssä pahennusta herättävässä sotkussa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei kuulosta kovin vakavalta tuon tekstin pohjalta. Eivät kaikki ole täydellisiä. Jos mies ei itse halua hakea apua niin kannattaa antaa asian olla.

Samaa mieltä. Meitä tuollaisia vähän hössääviä ja vauhdikkaita ihmisiä on vaikka kuinka paljon, eikä me koeta itseämme sairaiksi tai lääkkeitä tai diagnooseja tarvitsevaksi. Ei tuossa juuri muuta ongelmaa ole, kuin että ap ja puoliso ovat tiettyjen temperamenttipiirteiden osalta aika lailla toisia ääripäitä, ja on hyvn mahdolllista, että erot on niiin suuria, etteii yhteiselämästä tule yhtään mitään. Molempien olisi luultavasti parempi etsiä enemmän itsen kaltainen puoliso.

Tästä tulee mieleen eräs polttariporukka, jonka kanssa suunnittelimme juhlia. Morsiamen hyvä ystävä oli tarmokas ja nopea luonteeltaan ja halusi nopeita linjanvetoja päätöksiä tehdessä. Tunnen erään toisen ryhmästä ja hänellä ja minulla on tyyli harkita vaihtoehtoja pitkään ja valita paras ja taloudellisesti sopivin - tämä tyyli joskus toimii oikein hyvin, mutta joskus kostautuu kieltämättä viime hetken ratkaisuina, jotka ovat vähemmän kuin ideaaleja. Tämä morsiamen ystävä lopulta, tai paremmin sanoen heti aluksi, sääti ja löi lukkoon lähes kaikki asiat, ja hänen näkökulmastaan muut ei varmaan osallistuneet tai tehneet paljon mitään. Hän oli varannut juhlanviettopaikan noin puoli vuotta ennen ajankohtaa. Olisimme me muutkin saaneet aikaan, mutta vaan eri tyylillä ja hitaammin.

Minulla ADHD ja olen ihan samanlainen kuin ap:n kumppani. Lääkkeistä on iso apu ja itse opettelin lääkkeiden aikana uusia toimintamalleja ja nyt olen pärjännyt ilman lääkkeitä muutaman vuoden, vaikka täytyy myöntää, että elämä olisi helpompaa lääkkeillä etenkin nyt kun aloitin opinnot korkeakoulussa, minulla on kaksi lasta, työt ja iso talo. Onneksi puolisoni ymmärtää miksi toimin ajoittain hassusti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap tässä hei.

Koen hankalaksi olla tasavertainen kumppanini kanssa, sillä joudun niin usein esim. hoitamaan asioita jotka hän jättää tekemättä. Tämä aiheuttaa kasvavaa epäoikeudenmukaisuuden tunnetta, vaikka on selvää, että puolisoni ei toimi tarkoituksellisesti niin.

On vain vaikea ajatella järjellä jos hän vaikkapa kesken keskustelumme lähtee vaeltelemaan ympäri kämppää omissa ajatuksissaan, ja sitten kun saan kontaktin, kaikki mitä olen sanonut, on mennyt häneltä ohi. Erityisesti jos kyseessä on itselleni tärkeä asia, hänen käytöksensä loukkaa.

Ajattelen itse, että jonkinlainen kognitiivinen terapia tai muu vastaava ammattiapu auttaisi kumppaniani esim. opettelemaan arjen hallintaa ja kehittäisi itsetuntemusta. Nyt se olen liian usein minä, joka joudun toteamaan että selvästi alla on liikaa kuormitusta tai ärsykkeitä, eikä puolisoni siksi pysty enää ”ottamaan sisään” asiota. Hän ei itse osaa tunnistaa itsessään tällaisia. Tuntuu myös aika hurjalta, että alkaisin aikuista ihmistä koulimaan exceleihin jne, jos oma-aloitteista halua hänellä ei ole.

Joku ehdotti vanhemmilleen puhumista. En ihan tiedä, en ole heidän kanssaan millään lailla läheinen, sillä kumppanini kokee ettei hänen isänsä hyväksy häntä omana itsenään (liittyen sukupuoli-identiteettiin). Muistan kyllä että hänen äitinsä totesi suhteen alkuvaiheessa jossain yhteydessä, että puolisoni on aina ollut sellainen pää pilvissä kulkija, elminään yllätyksenä ei ainakaan hänelle nämä huoleni tulisi.

Älä hoida hänen asioita. Anna hänen hoitaa ne omalla tavallaan. Myöhässä tai miten vaan. Itsekin olen melkoinen ADHD-koohottaja, mutta 45-vuotiaaksi olen sinkkuna pärjännyt, omalla tavallani. Asiat hoidan ehkä myöhäsä, vasta useamman "varoituksen" jälkeen tms mutta hoidan kuitenkin. 

Kognitiivinen terapia tuskin auttaa. ADHD:hen ei aikuisella käytännössä auta kuin lääke, ja sitä taas ei läheskään kaikki halua syödä. Amfetamiinijohdannaista. 

"Tuntuu myös aika hurjalta, että alkaisin aikuista ihmistä koulimaan exceleihin jne, jos oma-aloitteista halua hänellä ei ole"

Exceleihin? Harva mitään Exceleitä normi arjessaan pyörittää. Aika kova vaatimus että sellaistakin täytyisi.

Erilaisista kognitiivisista terapioista on tutkitusti hyötyä, kun oppii paremmin ymmärtämään itseään ja muuttamaan edes osaa haitallisista toimintamalleista.

T: ADHD

Mitä sä toivot? Puolisoa joka istuu tuntikaupalla keskustelemassa sun kanssa? Pedanttia insinööriä? Saatko sellaisen vaikka olis lääkkeet tai muut, eihän ne persoonaa muuta. Ehkä sun pitää kysyä itseltäs, että onko teidän suhde vinossa siks että oot ottanut alusta asti hoivaavan asenteen kumppaniis.

Jaahas, sielläkö on taas yksi maallikko diagnoosia väsäämässä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap tässä hei.

Koen hankalaksi olla tasavertainen kumppanini kanssa, sillä joudun niin usein esim. hoitamaan asioita jotka hän jättää tekemättä. Tämä aiheuttaa kasvavaa epäoikeudenmukaisuuden tunnetta, vaikka on selvää, että puolisoni ei toimi tarkoituksellisesti niin.

On vain vaikea ajatella järjellä jos hän vaikkapa kesken keskustelumme lähtee vaeltelemaan ympäri kämppää omissa ajatuksissaan, ja sitten kun saan kontaktin, kaikki mitä olen sanonut, on mennyt häneltä ohi. Erityisesti jos kyseessä on itselleni tärkeä asia, hänen käytöksensä loukkaa.

Ajattelen itse, että jonkinlainen kognitiivinen terapia tai muu vastaava ammattiapu auttaisi kumppaniani esim. opettelemaan arjen hallintaa ja kehittäisi itsetuntemusta. Nyt se olen liian usein minä, joka joudun toteamaan että selvästi alla on liikaa kuormitusta tai ärsykkeitä, eikä puolisoni siksi pysty enää ”ottamaan sisään” asiota. Hän ei itse osaa tunnistaa itsessään tällaisia. Tuntuu myös aika hurjalta, että alkaisin aikuista ihmistä koulimaan exceleihin jne, jos oma-aloitteista halua hänellä ei ole.

Joku ehdotti vanhemmilleen puhumista. En ihan tiedä, en ole heidän kanssaan millään lailla läheinen, sillä kumppanini kokee ettei hänen isänsä hyväksy häntä omana itsenään (liittyen sukupuoli-identiteettiin). Muistan kyllä että hänen äitinsä totesi suhteen alkuvaiheessa jossain yhteydessä, että puolisoni on aina ollut sellainen pää pilvissä kulkija, elminään yllätyksenä ei ainakaan hänelle nämä huoleni tulisi.

Älä hoida hänen asioita. Anna hänen hoitaa ne omalla tavallaan. Myöhässä tai miten vaan. Itsekin olen melkoinen ADHD-koohottaja, mutta 45-vuotiaaksi olen sinkkuna pärjännyt, omalla tavallani. Asiat hoidan ehkä myöhäsä, vasta useamman "varoituksen" jälkeen tms mutta hoidan kuitenkin. 

Kognitiivinen terapia tuskin auttaa. ADHD:hen ei aikuisella käytännössä auta kuin lääke, ja sitä taas ei läheskään kaikki halua syödä. Amfetamiinijohdannaista. 

"Tuntuu myös aika hurjalta, että alkaisin aikuista ihmistä koulimaan exceleihin jne, jos oma-aloitteista halua hänellä ei ole"

Exceleihin? Harva mitään Exceleitä normi arjessaan pyörittää. Aika kova vaatimus että sellaistakin täytyisi.

Erilaisista kognitiivisista terapioista on tutkitusti hyötyä, kun oppii paremmin ymmärtämään itseään ja muuttamaan edes osaa haitallisista toimintamalleista.

T: ADHD

Kiitos tästä kommentista. Ystäväni, jolla on todettu aikuisiän ADD (jota en olisi itse osannut arvata, on minusta ollut aina ihan normaal ihana itsensä) on saanut paljon apua käyttäytymisterapiasta. En olisi itse osannut edes ryhtyä pohtimaan, voisiko kumppanillani olla keskittymishäiriö ilman häntä. Ystävälleni diagnoosi on antanut omanarvontunteen takaisin, ja lääkkeet yhdistettynä terapiaan saivat hänet valmistumaan korkeakoulusta.

Puolisoni ei ole ylivilkas, vaan hän saattaa ”kadota”, esim. sulkeutua keskustelulta täysin omiin ajatuksiinsa ja unohtaa ajan kulun. Etenkin vähän vaativampien juttujen kirjoittaminen on hänelle todella vaikeaa, saattaa mennä kaksi työpäivää pelkän lyhyen sähköpostin kirjoittamiseen, jos kyseessä on hankaava aihepiiri.

Tiedän, ettei minun tehtäväni ole analysoida tai ”parantaa” kumppaniani. Mutta minusta hän kärsii itsekin näistä piirteistään, ja tiedän että eromme olisi todella kova paikka hänelle. Enkä minäkään tahtoisi erota, haluaisin vain saada vähän enemmän tasa-arvoa tähän suhteeseen.

- Ap

Vierailija kirjoitti:

Exceleihin? Harva mitään Exceleitä normi arjessaan pyörittää. Aika kova vaatimus että sellaistakin täytyisi.

Tässä tuo excelin ehdottaja. Voit korvata sanan excel sanalla lista. Esim. ostoslista. Lista pakattavista asioista, kun lähtee mökille. Lista asioista jotka on pitää tehdä ennen uuden kouluviikon alkua (yhdelle lapselle uudet kumpparit, yhden luistimet pitää kaivaa varastosta, toista pitää patistaa tekemään projektityö valmiiksi, jne).

Joo taidan itsekin olla aika hajamielinen ja ajatus poukkoilee siihen malliin, etten ilman tällaisia työkaluja pärjäisi, tai ainakin minua stressaisi jatkuva viime tingassa asioiden muistaminen. En esim. osaa oikein hahmottaa, monelta mitäkin pitää tehdä lentokentälle lähtiessä, joten lasken lennon noususta takaperin ja teen itselleni aikataulun paperille. Näin voin ottaa rennosti lähtöhetkeen asti.

Kumppanini laskujen maksamattomuus selvisi minulle kunnolla vasta yhteen muutettuamme (oltiin ehditty seurustella 6kk ennen sitä). Eikä sekään tapahtunut ihan heti kun oltiin pyydetty sähkölasku kahdesti vuodessa, joka sitten meni perintään ja sain tietää puolisoni ”tavasta” hoitaa laskuhommat vasta pakon edessä. Vuokra meni automaattisesti ja minä maksoin vakuutukset.

Nyt kun asutaan omistusasunnossa, jännitän jatkuvasti yhteistä asuntolainaa, kun hän unohtaa toimittaa veloituksen palveluittensa tilaajille, ei tajua vahvistaa laskuja verkkopankissa ja sitten maksaa kerralla tonnin edestä niin että tili tyhjenee hetkellisesti, ja niin edelleen. Onneksi hänellä on ihan menestyvä toiminimi ja ansaitsee hyvin, muuten joutuisin stressaamaan kahta kauheammin.

- Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap tässä hei.

Koen hankalaksi olla tasavertainen kumppanini kanssa, sillä joudun niin usein esim. hoitamaan asioita jotka hän jättää tekemättä. Tämä aiheuttaa kasvavaa epäoikeudenmukaisuuden tunnetta, vaikka on selvää, että puolisoni ei toimi tarkoituksellisesti niin.

On vain vaikea ajatella järjellä jos hän vaikkapa kesken keskustelumme lähtee vaeltelemaan ympäri kämppää omissa ajatuksissaan, ja sitten kun saan kontaktin, kaikki mitä olen sanonut, on mennyt häneltä ohi. Erityisesti jos kyseessä on itselleni tärkeä asia, hänen käytöksensä loukkaa.

Ajattelen itse, että jonkinlainen kognitiivinen terapia tai muu vastaava ammattiapu auttaisi kumppaniani esim. opettelemaan arjen hallintaa ja kehittäisi itsetuntemusta. Nyt se olen liian usein minä, joka joudun toteamaan että selvästi alla on liikaa kuormitusta tai ärsykkeitä, eikä puolisoni siksi pysty enää ”ottamaan sisään” asiota. Hän ei itse osaa tunnistaa itsessään tällaisia. Tuntuu myös aika hurjalta, että alkaisin aikuista ihmistä koulimaan exceleihin jne, jos oma-aloitteista halua hänellä ei ole.

Joku ehdotti vanhemmilleen puhumista. En ihan tiedä, en ole heidän kanssaan millään lailla läheinen, sillä kumppanini kokee ettei hänen isänsä hyväksy häntä omana itsenään (liittyen sukupuoli-identiteettiin). Muistan kyllä että hänen äitinsä totesi suhteen alkuvaiheessa jossain yhteydessä, että puolisoni on aina ollut sellainen pää pilvissä kulkija, elminään yllätyksenä ei ainakaan hänelle nämä huoleni tulisi.

Älä hoida hänen asioita. Anna hänen hoitaa ne omalla tavallaan. Myöhässä tai miten vaan. Itsekin olen melkoinen ADHD-koohottaja, mutta 45-vuotiaaksi olen sinkkuna pärjännyt, omalla tavallani. Asiat hoidan ehkä myöhäsä, vasta useamman "varoituksen" jälkeen tms mutta hoidan kuitenkin. 

Kognitiivinen terapia tuskin auttaa. ADHD:hen ei aikuisella käytännössä auta kuin lääke, ja sitä taas ei läheskään kaikki halua syödä. Amfetamiinijohdannaista. 

"Tuntuu myös aika hurjalta, että alkaisin aikuista ihmistä koulimaan exceleihin jne, jos oma-aloitteista halua hänellä ei ole"

Exceleihin? Harva mitään Exceleitä normi arjessaan pyörittää. Aika kova vaatimus että sellaistakin täytyisi.

Erilaisista kognitiivisista terapioista on tutkitusti hyötyä, kun oppii paremmin ymmärtämään itseään ja muuttamaan edes osaa haitallisista toimintamalleista.

T: ADHD

Kiitos tästä kommentista. Ystäväni, jolla on todettu aikuisiän ADD (jota en olisi itse osannut arvata, on minusta ollut aina ihan normaal ihana itsensä) on saanut paljon apua käyttäytymisterapiasta. En olisi itse osannut edes ryhtyä pohtimaan, voisiko kumppanillani olla keskittymishäiriö ilman häntä. Ystävälleni diagnoosi on antanut omanarvontunteen takaisin, ja lääkkeet yhdistettynä terapiaan saivat hänet valmistumaan korkeakoulusta.

Puolisoni ei ole ylivilkas, vaan hän saattaa ”kadota”, esim. sulkeutua keskustelulta täysin omiin ajatuksiinsa ja unohtaa ajan kulun. Etenkin vähän vaativampien juttujen kirjoittaminen on hänelle todella vaikeaa, saattaa mennä kaksi työpäivää pelkän lyhyen sähköpostin kirjoittamiseen, jos kyseessä on hankaava aihepiiri.

Tiedän, ettei minun tehtäväni ole analysoida tai ”parantaa” kumppaniani. Mutta minusta hän kärsii itsekin näistä piirteistään, ja tiedän että eromme olisi todella kova paikka hänelle. Enkä minäkään tahtoisi erota, haluaisin vain saada vähän enemmän tasa-arvoa tähän suhteeseen.

- Ap

Mielestäni ADD:n/ADD piirteisen henkilön kanssa suhteeseen ei välttämättä sovi henkilö, joka haluaa parantaa hänet ja etsii vikoja. Tämä voi tuhota puolisosi itseluottamuksen tai johtaa eroon. Kaikkea ei välttämättä voikaan korjata.

Sopiva kumppani on joko sellainen, joka mielellään uhriutumatta ottaa asiat hoitaakseen tai sitten ei ahdistu liiaksi siitä, että toinen tiskaa ja maksaa laskut vasta sitten kun on pakko.

Ap, täällä ei osa vastaajista tunnu tajuavan, että puolisosi ei ole vain pikkuisen epäjärjestelmällinen ja hajamielinen.

Oikeasti kuitenkin sinulla on kaksi vaihtoehtoa: eroa tai esitä "uhkavaatimus" että partnerisi on selvitettävä asiaa jos haluaa olla kanssasi. Olet jo pyytänyt kauniisti ja vihjaillut ja vinkkaillut, nyt on aika ilmoittaa partnerille millä ehdoin olet valmis olemaan hänen kanssaan ja antaa sitten hänen päättää, mitä tekee.

Ehkä molemmille parempi jos eroat.

Miestä ahdistaa sun nalkutus ja sua miehen hajamielisyys.

Sä haluat muuttaa miestä omien mieltymyksien mukaiseksi ja mies haluaa olla oma itsensä eikä joku muu.

Vierailija kirjoitti:

Ap, täällä ei osa vastaajista tunnu tajuavan, että puolisosi ei ole vain pikkuisen epäjärjestelmällinen ja hajamielinen.

Oikeasti kuitenkin sinulla on kaksi vaihtoehtoa: eroa tai esitä "uhkavaatimus" että partnerisi on selvitettävä asiaa jos haluaa olla kanssasi. Olet jo pyytänyt kauniisti ja vihjaillut ja vinkkaillut, nyt on aika ilmoittaa partnerille millä ehdoin olet valmis olemaan hänen kanssaan ja antaa sitten hänen päättää, mitä tekee.

Kuitenkin on siis menestyvä toiminimi ja ansaitsee hyvin. Eli ongelmat näkyvät enimmäkseen parisuhteen arjessa. 

No mitä tahansa ei tarvitse suhteessa sietää. Jokainen päättää itse kenen kanssa viihtyy.

Vierailija kirjoitti:

epäilen kanssa itselläni add:tä, mutta kannattaako lääkitys ja miten pian sellaisen saisi kokeiluun?

Mä olisin saanut jotain lääkettä kokeiluun heti sen perustestin jälkeen. Se ei ollut mikään tunnettu ADHD-lääke, vaan joku masennukseen tarkoitettu lääke, joka toimii myös keskittymishäiriöissä. Tämän jälkeen jouduin odottamaan vielä puoli vuotta, että pääsen kunnon testeihin julkiselle puolelle. Ja siitä meni pari kuukautta diagnoosiin ja lääkkeisiin. Perustesti tehtiin YTHS:ssä, josta minut ohjattiin julkiselle.

Lääkitys on vähän kaksipiippuinen. Toisaalta se auttaa, mutta saan myös sivuvaikutuksia. Olen vähän lääkevastainen ja käytän lääkettä, vaan silloin kun todella tunnen, että nyt on pakko saada jotain tehdyksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei kuulosta kovin vakavalta tuon tekstin pohjalta. Eivät kaikki ole täydellisiä. Jos mies ei itse halua hakea apua niin kannattaa antaa asian olla.

Samaa mieltä. Meitä tuollaisia vähän hössääviä ja vauhdikkaita ihmisiä on vaikka kuinka paljon, eikä me koeta itseämme sairaiksi tai lääkkeitä tai diagnooseja tarvitsevaksi. Ei tuossa juuri muuta ongelmaa ole, kuin että ap ja puoliso ovat tiettyjen temperamenttipiirteiden osalta aika lailla toisia ääripäitä, ja on hyvn mahdolllista, että erot on niiin suuria, etteii yhteiselämästä tule yhtään mitään. Molempien olisi luultavasti parempi etsiä enemmän itsen kaltainen puoliso.

Tai sitten sen kanssa pitää oppia elämään. Minä olen se hösäävä ADHD-tapaus ja mies on siisti, looginen ja rauhallinen. Välillä hän nalkuttaa minulle astioista ja ympäriinsä kylvämistäni tavaroista, mutta sellaista se on. Minä nalkutan sitten toisista asioista.

Onkohan nykymaailma vähän liian hektinen ihan tavallisillekin? Joku kirjoitti, ettei selviytyisi lääkkeettä, kun on kaksi lasta, työ, opinnot ja iso talo. Minulla ei edes ole kukaan epäillyt ADD:tä, mutta en minäkään selviäisi sellaisesta ilman apuja.

Vierailija kirjoitti:

Onkohan nykymaailma vähän liian hektinen ihan tavallisillekin? Joku kirjoitti, ettei selviytyisi lääkkeettä, kun on kaksi lasta, työ, opinnot ja iso talo. Minulla ei edes ole kukaan epäillyt ADD:tä, mutta en minäkään selviäisi sellaisesta ilman apuja.

Tätä minäkin mietin välillä, että kumppanini työ on sen verran vaativaa, että on kotona enemmän poissaoleva, ja vapaa-ajalla ei kykene tai halua kantaa niin paljon vastuuta yhteisistä asioistamme. Ymmärrän että hän tarvitsee enemmän palautumista kuin minä, ja sitä yritän antaa. Se sitten vain johtaa yleensä siihen, että minä teen ruoat ja kotityöt arjessa.

Moni täällä on esittänyt, että minä vaadin kumppaniltani liikaa ja ”curlaan” hänen edellään, että pitäisi vain antaa hänen tehdä tavallaan. Varmasti kehittymistä vaadin tässä minäkin, ja näitä asioita käsiteltiin terapiassa.

Mutta minusta ei ole ok, että puoliso esim. antaa lahjaksi lupauksen hotelliyöstä, mutta ei koskaan saa aikaiseksi järjestää sitä. Tai jättää yksin minun harteilleni pakkaamisen, logistiikan suunnittelun ja lippujen varaamisen kun lähdemme sukuloimaan tai ulkomaille. Tai toistuvasti ohittaa kuulumisiani ja unohtaa sopimiamme asioita, koska ei ole läsnä keskusteluissa.

Ja on nyt vielä loppuun lisättävä, että kumppanini ei ole mies. Vaikka ei sillä ole mitään merkitystä asian kanssa.

- Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onkohan nykymaailma vähän liian hektinen ihan tavallisillekin? Joku kirjoitti, ettei selviytyisi lääkkeettä, kun on kaksi lasta, työ, opinnot ja iso talo. Minulla ei edes ole kukaan epäillyt ADD:tä, mutta en minäkään selviäisi sellaisesta ilman apuja.

Tätä minäkin mietin välillä, että kumppanini työ on sen verran vaativaa, että on kotona enemmän poissaoleva, ja vapaa-ajalla ei kykene tai halua kantaa niin paljon vastuuta yhteisistä asioistamme. Ymmärrän että hän tarvitsee enemmän palautumista kuin minä, ja sitä yritän antaa. Se sitten vain johtaa yleensä siihen, että minä teen ruoat ja kotityöt arjessa.

Moni täällä on esittänyt, että minä vaadin kumppaniltani liikaa ja ”curlaan” hänen edellään, että pitäisi vain antaa hänen tehdä tavallaan. Varmasti kehittymistä vaadin tässä minäkin, ja näitä asioita käsiteltiin terapiassa.

Mutta minusta ei ole ok, että puoliso esim. antaa lahjaksi lupauksen hotelliyöstä, mutta ei koskaan saa aikaiseksi järjestää sitä. Tai jättää yksin minun harteilleni pakkaamisen, logistiikan suunnittelun ja lippujen varaamisen kun lähdemme sukuloimaan tai ulkomaille. Tai toistuvasti ohittaa kuulumisiani ja unohtaa sopimiamme asioita, koska ei ole läsnä keskusteluissa.

Ja on nyt vielä loppuun lisättävä, että kumppanini ei ole mies. Vaikka ei sillä ole mitään merkitystä asian kanssa.

- Ap

Sinun kannattaisi ehkä itseäsi varten koostaa ajatuksiasi asiasta vaikka jonkun mindmapin tms muodossa. Mitkä asiat puolison käytöksessä häiritsevät niin paljon, että elämänlaatusi oikeasti kärsii? Minusta jatkuvs tärkeistä laskuista stressaaminen ja vaikkapa tuo että toinen lupaa reissun muttei järjestä sitä ovat hyviä konkreettisia esimerkkejä, joista voisit puhua partnerillesi sitten, kun olet saanut selvitettyä itsellesi, mitkä asiat oikeasti satuttavat sinua ja saavat sinut tuntemaan itsesi hyväksikäytetyksi ja uupuneeksi.

Jos et mieti etukäteen mikä ongelman juuri on, keskustelu menee helposti jostain yksittäisistä tiskeistä jankkaamiseksi.

Keskustele vakavasti partnerin kanssa siitä että nykytilanne tuntuu sinusta uuvuttavalta ja loukkaavaltakin. Jos partnerisi ei ole halukas keksimään mitään tapoja parantaa tilannetta, tiedät että on syytä erota.

Kiitos viimeisimmälle kommentoijalle. Yritän ehdottamaasi keinoa, kirjoitan ja piirrän miellekartan. Ehkä sen avulla puolisonikin hahmottaa paremmin mistä kenkä puristaa.

Tunnen samanaikaisesti myötätuntoa ja surua, kun hän pyytää minulta anteeksi tekemättömyyksiään ja vähän sähläten yrittää korjata virheitään, esim. tekemällä päivällistä illalla klo 22 koska on ensin unohtanut koko jutun, sitten lähtenyt lähikauppaan klo 20 josta palannut klo 21 ja huomannut että unohti kolme ainesosaa, sitten muistaen että paistinpannu olikin mennyt viime viikolla rikki ja alkaen selvittämään vastaavan uuniruoan reseptiä ja sitten unohtuen googlailemaan paistinpannuja eikä muista laittaa uunia päälle ja niin edelleen :/

- Ap

Vierailija kirjoitti:

Kiitos viimeisimmälle kommentoijalle. Yritän ehdottamaasi keinoa, kirjoitan ja piirrän miellekartan. Ehkä sen avulla puolisonikin hahmottaa paremmin mistä kenkä puristaa.

Tunnen samanaikaisesti myötätuntoa ja surua, kun hän pyytää minulta anteeksi tekemättömyyksiään ja vähän sähläten yrittää korjata virheitään, esim. tekemällä päivällistä illalla klo 22 koska on ensin unohtanut koko jutun, sitten lähtenyt lähikauppaan klo 20 josta palannut klo 21 ja huomannut että unohti kolme ainesosaa, sitten muistaen että paistinpannu olikin mennyt viime viikolla rikki ja alkaen selvittämään vastaavan uuniruoan reseptiä ja sitten unohtuen googlailemaan paistinpannuja eikä muista laittaa uunia päälle ja niin edelleen :/

- Ap

Kannattaa varmaan varautua siihen, että asiasta keskustellessa on monta kertaa muistutettava, että et hae anteeksipyyntöjä tai sitä että hänestä tuntuisi pahalta. Sehän ei auta teitä kumpaakaan, kun hän ei tee näitä asioita tahallaan. Yritä pitää aiheena se, miten asiat voidaan saada sujumaan paremmin, jolloin teidän molempien olo helpottaisi.

On tietysti mahdollista, että partnerisi lähtee samantien sille linjalle, että asialle ei ole kerta kaikkiaan tehtävissä mitään (ei halua edes harkita mitään avun hakemista). Toivottavasti näin ei kuitenkaan käy vaan saat viestittyä, että nyt ei ole tavoitteena yhdessä ruoskia häntä vaan selvittää, miten teidän molempien elämänlaatua voisi parantaa.