VITTUPERKELE ku naapuri möykkää!
Ihan kiva että sillä on välillä lomaa/työttömyyttä/mitä lie, mutta ei saatana tarviis näin montaa päivää putkeen möykätä. Eilen oli alkuillasta pitkälle iltaan musat päällä ja "keskustelivat" musan yli, eli hirveä älämölö siihen päälle. Tänään oli sterkat kaakossa jo aamupala-aikaan ja meteli on edelleen Ihan Kivalla Tolalla. Pitäisi tässä istua ja kirjoittaa, mutta keskittymisen kanssa on vähän niin ja näin. Ja KYLLÄ, olen aikaisemminkin käynyt sanomassa, heikolla menestyksellä ja KYLLÄ, naapurille on mennyt jo parikin varoitusta. Ei. Vaan. Jaksa. Enää. EIJAKSAAAAAAAAAAGGGHHHHH!
Eikä ees helpota. :/
Kommentit (8)
Otapa ylös noita mölyämisiä, siis päivämäärät ja kellonajat. Sitten soitto isännöitsijälle ja kysyt, mitä pitäisi tehdä kun on näin ja näin monta kertaa häiriköinyt.
Itse olen aika samassa tilanteessa, naapuri saanut kolme varoitusta ja vaikka viimeksi pyyteli anteeksi, eipä ole touhu mihinkään muuttunut. :/
On päivämäärät ja kellonajat ylhäällä, isännöitsijä tietää, muiden naapureiden kanssa on puhuttu (jotain reissutyöläisiä ei ole häirinnyt, yksi ei uskalla mennä sanomaan ovelle, joku kiitteli vuolaasti kun minä hoidan, pari muuta oli myös tehnyt ilmoituksia isännöitsijälle jne.). Korvatulppia inhoan, samoin luureja, enkä osaa kirjoittaa esim. musiikkia kuunnellen. Joku tasainen arjen äänimaailma ei häiritse, mutta tuollainen jumalaton aamuyön räkäläbaarimeininki aivan seinän takana ottaa pattiin. ap
[quote author="Vierailija" time="14.04.2013 klo 16:42"]
tässä sulle sana: omakotitalo
[/quote]
Tässä sulle rahasumma: 350 000-450 000. Terveisiä Helsingistä.
Tosi vaikeaa tehdä valitusta jos ei ole kyse jatkuvasta öisestä möykästä.
[quote author="Vierailija" time="14.04.2013 klo 16:48"]
Tosi vaikeaa tehdä valitusta jos ei ole kyse jatkuvasta öisestä möykästä.
[/quote]
Juuripa näin. Nyt jos käyn soittamassa ovikelloa ja pyytämässä edes kahden tunnin armonaikaa, niin paskat siitä mitään hyötyä ole. Jatkuvasta öisestä möykästä ne varoitukset ovatkin tulleet, mutta kyllä päivisinkin pitäisi olla jotain tolkkua elämänmenossa.... ap
Kyllä jatkuva möykkä päiväsaikaankin riittää valituksen syyksi. Kukaan ei saa terrorisoida naapureitaan jatkuvalla bilettämisellä tms. kovaäänisellä touhulla!
t. eräs, jonka naapuri kuvitteli että on ok soittaa musaa täysillä klo. 13-21 joka helvetin päivä
korvatulpat? liittoutuminen muiden naapureiden kanssa?