Olen todella järkyttynyt. 15 vuotta isoisäni kuolemasta ja selvisi hänen olleen natsi.

Kyseessä on kuollut henkilö, jota ei enää voida haastaa oikeuteen, ja joka todnäk oli kuitenkin vaan rivinatsi, ei mikään päättävässä asemassa oleva.



Ihminen nyt kykenee kaikenlaiseen pahaan ryhmäpaineen alla, se on ihan tunnustettu psykologinen tosiasia. Älä siis suotta mieti isoisääsi, hän on nyt kuollut eikä voi vastata kyselyihisi, ja joutuu kenties seuraavassa elämässään kantamaan tekojensa seuraukset. Asia ei liity sinuun millään tavoin.

niitten pitää elää sen kanssa, opettele sinäkin.

Minun isäni oli kaukopartiomies joka tappoi ihmisiä (luultavasti myös siviilejä) mutta minulla ei asian kanssa ole mitään tekemistä.

Olen pasifisti ja vihaan sotaa, olen itsekin nähnyt sitä läheltä (en täällä Suomessa tietenkään) mutta pointti on se ettei mennyttä kukaan voi muuttaa mutta siitä voi ottaa opiksi, ettei toista samoja virheitä missään muodossa eikä ihaile/romantisoi sotaa koska siinä ei ole mitään hienoa.

luettuani 13 tekstin... en siis ihaile enkä romantisoi sotaa, mutta mielestäni sukulaiseni ovat tehneet aikanaan pakon edessä sen mitä heidän ollut pakko tehdä. ja olen heistä ylpeä, en tunne henk koht taakkaa ja syyllisyyttä heidän teoistaan.

Ei rivisotilas / rivinatsi voi alkaa kyselemään oikeutudsta teoilleen sodassa. Isoisäni on ollut taistelulentäjä, isosetäni tarkka-ampuja jne. Olen heistä ylpeä.



Toki olen järkyttynyt natsien pahoista teoista.

sodan yli, hän oli itse usein hengenvaarassa ja selvisi tuurilla sodasta hengissä.



Hän kärsi mielenterveyshäiriöistä ja syyt löytyy sieltä rankoista sotakokemuksista.



En minä todellakaan näe mitään ihailtavaa siinä mitä hän sodassa teki ja mitä hänet pakotettiin tekemään.

ihmisten tulisi osata elää yhdessä ilman tappamista, sitä mieltä hänkin oli.

13.

Kaikissa sodissa tehdään asioita jotka sillä hetkellä kuvitellaan oikeutetuiksi, mutta silmät aukenevat jälkikäteen tosiasioiden tultua vähän eri valoon. Ja elämässä muutenkin saa katua vanhempana kaikenlaista mitä on nuoruudessa tullut tehtyä. Anteeksiantoa suosittelisin, ihan oman mielenrauhasiksi vuoksi, ja että voit lapsillesiksin asiallisesti joskus kertoa suvun historiaa. Turha syyllistää kolmanteen polveen jonkun virheistä ja rikoksista.

Ilmeneekö päiväkirjoista, että isosisäsi oli oikeasti natsi?

huono, jos on ollut natsi. Se on vaan eräs mielipide. Kumminkin järkyttävää, että on henkilökohtaisesti kiduttanut. Sitä ei kyllä voi normaali ihminen hyväksyä. Ehkä oli myöhemmin katunut? Voitko kysyä joltakin, että olikohan. Ehkä pyytänyt anteeksi jopa jumalalta?

tavattuaan isoäitini USA:ssa ja heidän saatuaan ekan lapsensa, setäni.

ymmärrän, että olet järkyttynyt aiheesta, mutta sellaista se sodan aikaan oli. Ne ihmiset teki siinä tilanteessa parhaat ratkaisut ja me ei voida mitenkään ymmärtää niitä, sillä olemme eri ajan lapsia.

Miten tällaisen asian kanssa voi elää?

Miten niin miten sen asian kanssa voi elää? Miksi siitä pitäisi tehdä jokin henkilökohtainen ongelmasi? Kyseessä on ollut isoisäsi elämä, ja hän on tehnyt päätökset siinä elämässään. Ei sun tehtäväsi ole nyt alkaa märehtimään ja voivottelemaan täysin menneitä asioita, joille ei enää yhtään mitään voi tehdä.

Tutkiskele niitä papereita ja opi uutta isoisästäsi. Peilaa hänen henkilöhistoriaansa ajan henkeen, millaista silloin oli, mikä sai hänet tekemään mitä teki. Käy tunteet asiaan liittyen läpi, mutta kaikenlainen märehtiminen nyt on aivan turhaa, tosin varsin tyypillistä suomalaisille "jos-vaan-jostain-jotain-murehdittavaa-löytyy-varmasti-murehditaan"-ihmisille.

Iso-Isäsi on sotarikollinen, vaikka onkin kuollut.

ja kertoa mitä löysit.

Yhden ystävämme isoisä oli myös natsi ja oli valloittamassa NL:a. Ei tosiaankaan ole tarvetta ottaa yhteyttä mihinkään Israelin suurlähetystöön.

Siitä on kuitenkin pitkä aika ja aika oli toinen... toisaalta tiettyjä asioita on mahdotonta antaa anteeksi.

olet sama joka kirjoitti isoäidistä joka tappoi lapsensa.