Miten olet sinnitellyt suhteessa rakkaudettoman ajan läpi?

Niin ja kysymys - onko teillä ollut tai onko tällaista. Miten olette selvittäneet tilanteen?

On ollut.

Se että selvitin mistä tuo vastenmielisyys kosketukseen johtu, auttoi selvittämään tilanteen.

En ole selvittänyt, olen lähtenyt. Ei sovi kaikille, mulle toiminut hyvin.

Minä lähdin tuollaisesta suhteesta, vaikka oli lapsiakin. Vuosikaudet oon nyt ollu samaan aikaan haikein fiiliksin, että luovutinko liian helpolla, mutta viikottain kun nähdään eksän kanssa, tulee aina kuitenkin varmuus siitä, että hyvä mies, mutta Niilo22:n sanoin, "jos miehellä ja naisella ei keniat kohtaa, ne ei kohtaa".

Vierailija kirjoitti:

On ollut.

Se että selvitin mistä tuo vastenmielisyys kosketukseen johtu, auttoi selvittämään tilanteen.

Mistä se teillä johtui?

En oikein itse tavoita sitä, miksi en halua koskettaa miestä. En ole oikein koskaan halunnut päästää lähelle, en fyysisesti enkä psyykkisesti. Yritin kyllä. Tunnen aina, ettemme jotenkin ole samalla aaltopituudella ja se jollain lailla ”pelottaa”.

Kuulostan varmaan pimeältä, mutta ihmisistä suuri osa ei vain ole luontojaan yksiavioisia läpi elämän ylä- ja alamäet aina vain. Teillä on nyt sellainen tilanne siellä, että jos tapaisitte ensi kertaa niin tuskin haluaisit miestäsi eikä hänkään ehkä sinua. Nyt teillä on kuitenkin jaetun elämän kautta suhde ja hyvä ystävyys, välittämistä. Me avasimme tuossa pisteessä suhteemme ja se teki ihme kyllä hyvää. Monillahan se ei sitten toimi mustasukkaisuuden ym. pimeiden puolien vuoksi. Oli ihana nauttia vapaudesta ja seksuaalisuudesta. Miehenikään ei ollut lainkaan vaikeaa löytää naisseuraa. Pilke silmäkulmassa, se, ettei toinen ollut jatkuvasti siinä saatavilla ja elämäniloisuus, itsestä huolehtiminen saivat meidät taas haluamaan myös toisiamme. On ollut hyvä päätös, ei tarvitse olla onneton.

Voin sanoa että kun tapasimme ensi kerran, meidän välillämme ei ollut halua kovinkaan paljon. Yritimme kaikkemme ja saimme jotenkin seksin toimimaan, tosin rämpien.

Miehelle ei sovi avoin, hän ei voi sietää ajatusta.

Vierailija kirjoitti:

Kuulostan varmaan pimeältä, mutta ihmisistä suuri osa ei vain ole luontojaan yksiavioisia läpi elämän ylä- ja alamäet aina vain. Teillä on nyt sellainen tilanne siellä, että jos tapaisitte ensi kertaa niin tuskin haluaisit miestäsi eikä hänkään ehkä sinua. Nyt teillä on kuitenkin jaetun elämän kautta suhde ja hyvä ystävyys, välittämistä. Me avasimme tuossa pisteessä suhteemme ja se teki ihme kyllä hyvää. Monillahan se ei sitten toimi mustasukkaisuuden ym. pimeiden puolien vuoksi. Oli ihana nauttia vapaudesta ja seksuaalisuudesta. Miehenikään ei ollut lainkaan vaikeaa löytää naisseuraa. Pilke silmäkulmassa, se, ettei toinen ollut jatkuvasti siinä saatavilla ja elämäniloisuus, itsestä huolehtiminen saivat meidät taas haluamaan myös toisiamme. On ollut hyvä päätös, ei tarvitse olla onneton.

Nro.4 vastaa tähän, että mekin kokeiltiin ennen avioeroon päätymistä tätä. Oli ihan hyvä kokemus, mutta ei se auttanut siltikään meitä lähentymään. Ympärilläni olen saanut seurata äärimmäisen hyvin toimivia avoimia suhteita, joten kannatan ehdottomasti hyppäämistä tähän vaihtoehtoon. Kokeilemisen arvoista ainakin, ainahan siitä voi palata takaisin monogaamiseen.

Me olemme käyneet pariterapiassa, mutta en ole saanut mitään oivalluksia siellä. Olen käynyt yksin juttelemassa toisen terapeutin kanssa ja hän on sanonut monta kertaa, että ihmisen täytyy ensin virittyä toiseen ajatuksen tasolla ja sitten vasta fyysisesti, että se olisi muuta kuin panemista. Tunnistan että tätä minulla ei tapahdu, mutta en tiedä mitä sitten?

Miten voin virittyä jos pelkään? Miten voin olla pelkäämättä? Miksi pelkään?

Juokaa enemmän viinaa ja miettikää vähemmän.