Nyt on tosi huono omatunto.

Läpsäisin 2.5-vuotiasta poskelle, en kovaa eikä hän edes reagoinut siihen muun raivonsa keskellä, mutta silti on tosi huono omatunto. Kaikkeen sitä näköjään aikuinen järkevä ihminen raivokkaan uhmaikäisen kanssa alentuukin!



Pojalla on jo pari kuukautta ollut aika ärhäkkä uhmaikä, MIKÄÄN ei koskaan ole hyvin ja kaikki leikkimisestä syömisen kautta nukuttamiseen on yhtä jatkuvaa raivoa. Nyt viime viikkoina hän on jostain syystä taas keksinyt aiheet, joiden kanssa ei ole tarvinnut tahkota vuoteen, eli koiran kiusaamisen ja toisen lyömisen/raapimisisen. Etenkin tämä raapiminen alkaa olla ihan mahdotonta välillä, saattaa aivan yhtäkkiä ja yllättäen raapia ja kynsiä naamaa/silmiä ilman minkäänlaista ennakkovaroitusta. Nytkin olin laittamassa häntä nukkumaan, makoiltiin yhdessä tosi rauhassa sängyllä hyvillä mielin ja luin hänelle kirjaa. Yhtäkkiä, aivan ilman varoitusta se hiton kakru upotti kyntensä mun otsaan ja raapi syvät parin sentin verinaarmut ihan pari senttiä silmästä. Vitsi mulla paloi hermo aivan totaalisesti!!! Koko päivän oltiin tahkottu aiheesta saako raapia, ja koko päivän olin sen sata kertaa jaksanut selittää ja kieltää, kieltää, kieltää asiallisesti ja rauhallisesti. Läpsäisin häntä poskelle ja häivyin koko huoneesta ja jätin hänet yksin nukahtamaan.



Nyt kaduttaa ja on huono omatunto, mutta toisaalta myös huolestuttaa tuollainen raapiminen. Olisi voinut tulla tosi pahaa jälkeä jos olisi raapinut vaikka toista lasta tai osunut silmään.