Vatsa säännöllisesti, kuukautiskiertoa myötäillen, sekaisin
Onko muilla tällaista?
N.vuoden alusta asti on vatsa ollut säännöllisesti, n.2-4 kertaa kuussa aivan sekaisin. Aamupalan syönnistä noin kahden tunnin kuluttua, vessassa täytyy juosta n.10 minuutin välein 5-10 kertaa. Vatsa kertakaikkiaan puskee aivan kaiken, ikään kuin väkivalloin ulos. Toisinaan kivut ovat aivan kauheat. Vessassa juoksua ja kipeitä kouristuksia kestää parin, kolmen tunnin ajan, loppupäivän olo on hutera ja outo, joskus oksettaa (mutta en oksenna).
Olen pitänyt päiväkirjaa, ja oireet osuvat lähes poikkeuksetta ovulaation aikaan, sekä menkkojen alkuun tai loppuun. Mitä ihmettä voisin tehdä, että saisin oireet kuriin?
Onneksi olen nyt koronakeväänä voinut tehdä töitä kotoa käsin, mutta en tiedä mitä teen, kun pitäisi taas palata fyysisesti työpaikalle. En voi juosta vessassa 5 minuutin välein tai kiemuroida kokouspöydässä kipujen kanssa.
Olen 39-v. En syö juuri ollenkaan lihaa (kalaa kyllä), syön rautaa tabletteina - pari vuotta sitten lääkäri totesi että rauta-arvot olivat todella alhaalla. En käytä e-pillereitä, eikä mulla ole kierukkaa tms.
Viime vuonna jouduin n.9 kuukautta syömään Lyricaa hermosäryn takia, nää oireet ovat alkaneet Lyrican syönnin lopettamisen jälkeen - voisiko liittyä myös siihen?
(ennen kuin kukaan ehtii tokaista, että "mene lääkärille", niin menisin muuten, mutta asun ulkomailla ei-englanninkielisessä maassa, missä myös koronatilanteen vuoksi lääkärille ei viitsi lähteä muuta kuin todella vakavissa tapauksissa)