Pelottaako teitä että joku läheisenne kuolee?

Kyllä, koko ajan. Näin ollut n 30 vuotta jo. Ei se ole estänyt minua elämästä.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä, koko ajan. Näin ollut n 30 vuotta jo. Ei se ole estänyt minua elämästä.

Siis, toki olisi paljon helpompaa kun ei pelkäisi mutta ei nämä ole kaikilla mitään simppeleitä poisjärkeiltäviä asioita.

Pelottaa. Tiedän sen tapahtuvan, ellen Itse kuole ensin. Tiedän myös, että selviän siitä ihan hyvin. Mutta en silti haluaisi sitä yhtään ja ajatus masentaa pahasti.

Kuolemiset tulevat omalla ajallaan itse kullekin,  joten kannattaa elää nyt ja tässä, eikä miettiä kuolemistaan, eikä etenkään toistenkaan kuolemisia.

Kerran vuosia sitten kun lähipiirissäni tapahtui kaksi ikävää tapahtumaa (yllättävä kuolema ja sairastuminen) lyhyen ajan sisällä, minulle tuli suunnilleen parin vuoden ajan aina ajatus, että jotain hirveää on tapahtunut, kun näin äitini soittavan. Noista kahdesta ikävästä tapahtumasta äitini oli kertonut minulle puhelimessa.

Vähitellen pelko jäi pois. Vain jos on jokin syy olla huolissaan, esim. jos jotakuta läheistäni ei ole tavoitettu pitkään aikaan, saatan pelätä.

Muutenkin viime vuosien aikana olen tullut rennommaksi. En enää stressaa niin paljon sellaisista asioista, joille en voi mitään. Olen alkanut ajatella että elämä kantaa – mitä ikinä se tarkoittaa.

En haluaisi lapseni kuolevan vielä, kun ei ole vielä lapsen lapsiakaan. Kuitenkin jos lapseni nyt kuolisi, niin pyrkisin vielä näin vanhempana siittämään nuoremman naisen raskaaksi, jotta sukuni voisi jatkaa.

Tietenkin, mutta onneksi näitä ajatuksia ei ole usein. Vanhempien, isovanhempien ja mieheni puolesta pelko on suurin silloin tällöin, mutta toki huoli on sisaruksista ja heidän lapsistaan, sillä ikinä ei tiedä mitä elämässä tapahtuu.

Pari isovanhempaa sekä kaveri ovat menneet jo tuonpuoleiseen, mutta niistä on ajan kanssa selvinnyt.

ei koska ei ole läheisiä. t.erakko

Lapsena pelkäsin todella paljon kaikkien läheisten kuolemaa. Rukoilin joka ilta, ja nimesin rukouksissani ne henkilöt, jotka ei saa kuolla ja joita pitää suojella. Minulla oli lapsena rukoukset sellaisia toivelistoja tyyliin toivottavasti vanhemmat eivät eroa, toivottavasti en saa enää pikkusisaruksia....

Ehkä tuo kertoo lapsuudestani. Olin ahdistunut.

Meillä oli kotona paljon riitoja.

Nyt aikuiselämässä olen kerran tuntenut ahdistusta sukulaisen lähestyvästä kuolemasta.

Muutamaa läheistä sukulaistani ikävöin, ovat kuolleet.

Mutta vastays kysymykseen - en pelkää. Tosin olen kyllä suojeleva lapsiani kohtaan.

Minulla on perhe, ystäviä, tuttavia, työ, harrastukset. Kuulun siis moneen yhteisöön.

Kaikki läheiset ovat jo kuolleet. Siihen vaan on ollut pakko sopeutua.

Kun lapsi oli pieni ja mies työmatkalla, pelkäsin välillä että mies kuolee. Silloin oli paljon asuntolainaa eikä juuri säästöjä, itsellä ei edes työpaikkaa. 

Nyt ollaan jo viisikymppisiä ja taloudellinen tilanne on hyvä. En pelkää enää miehen kuolemaa samalla tavalla, tiedän etten joutuisi katuojaan. Vanhemmat ovat jo kuolleet ja mieheltäkin isä. Eipä tässä ole kuin oma mies ja lapsi joita jäisin suremaan, jos kuolisivat. Surraan sitten jos/kun tilanne vaatii, ei se etukäteen pelkääminen mitään hyödytä. On minulla pari veljeäkin, mutta ei niin läheisiä että heidän puolestaan surisin.

Konkreettisena neuvona ap:lle, että minulla nousevat pelot väsyneenä mieleen. Huolehdi, että nukut riittävästi, rauhoita illat ja tee jotain leppoisaa ja mukavaa. Kun pelko tulee, niin älä tukahduta sitä väkisin, voit "huomioida" että nyt ahdistaa ja se on luonnollinen ihmisen tunne, mutta lupaat itsellesi, että ajattelet asiaa pienen tovin esim. seuraavana aamuna. Aamuisin pelot usein ovat pienemmät. Älä lähde pimeässä vatvomaan ja valvomaan.