Pelottaako teitä että joku läheisenne kuolee?

Ei. Moni on jo kuollutkin, ja olen oppinut että aina siitä selviää, ja sille ei voi mitään että elämään kuuluu myös kuolema. Joten miksi taistella tuuliimyllyjä vastaan, kun voittaa ei voi?

Vaimon kuoleman mahdollisuus joskus pelottaa.

On liipannut läheltä muutaman kerran.

Vahemmat ovat vanhoja, olen valmistautunut asiaan, mutta ei pelota luonnollinen asia.

Ikävä kyllä moni on jo kuollut, ja jäljellä on vain yksinäisyys ja tyhjyys.

aika pahastikin samoja mietteitä täällä.

Vierailija kirjoitti:

Ikävä kyllä moni on jo kuollut, ja jäljellä on vain yksinäisyys ja tyhjyys.

Tätä yksinäisyyttä minäkin pelkään. Muutama läheinen on jo kuollut ja nyt vaan pelkään että ne vähäiset loputkin kuolevat ja minä jään yksin. Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ikävä kyllä moni on jo kuollut, ja jäljellä on vain yksinäisyys ja tyhjyys.

Tätä yksinäisyyttä minäkin pelkään. Muutama läheinen on jo kuollut ja nyt vaan pelkään että ne vähäiset loputkin kuolevat ja minä jään yksin. Ap

No minä olen tuossa tilanteessa. En osaa sanoa lohdutuksen sanoja, sillä itsekin vielä sulattelen tätä.

Älä ajattele, elä!

Minua pelottaa ajatus siitä, että jossain vaiheessa toinenkin vanhemmistani kuolee. En haluaisi edes ajatella sellaista tilannetta, että molemmat vanhemmat ovat kuolleet, olen kuitenkin vasta 29. Toinen vanhemmistani kuoli kun olin lapsi.

Kyllä, ihan koko ajan. Tämä.pelko vie mielenterveyteni. Jatkunut lapsuudesta asti.

No. Kaikki jotka on syntyneet myös kuolevat.

Paras alkaa vaan varautua.

On luonnollista hieman pelätä kuolemaa, mutta jos tuollaiset ajatukset ovat päivittäisiä, kannattaa hankkia joko tekemistä, jotta saa muuta ajateltavaa tai terapiaa, jos tekeminen ei auta. Jatkuva kuoleman ajattelu ei ole tervettä. 

KUN ne läheiset joka tapauksessa joku päivä kuolevat, pitää elämä käyttää elämiseen eikä kuoleman vatvomiseen. Satunnainen kuoleman ajattelu on luonnollista, mutta jatkuva vatvominen vain estää nauttimasta niistä hetkistä, joita meille on niiden läheisten kanssa jäljellä. 

Ei, pelkäänpä että itse kuolen ensin. Toinen vanhempi jo kuollut ja toinen tietysti iän puolesta myös vaaravyöhykkeessä. Meitä vaan on niin pieni lähipiiri, yksi vanhempi, yksi sisarus, minä ja avokki, ei lapsia ja korkeintaan muutama serkku.

Niinpä. Välillä tuo ajatus tulee mieleen.

Vaikka tutustuisikin uusiin ihmisiin ja ystävystyisi hyviksi ystäviksi. Eivät he kuitenkaan korvaa sitä aukkoa, joita kuolema on vienyt hautaan. Jokainen on uniikki-ihminen.

Pelkään lapsilleni tapahtuvan jotain. Itse olen periaatteessa ns. seuraava, kaikki muut ovat kuolleet.

Vierailija kirjoitti:

No. Kaikki jotka on syntyneet myös kuolevat.

Paras alkaa vaan varautua.

Vinkkejä varautumiseen?

Vierailija kirjoitti:

Pelkään lapsilleni tapahtuvan jotain. Itse olen periaatteessa ns. seuraava, kaikki muut ovat kuolleet.

Tämä elämä on niin julmaa ja rajallista. Joskus 45 ikävuoden jälkeen oman elämän rajallisuuden kunnolla tajuaa ja nyt 50+ ikäisenä oikein miettii, että hei, 15 vuoden päästä olen seitsemänkymppinen, itsellä niitä sairauksia, sukulaisilla noita, minkä ikäisenä se ukki/mummi kuolikaan jne.

Pelkään että kuolen ennenkuin lapseni ovat selvinneet omilleen. Sydänvika, johon äitini kuoli kun olin nuori, sama sairaus.

Ihan kaikkea voi tapahtua. Elämää ei voi elää ollen ikäänkuin hälytysvuorossa koko ajan. Eikä elämää voi hallita. Jos käyttää elämänsä siihen, että varautuu toisen kuolemaan, niin hukkaan menee. Sun varuillaan olo ei estä asioita tapahtumasta, se estää vaan sua elämästä elämääsi. Itse en haluaisi, että yksikään rakkaistani hissuttelisi ja hukkaisi elämäänsä mua pohtimalla, kamala ajatus.

Kumppanin kuolema pelottaa jossain määrin, koska hän on ainoita henkilöitä, jonka seurassa viihdyn.

Toinen vanhempi on ollut kohta 20 vuotta jatkoajalla, joten äkillinenkään kuolema ei yllättäisi.

Isovanhemmat on olleet jo vuosia niin huonossa kunnossa, että siellä suunnalla kuolema on vain ajan kysymys ja jossain määrin jopa toivottava asia, jotta kärsimykset päättyisivät.

Muutama kuoleman tapaus on ollut lähipiirissä, mutta ne ovat olleet paljon helpompia asioita käsitellä moneen muuhun elämässäni tapahtuneeseen asiaan verrattuna.