kertokaapa mielipiteitä nimestä Nuutti
Tykkään nimestä kovasti, mutta hieman mietityttää, että onko "pienen pojan nimi". Tunnetteko aikuisia Nuutteja? Sopiiko nimi mielestänne aikuiselle?
Kommentit (34)
Tulee kyllä sellainen nyyttimäinen olo, eikä Nuutti-pukki termi saa häiritä.
ei tunnu hyvältä nimeltä lapselle...
enkä tähän mennessä ole katunut nimen valintaa. Ei tule ihan jokaisella vastaan (kuten esim. Joonas, joita pojan eskariryhmässä on useampiakin - vaikka Joonaskin on minusta ihan kiva nimi, ei sillä), eikä sisällä riskikirjaimia, kuten R... ;-) Ja hyvin on kasvanut nimi pojan mukana - ainakin tähän asti...
nimestä tulee mieleen joulunajan Nuutti-pukit (Hyvä Tuomas Joulun tuopi, paha Nuutti pois sen viepi,,,,Siis lapset pukeutuu Nuutti- pukeiksi ja kiertää taloissa laulamassa). En ole törmännyt yhteenkään Nuuttiin, ehkä johtuu tästä mielleyhtymästä. Mielestäni kuitenkin ihan kiva nimi ja jossain muuallapäin Suomea ei em mielleyhtymää varmaan tule :)
sama paha-Nuutti tulee minunkin mieleeni ja kaiken lisäksi sellainen vanha sarvipäinen harmaa vähän kännissä oleva Nuuttipukki eli aivan hirveä nimi minun mielestäni. Ymmärrän hyvin ettei montaa saman nimistä ole tullut vastaan.
Varsinais-Suomalaisena olen aina ihmetellytkin Nuutti Niinistön nimeä.
enkä usko että kovin moni murrosikäinen poikakaan ihan mielellään Nuutti- nimeä kantaa.. mielestäni se on pikkuvauvan hellittelynimi, tulee mieleen nyytti, tuutti ja nimi joka voitaisiin antaa pehmolelulle, söpö pieni Nuutti =) mutta mikäs siinä, lapsihan pystyy sitten vaikka vaihtamaan nimensä jos siltä tuntuu tai ottamaan toisen nimen puhuttelunimeksi..
tai tietenkin jos siitä pitää niin antaa olla =) ei Nuutti ole kuitenkaan pahimmasta päästä verrattuna mitä hienostelunimiä ihmiset nyt lapsilleen kilpaa keksivät.. toisaalta se tyypillinen Joonas tai Jenni säästyy ainakin nimeänsä koskevalta kiusaamiselta..
ei tuu mieleen mitään pahaa ja vosin kuvitella joskus puhuvani jopa Nuutti-papasta :) Anna mennä vaan!
minusta ei kiva nimi. Paha Nuutti joka vie joulun pois, sarvipäinen harmaa vanha pukki, ei kiva.
mun ykkösinhokkinimi Nean ohella. Mun mielestä Nuutti on totaalisen epäuskottava nimi ja siitä tulee vain "nössöjä" mielleyhtymiä. Tosin kantani on ehkä hieman lieventynyt, kun töissä meillä on yksi aikuinen Nuutti.
Itse en kyllä mistään hinnasta antaisi lapselleni nimeksi, eikä onneksi tarvitsekaan.
Olisin antanut kolmannelle lapselle jos olisi ollut poika :)
Sopii aikuiselle ja lapselle. Kaunis, persoonallinen nimi!
mun ykkösinhokkinimi Nean ohella. Mun mielestä Nuutti on totaalisen epäuskottava nimi ja siitä tulee vain "nössöjä" mielleyhtymiä. Tosin kantani on ehkä hieman lieventynyt, kun töissä meillä on yksi aikuinen Nuutti.
Itse en kyllä mistään hinnasta antaisi lapselleni nimeksi, eikä onneksi tarvitsekaan.
Kyllä minunkin mielestäni ainoa ytimekäs nimi ilman nössöilyjä on Jorma
En tunne aikuisia Nuutteja, mutta tunnen yhden neljävuotiaan suloisen pojan. Hassua, että joku täällä voi sanoa, että jokin nimi ei sovi aikuiselle! Kas, kaikki lapset kasvavat aikuisiksi ja nimet seuraavat mukana. kuinka jokin nimi muka voisi olla vain lapsen nimi? Kaiketi sitten jotkut nimet ovat vain mummojen nimiä jne?
Minusta ihana nimi, ellen asuisi ulkomailla, olisi poikieni nimeksi tulleet Nuutti ja Touko. Nyt olen valinnut käytännon syistä kansainvälisemmät nimet.
Assosiaatioita: nuuttipukki, nutipaa (mikahan sekin oikeastaan on? taitaa olla jonkunlainen vasikka), juuttikangas... On jotenkin sarmaton nimi (enka "sarmallisella" tarkoita tosiaankaan nyt Jormaa kuten tuossa edella joku ehdotti ;-)), ja jos lapsi aikoo ulkomaille jossain vaiheessa elamaansa niin ihan mahdoton nimi (tosin niin ovat monet muutkin suomalaiset miesten nimet kun loppuvat a:han ja i:hin eli kuulostavat naisten nimilta), ainakin englanniksi siita tulisi heti "Nudie" (aannettyna siis) mika tarkoittaa alastonta...
Jos saisin vielä pojan (vaan en saa, kun lapsiluku täysi), niin siitä tulisi ehdottomasti Nuutti.
ja jos lapsi aikoo ulkomaille jossain vaiheessa elamaansa niin ihan mahdoton nimi (tosin niin ovat monet muutkin suomalaiset miesten nimet kun loppuvat a:han ja i:hin eli kuulostavat naisten nimilta)
Miettikääpä nyt monia am. tai br. nimiä, jotka voivat olla yhtälailla miehillä tai naisilla...
Yritys tehdä pojasta ns. munaton.
Meillä on pikkuinen Nuutti, musta se on hieno nimi niin lapselle kuin aikuisellekin. :)