Kasvatuksellisia löytöjä

Taapero on jokin aika sitten siirtynyt pinnasängystä lasten sänkyyn nukkumaan. Päiväunille jää nukkumaan hyvin, mutta illalla se ravaamisen määrä on ihan mahdotonta. Näin helleaikoihin pinnani on tavallista lyhyempi ja kiukkuisena olen käskenyt taaperon palaamaan sänkyynsä.

Eilen sitten kokeilin olla suuttumatta. Tyynen rauhallisesti ja lyhytsanaisesti vein taaperon parin ravaamiskerran jälkeen takaisin sänkyynsä ja tsädäm! sinne jäi!

Tänään olen noudattanut samaa linjaa asioista joista normaalisti ärähdän. Olen tyynen viileä ja välinpitämätön. Lyhytsanaisesti kiellän. Ja herttinen! Tämähän toimii. Itselläkin on parempi olo kun en suutu :)

Tiedän, että taapero on hakenut huomiota. Suuttuminen on myös huomionantamista, joskin negatiivista.



Minua voi nyt tietysti pitää pöljänä, kun vasta nyt tämän olen tajunnut.



Minkälaisia oivalluksia muut ovat tehneet?