Onko muilla ongelmana, että sopivat vaatekoot ovat aina kaupoista loppu?
Kävin taas eilen kiertelemässä vaatekauppoja ja lähes joka kerta kun bongasin jonkin kivan vaatteen jonka olisin halunnut ostaa niin sai tietenkin huomata, ettei omaa kokoa ole enää jäljellä. En jaksa käydä shoppailemassa usein vaan ehkä tyyliin kerran kuukaudessa, ja tämä sama ongelma on joka ikinen kerta. No, yhden topin sain sentään ostettua, vaikka olisin voinut ostaa niitä useammankin kun löytyi kiva malli ja toisessa värissäkin...
Ja joo, tiedän että netistä voi myös tilata, mutta etenkin farkkuja ja shortseja olisi kiva sovittaa ennen ostoa ja vaatteiden palauttamisessa on aina oma vaivansa (ja netistäkin voi olla oma koko loppu, vaikkei nyt ihan niin usein kuin kivijalkakaupoista). Ärsyttävää, kun on jatkuvasti vajetta tietyistä vaatteista ja uusien kivojen vaatteiden löytäminen on niin vaikeaa!
Kommentit (21)
Vielä hankalampaa mulle kun käyn "shoppailemassa" ehkä kerran vuoteen
Tietenkin ne ovat. Ne ovat kokoja joita useimmat ihmiset käyttävät, joten ne loppuvat ensimmäisinä, eikä kauppa ostaa liikaa tavaraa, joka saattaisi jäädä varastoon, näin on juuri muotivaatteiden kohdalla.
Sitten on erikoiskokoisia vaatteita, kuten hyvin suuria tai minikokoisia, niitäkään ei tilata yli tarpeen, vaan menekki ennakoidaan, edellisten kausien perusteella.
Pitää mennä heti välittömästi vaateostoksille, kun joku uusi seskonki alkaa, kuten kevät ja kesävaattee tulevat kauppoihin.
Eihän siihen muuta ratkaisua ole olemassa.
Nykyään tuo on harvemmin ongelma, kun ihmiset ovat keskimäärin isompia kuin 20 vuotta sitten. Nuorempana olin silloisen standardin mukaan aika lailla ilmeisesti saman kokoinen kuin suuri osa naisista eli keskimäärin 36 (34-38 merkistä ja mallista riippuen) ja S (XS-M merkistä ja mallista riippuen) ja kengän koko 36-37 - aleista ei koskaan löytynyt enää kokoja ja muutenkin kaikista kivoista vaatteista oli omat koot heti loppu. Nykyään saman kokoisena ongelma on lähes poistunut ja noita kokoja tuntuu olevan hyvin jäljellä.
Vierailija kirjoitti:

Samat mitat, sama kokemus.
Olet ilmeisesti keskikokoa. M ja L koot loppuu ensin, laarinpohjalla pyörii sitten XS ja XXL kokoisia vaatteita.
Alerekeissä on yleensä XS.
Sama kokemus.Pienimmät koot on aina loppu.
M, 38-40 AINA LOPPU!
Kenkiä löydän aina, vaikka luulisi 39 olevan nykyään aina keskikokoa, kun ihmiset ovat pidempiä kuin ennen
Vierailija kirjoitti:
Et käy usein, vain kerran kuukaudessa? Voi ei.
No tuntuu siltä, että niissä kaupoissa pitäisi pyöriä useita kertoja viikossa, että ennättäisi saamaan ne oman koon vaatteet.
Ja en ole keskikokoinen vaan XS/32-34, mutta oman kokemukseni mukaan pienimmät koot loppuvat aina ensin. Osaako joku sanoa milloin kauppoihin ilmestyy uuden sesongin tuotteet, eli jos nyt haluaisin saada vaikka ensin syksyn sesonkivaatteita niin milloin sinne kauppaan pitäisi mennä?
AP
Ei vaatteiden suhteen mutta ne kengät! Jos naisten jotain mallia ylipäätänsä on olemassa koossa 42-43, sitä ei välttämättä silti oteta myyntiin ollenkaan, ja jos otetaan, niin tasan yksi pari, joka myydään heti.
Vierailija kirjoitti:
Sama kokemus.Pienimmät koot on aina loppu.
Ja se ihmetyttää, kun katsoo statistiikkoja joiden mukaan suurin osa suomalaisista on ylipainoisia. Luulisi että smallit ja mediumit ei enää mahdu ja niitä vielä olisi, mutta päinvastoin niitä ei ole ja niitä xxl kyllä on.

Teinithän ne on kaikista kovimpia shoppailijoita ja ostaa aina ne pienimmät koot loppuun.
Niin ja kun joku sanoi ettei kaupat halua ostaa vaatteita jotka eivät mene myydyksi, niin jos tosi monet valittelevat että oma koko on aina loppu niin eikö se silloin tarkoita, että kysyntää olisi enemmänkin? Ovatko kaupat edes yrittäneet lisätä ensiksi loppuvien kokojen määrää niin että olisivat voineet todeta, ettei enemmän menisi kaupaksi?
Kannattaa mennä ostoksille ennen alennusmyyntejä, niin löytyy vielä kokoja.
Lisäksi esim Stockmannilla, voit ostaa sen koon isomman ja ompelijat muokkaavat sen sinulle sopivaksi. Kannattaa mennä Helsingin keskustan stokkalle.
Muuten heinäkuussa alkaa pukata jo syksyä ja talvea, esim villapaitoja, niin kannattaa tuolloin alkaa etsimään, kokoja on varmasti jäljellä.
Tammikuun alessa ei välttämättä enää löydä.
Vierailija kirjoitti:
Niin ja kun joku sanoi ettei kaupat halua ostaa vaatteita jotka eivät mene myydyksi, niin jos tosi monet valittelevat että oma koko on aina loppu niin eikö se silloin tarkoita, että kysyntää olisi enemmänkin? Ovatko kaupat edes yrittäneet lisätä ensiksi loppuvien kokojen määrää niin että olisivat voineet todeta, ettei enemmän menisi kaupaksi?
Riippuu merkistä. Jotkut merkit edellyttävät, että pitää tilata tietyt määrät tiettyjä kokoja. Jos haluat lisää yhtä tai kahta kokoa, niin joudut ottamaan muutakin.
Ei vaan kannata. Muut koot jää käsiin.
No ei pidä kyllä paikkaansa että pienet koot ois ekana loppu. Oli mikä ale tahansa aina pienet koot on jäljellä luulis et pikkuhiljaa menis kaaliin ettei niitä tarvi tilata niin paljoa.

No tämä on kyllä tyhmää enkä ymmärrä miksei niitä kokoja voida valmistaa kysynnän mukaan.
Vähän sama kuin yhdessä sisustusliikkeessä myytiin sellaisia vaaleanpunaisia kangaskoreja ja kun ostin niin myyjä huokaili, että kaikki ostavat vain vaaleanpunaista eikä ne vihreät mene ollenkaan kaupaksi ja oli kuitenkin pakko tilata niitäkin. Olisin halunnut käydä ostamassa niitä vaaleanpunaisia koreja vielä myöhemmin lisääkin, mutta yllättäen liikkeen omistaja ei ollut tilannut niitä uutta satsia.
Miten pihalla valmistajat oikein ovat nykyajan trendeistä? Kai se on selvää, että vaaleanpunainen on nykyajan top 1 hittiväri etenkin sisustuksessa, tai ainakaan ei mitenkään pärjää jollekin limenvihreällä, joka taas on yksi tämän ajan epäsuosituimmista sisustusväreistä.
Vierailija kirjoitti:
No ei pidä kyllä paikkaansa että pienet koot ois ekana loppu. Oli mikä ale tahansa aina pienet koot on jäljellä luulis et pikkuhiljaa menis kaaliin ettei niitä tarvi tilata niin paljoa.
No riippuu ihan kaupasta ja vaatemallista. Ei varmaan jossain Stockalla tai nuortenliikkeissä niistä tätimäisemmistä vaatteista lopu ensin pienet koot, mutta trendikkäistä teinien suosimista vaatteista kyllä loppuu.
Vierailija kirjoitti:
Niin ja kun joku sanoi ettei kaupat halua ostaa vaatteita jotka eivät mene myydyksi, niin jos tosi monet valittelevat että oma koko on aina loppu niin eikö se silloin tarkoita, että kysyntää olisi enemmänkin? Ovatko kaupat edes yrittäneet lisätä ensiksi loppuvien kokojen määrää niin että olisivat voineet todeta, ettei enemmän menisi kaupaksi?
Kauppa tilaa vaatteet erissä suurinpiirtein seuraavanlaisessa automaattisessa satsissa:
2kpl XS
6kpl S
8kpl M
8kpl L
2-4kpl XL
2kpl XXL
Tuo on melkolailla vakio vaatekaupasta ja merkistä riippumatta. M-kokoa myydään kaikissa vaatekategorioissa eniten, seuraavaksi on L, sitten S, sitten XL ja vasta viimeisenä myydään XS ja XXL koska ovat ääripäät. Paljon enemmän olisi myyntiä kun vaatteiden kokohaarukan ja niiden määrät saisi kauppias itse päättää. Nuorekkaista vartalonmyötäisistä vaatteista XS menisi hyvin kaupaksi jos olisi enemmän mitä myydä. Sen sijaan XL jaXXL jäävät alerekkiin. Väljemmistä malleista asia on käänteinen ja XS jää aleen. Vaatteet muoto ja tyyli vaikuttaa siihen mitkä koot myyvät ja tätä
Ei esimerkiksi ketjubrändeissä huomioida ollenkaan. Kysyntä ja tarjonta ei kohtaa kummassakaan päässä.
Ongelma on se, että kaupat voi yleensä tilata vai kokonaisen setin tuotetta, eli ei voi tilata yhtä kokoa haluamaansa määrää. Yleisimmät koot menevät heti. Niiden vuoksi ei viitsitä tilata koko settiä uudelleen kun sitten 34 ja 36 kokoja jää kauhea läjä myymättä.
Et käy usein, vain kerran kuukaudessa? Voi ei.