Appivanhempien mökillä ei "saa" seurata uutisia tai viihdettä
Koko ajan pitää tehdä jotakin ruumiillista työtä. Jos kaikki on tehty, pitää lähteä pikkuretkelle ja siihen taas saa kulumaan tunnin jo pelkkiin valmisteluihin eväineen ja repun pakkaamisineen. Missään vaiheessa ei saa istua alas katsomaan ja lukemaan uutisia tai muutakaan, ja keskustelemaan niistä. Koko ajan pitää paahtaa mökkitöiden merkeissä. Vituttaa jo juhannus etukäteen.
Kommentit (41)
Kuulostaa ihan hyvältä. Sinne mitkään kaupunkilaiset ole tervetulleita passuutettavaksi tai löhöämään. Ja voihan tuo olla vinkki että ette ole tervetulleita.
Landella kulissit on tärkeitä ja pahinta on vaikuttaa laiskalta (esim. lukea kirjaa).
Mun isä on tuollainen. Kännykkään ei saa koskea, vaikka mikä olisi. Esim. kauheasti mietitään, mihin aikaan verotoimisto on auki tai mikä lintu laulaa juuri, mutta ei, kännykällä ei saa asiaa selvittää.
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa ihan hyvältä. Sinne mitkään kaupunkilaiset ole tervetulleita passuutettavaksi tai löhöämään. Ja voihan tuo olla vinkki että ette ole tervetulleita.
Täytyy olla kyllä aika daiju jos tuo on tapa ilmaista ettei ole tervetullut. Luulisi että olisi helpompaa sanoa että tällä kertaa vierailu ei sovi.
No pysy sitten kotona ap, jos liikkuva elämä ja luonto ei kiinnosta.
Miksi helvetissä menet mökillä.
Makaa ja istu kotonasi ja lue roskaromaaneja ja kattele telkkarista typeriä sarjojasi ja Netlixistä lisää.
On kyllä nykyihmiset vetämättömiä ja suoraan sanottuna laiskoja. Enemmin käydään maksullisella salilla, kuin liikutaan raikkaassa ilmassa luonnossa ja puuhaillaan ulkona mökill.
No mikä pakko sinne on mennä, jos vituttaa jo etukäteen? Kotona voi ottaa rennosti.
Vierailija kirjoitti:
No pysy sitten kotona ap, jos liikkuva elämä ja luonto ei kiinnosta.
Miksi helvetissä menet mökillä.
Makaa ja istu kotonasi ja lue roskaromaaneja ja kattele telkkarista typeriä sarjojasi ja Netlixistä lisää.
On kyllä nykyihmiset vetämättömiä ja suoraan sanottuna laiskoja. Enemmin käydään maksullisella salilla, kuin liikutaan raikkaassa ilmassa luonnossa ja puuhaillaan ulkona mökill.
Apua mikä raivokommentti 🙈😂
En kestä juuri kaltaisiasi ihmisiä. Kai se on jokaisen ihmisen oma asia mitä haluaa mökillä tehdä.
Salilla käyminen ei sulje pois ulkona puuhailua eikä niillä ole mitään tekemistä keskenään. Kaikki eivät ole ”ulkoilmaihmisiä” joka tuntuu varsinkin suomalaisille olevan vaikea asia ymmärtää.
Ap on menossa miehensä vanhempien mökille varmaankin perheen takia, tuskin siis omasta halustaan. veikkaan että mieluusti pysyisikin kotona Netflixin parissa. Niin tekisin minäkin! 😂
Vierailija kirjoitti:
No pysy sitten kotona ap, jos liikkuva elämä ja luonto ei kiinnosta.
Miksi helvetissä menet mökillä.
Makaa ja istu kotonasi ja lue roskaromaaneja ja kattele telkkarista typeriä sarjojasi ja Netlixistä lisää.
On kyllä nykyihmiset vetämättömiä ja suoraan sanottuna laiskoja. Enemmin käydään maksullisella salilla, kuin liikutaan raikkaassa ilmassa luonnossa ja puuhaillaan ulkona mökill.
Raadetaan toisten mökillä ilman kiitoksen sanaa. Kuntosali voittaa 100-0.
Mitä jos ostaisitte lehdet ja muun viihteen paperisena? Monia vanhempia ihmisiä ärsyttää älypuhelimen pläräys
Ihmiset tykkäävät erilaisista asioista. Itselle riittäisi yksi tuollainen viikonloppu kesässä. Olisi sitten käyty
Vierailija kirjoitti:
Landella kulissit on tärkeitä ja pahinta on vaikuttaa laiskalta (esim. lukea kirjaa).
Toinen on se helvetin aikaisin nukkumaan meneminen ja herääminen. Mitä järkeä siinä on mökillä keskellä kauneinta kesää yöttömässä yössä?!!
Ja kenen vika se sitten on, että te käytte siellä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No pysy sitten kotona ap, jos liikkuva elämä ja luonto ei kiinnosta.
Miksi helvetissä menet mökillä.
Makaa ja istu kotonasi ja lue roskaromaaneja ja kattele telkkarista typeriä sarjojasi ja Netlixistä lisää.
On kyllä nykyihmiset vetämättömiä ja suoraan sanottuna laiskoja. Enemmin käydään maksullisella salilla, kuin liikutaan raikkaassa ilmassa luonnossa ja puuhaillaan ulkona mökill.
Apua mikä raivokommentti 🙈😂
En kestä juuri kaltaisiasi ihmisiä. Kai se on jokaisen ihmisen oma asia mitä haluaa mökillä tehdä.Salilla käyminen ei sulje pois ulkona puuhailua eikä niillä ole mitään tekemistä keskenään. Kaikki eivät ole ”ulkoilmaihmisiä” joka tuntuu varsinkin suomalaisille olevan vaikea asia ymmärtää.
Ap on menossa miehensä vanhempien mökille varmaankin perheen takia, tuskin siis omasta halustaan. veikkaan että mieluusti pysyisikin kotona Netflixin parissa. Niin tekisin minäkin! 😂
Hih hih
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Landella kulissit on tärkeitä ja pahinta on vaikuttaa laiskalta (esim. lukea kirjaa).
Toinen on se helvetin aikaisin nukkumaan meneminen ja herääminen. Mitä järkeä siinä on mökillä keskellä kauneinta kesää yöttömässä yössä?!!
Tuskin kukaan sun sängyn vieressä nukkumisia vahtii. Siinähän voit selailla puhelinta kaikessa rauhassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Landella kulissit on tärkeitä ja pahinta on vaikuttaa laiskalta (esim. lukea kirjaa).
Toinen on se helvetin aikaisin nukkumaan meneminen ja herääminen. Mitä järkeä siinä on mökillä keskellä kauneinta kesää yöttömässä yössä?!!
Siinähän just on järkeä! Keskellä kauneinta kesää nousta viiden aikaan, kuunnella lintujen laulua, haistella luonnon raikkautta samalla aamuteetä juoden. Ihana alku päivälle!
Lähtisin itse pikku retkille kännykän kanssa vaikka johonkin poukamaan onki kainalossa. 😃
Kuulostaa rasittavalta.
Kun pakolliset askareet on hoidettu mökillä ollaan rennosti: makoillaan aurinkotuolissa, ollaan netissä, syödään, saunotaan, keskustellaan, käydään retkellä jos siltä tuntuu.
Pakollisiin askareisiin kuuluvat ne siivoamiseen ja ruoanlaittoon jne. liittyvät tehtävät, joita kullekin on jaettu. Puuhaaminen ei ole itsetarkoitus.
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/
Kyllä ihmiselle tekee ihan hyvää joskus irrottautua kännykästä ja siitä ainaisesta telkkarin töllöttämisestä, mutta onhan tuo ikävä että lähdetään muitakin määräilemään.
Jättäisin väliin tuollaisen mökkireissun.