Tavarat säilytyksessä eron jälkeen
Tutustuin marraskuussa mukavaan tyyppiin. Tammikuussa alettiin seurustelemaan, ja monet asiat tuntuu hyvältä. Yksi asia silti häiritsee: mies sanoo eronneensa syyskuussa suhteesta, jossa oli ollut jo pitkään onneton. Kuitenkin puolet miehen vaatteista ja suurin osa muusta henkilökohtaisesta omaisuudesta on asunnossa, jossa ex asuu. Mies ei vaikuta olevan motivoitunut hakemaan tavaroitaan sieltä. Siellä on jopa suurin osa sen työkaluista. Usein sen nikkarointiprojektit jääkin kesken, kun työkalut on eksän luona. Miehen mukaan kaikki on ok eikä mulla ole mitään syytä huoleen. Silti mun mielestä omien tavaroiden säilytys eksän luona ei ole normaalia. Mielestäni on terveempää erota kunnolla ja kerralla eikä roikuttaa itseään tai ketään muutakaan. Alan olla jo ihan finaalissa tässä kuviossa. Jos ei mies siirrä niitä tavaroitaan kuukauden sisällä, taidan lähteä.
Miten te toimitte eroissa? Kimpsut ja kampsut omiin osoitteisiin pian eron jälkeen vai jätättekö tavaranne eksän luo kuukausiksi tai vuosiksi?