Saako/pitääkö lapsen ulkonäköä kehua?

Vierailija kirjoitti:

Minun mielestäni tärkeintä on katsoa lasta rakastavalla katseella mahdollisimman usein, vauvasta saakka. Mitkään sanat eivät korvaa katseen merkitystä. Lapsi näkee itsensä vanhempansa silmin.

Olipa viisaasti sanottu. Sinulla on varmasti onnelliset ja hyvä itsetuntoiset lapset, jos sinulla sellaisia on. 

Vierailija kirjoitti:

Minun mielestäni tärkeintä on katsoa lasta rakastavalla katseella mahdollisimman usein, vauvasta saakka. Mitkään sanat eivät korvaa katseen merkitystä. Lapsi näkee itsensä vanhempansa silmin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aloitus kertoo pelottavan paljon siitä, miten vaarallisia vaikutuksia on tällä ulkonäkökeskeisellä maailmalla, jossa elämme. 

Jaan huolesi. Minua harmittaa syvästi se, että biologia ja ulkonäkömieltymykset ovat meihin niin syvään koodattuja. Tuntuu, että vaatii poikkeuksellista kotikasvatusta ja henkistä asennoitumista aikuisena, että pystyy katsomaan ulkonäkökerrosta syvemmälle ihmisiin. Vai olenko minä poikkeuksellisen pinnallinen ja projisoin sen muihin ihmisiin? Hmm.

Ihan pienet lapset eivät ajattele ihmisiä rumina tai kauniina. Olen päiväkodissa töissä ja havainnut, että vasta noin 4-5-vuotiaana alkaa tämä "tuo on kaunis, tuo ruma"-malli. Se on siis selkeästi opittu asia, ei millään muotoa biologisesti meihin koodattu. 

Kiitos tästä kommentista! Olen olettanut, että koska aikuiset (tälläkin palstalla, krhm...) niin paljon puhuvat ulkonäöstä, panostavat siihen, sillä on väliä parinmuodostuksessa jne, että se on meissä alusta asti läsnä. On tieteellisen tutkimuksen keinoin todettu, että on universaaleja piirteitä, jotka ihmisiä viehättävät, mutta ehkä kulttuuri vahvistaa tätä huomattavan paljon. Entä jos ulkonäkökeskeisyys on biologisesti meihin koodattu, mutta ilmenee vasta, kun kulttuuri alkaa vaikuttaa? Niin kuin meillä on myös alttius oppia puhumaan, mutta jos kukaan ei vauvalle puhu, hän ei sitä opi enää koskaan kunnolla. Kyllähän esim riikinkukoilla sukupuolivalinta on johtanut naurettaviin mittoihin - koiraan on vaikea paeta saalistajaa, koska naaraiden valintaperusteena käyttämä korea pyrstö on evoluution tuloksena kasvanut valtavan kokoiseksi.

No, ihmiset eivät ole lintuja, mutta joka tapauksessa ulkonäköön liittyy biologinen näkökulma. En vain tiedä, miten merkittävä se on verrattuna kulttuurin vaikutuksiin. Mielenkiintoista, että ihan pienillä lapsilla se ei vielä ilmene?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aloitus kertoo pelottavan paljon siitä, miten vaarallisia vaikutuksia on tällä ulkonäkökeskeisellä maailmalla, jossa elämme. 

Jaan huolesi. Minua harmittaa syvästi se, että biologia ja ulkonäkömieltymykset ovat meihin niin syvään koodattuja. Tuntuu, että vaatii poikkeuksellista kotikasvatusta ja henkistä asennoitumista aikuisena, että pystyy katsomaan ulkonäkökerrosta syvemmälle ihmisiin. Vai olenko minä poikkeuksellisen pinnallinen ja projisoin sen muihin ihmisiin? Hmm.

Ihan pienet lapset eivät ajattele ihmisiä rumina tai kauniina. Olen päiväkodissa töissä ja havainnut, että vasta noin 4-5-vuotiaana alkaa tämä "tuo on kaunis, tuo ruma"-malli. Se on siis selkeästi opittu asia, ei millään muotoa biologisesti meihin koodattu. 

Kiitos tästä kommentista! Olen olettanut, että koska aikuiset (tälläkin palstalla, krhm...) niin paljon puhuvat ulkonäöstä, panostavat siihen, sillä on väliä parinmuodostuksessa jne, että se on meissä alusta asti läsnä. On tieteellisen tutkimuksen keinoin todettu, että on universaaleja piirteitä, jotka ihmisiä viehättävät, mutta ehkä kulttuuri vahvistaa tätä huomattavan paljon. Entä jos ulkonäkökeskeisyys on biologisesti meihin koodattu, mutta ilmenee vasta, kun kulttuuri alkaa vaikuttaa? Niin kuin meillä on myös alttius oppia puhumaan, mutta jos kukaan ei vauvalle puhu, hän ei sitä opi enää koskaan kunnolla. Kyllähän esim riikinkukoilla sukupuolivalinta on johtanut naurettaviin mittoihin - koiraan on vaikea paeta saalistajaa, koska naaraiden valintaperusteena käyttämä korea pyrstö on evoluution tuloksena kasvanut valtavan kokoiseksi.

No, ihmiset eivät ole lintuja, mutta joka tapauksessa ulkonäköön liittyy biologinen näkökulma. En vain tiedä, miten merkittävä se on verrattuna kulttuurin vaikutuksiin. Mielenkiintoista, että ihan pienillä lapsilla se ei vielä ilmene?

On myös tieteellisesti todistettu, että viehättäväksi koetut piirteet ovat kulttuurisidonnaisia. Yhdessä kulttuurissa on kaunista venyttää alahuuli lautasella, toisessa on kaunista olla mahdollisimman runsas, kolmannessa mahdollisimman laiha. Ei ole mitään universaalia prototyyppiä, joka olisi kaikissa kulttuureissa absoluuttisen kaunis. Jos näin olisi, kaikkialla maailmassa tavoiteltaisiin tietyn tyyppistä ulkonäköä, muuta niinhän ei ole. 

Ap, pohdi seuraavaksi sanontaa "katsoa vaalenpunaisten lasien läpi". En ehdi selittää enempää koska kello on liian paljon. 

Ihmisen ei oikeasti tulisi tietää minkä näköinen itse on . Peilit ovat tehneet monet mielenterveysongelmat.

Ainakaan ei kannata vanhempana ottaa asennetta, että "ei kehu, jottei ylpisty".

Olen sellaisen kasvatuksen kokenut, ja koko aikuisikä on mennyt hakiessa itseä sen hämmennyksen alta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aloitus kertoo pelottavan paljon siitä, miten vaarallisia vaikutuksia on tällä ulkonäkökeskeisellä maailmalla, jossa elämme. 

Jaan huolesi. Minua harmittaa syvästi se, että biologia ja ulkonäkömieltymykset ovat meihin niin syvään koodattuja. Tuntuu, että vaatii poikkeuksellista kotikasvatusta ja henkistä asennoitumista aikuisena, että pystyy katsomaan ulkonäkökerrosta syvemmälle ihmisiin. Vai olenko minä poikkeuksellisen pinnallinen ja projisoin sen muihin ihmisiin? Hmm.

Ihan pienet lapset eivät ajattele ihmisiä rumina tai kauniina. Olen päiväkodissa töissä ja havainnut, että vasta noin 4-5-vuotiaana alkaa tämä "tuo on kaunis, tuo ruma"-malli. Se on siis selkeästi opittu asia, ei millään muotoa biologisesti meihin koodattu. 

Kiitos tästä kommentista! Olen olettanut, että koska aikuiset (tälläkin palstalla, krhm...) niin paljon puhuvat ulkonäöstä, panostavat siihen, sillä on väliä parinmuodostuksessa jne, että se on meissä alusta asti läsnä. On tieteellisen tutkimuksen keinoin todettu, että on universaaleja piirteitä, jotka ihmisiä viehättävät, mutta ehkä kulttuuri vahvistaa tätä huomattavan paljon. Entä jos ulkonäkökeskeisyys on biologisesti meihin koodattu, mutta ilmenee vasta, kun kulttuuri alkaa vaikuttaa? Niin kuin meillä on myös alttius oppia puhumaan, mutta jos kukaan ei vauvalle puhu, hän ei sitä opi enää koskaan kunnolla. Kyllähän esim riikinkukoilla sukupuolivalinta on johtanut naurettaviin mittoihin - koiraan on vaikea paeta saalistajaa, koska naaraiden valintaperusteena käyttämä korea pyrstö on evoluution tuloksena kasvanut valtavan kokoiseksi.

No, ihmiset eivät ole lintuja, mutta joka tapauksessa ulkonäköön liittyy biologinen näkökulma. En vain tiedä, miten merkittävä se on verrattuna kulttuurin vaikutuksiin. Mielenkiintoista, että ihan pienillä lapsilla se ei vielä ilmene?

On tutkittu, että jo vauvat katsovat pidempään kauniita kasvoja. Eli kyllä kauneuskäsitykset ovat aika vahvasti sisäsyntyisiä, vaikka se ehkä julmalta tuntuukin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun mielestäni tärkeintä on katsoa lasta rakastavalla katseella mahdollisimman usein, vauvasta saakka. Mitkään sanat eivät korvaa katseen merkitystä. Lapsi näkee itsensä vanhempansa silmin.

Olipa viisaasti sanottu. Sinulla on varmasti onnelliset ja hyvä itsetuntoiset lapset, jos sinulla sellaisia on. 

Kiitos, voisinpa olla itse varma asiasta. Minulla on kolme lasta, ja vaikka yritän tsempata asiassa, arjessa tulee aika usein annettua pikemminkin ”onko sulla nyt hammastahnaa poskessa” -katseita.

Mutta sain itse lapsena välillä paistatella siinä rakastavassa katseessa ja tiedän, kuinka pitkälle se kantaa, vaikka ei kaikki edes ollut erityisen hyvin lapsuudessani.

Vierailija kirjoitti:

Minusta on tärkeää, että lapsi saa kokea olevansa nimenomaan vanhemman silmissä kaunis, ihana, halattava, maailman söpöin jne. Muiden ei täydy ulkonäköä kehua/kommentoida, mutta se kokemus että lapsen keho on kokonaisuudessaan miellyttävä vanhemman mielestä on todella tärkeä asia.

Enemmän varmasti niitä epävarmuuksia ym. aiheuttaa, kun muut sukulaiset tai läheiset kommentoivat lapsen ulkonäköä pinnallisesti - ikään kuin lapsessa olisi tärkeää hänen ulkonäkönsä. En usko että tilanne on sama, kun vanhempi vaikka nappaa lapsen syliin ja sanoo, sinä olet ihana, maailman kaunein pikkutyttö. Siinä vanhempi tavallaan viestii, että lapsi on kokonaisuutena - myös hänen keho - vanhemmalle jotain maailman kauneinta ja ihaninta. Sellaisesta ei jää lapselle tunnelma, että hänen ulkonäköä arvostellaan tai että ulkonäköä olisi ylipäätään oikeus arvostella.

Yök mitä lässytystä. Ja taas kehutaan ulkonäön kautta, ”maailman kaunein pikkutyttö”.

Miksei voi vain hyväksyä ja rakastaa lasta sellaisena kuin tämä on, ilman mitään ulkonäköön liittyviä hehkutuksia?

Lastenpsykiatri Jari Sinkkonen tietää ehkä asiasta jotain... tässä hänen ajatuksiaan:

”Lapsen ulkoista olemusta saa ja pitää ihastella. Jos äiti tai isä sanoo lapselleen, että voi kulta oletpa ihana, onpa sulla nätit silmät tai näytätpä tyylikkäältä tuossa paidassa, lapsi tulkitsee sen näin: Olen vanhempieni mielestä ihan jumalattoman söpö ja rakastettava ja hyväksytty ja aivan mahtava.

Ihastelu ei lisää lapsen ulkonäköpaineita – päinvastoin. Pienikin ihminen on fyysinen olento, ja siksi hänen olemukseensa saa kiinnittää myönteistä huomiota.

Suomalaisvanhemmille ulkonäön ihastelu on ollut perinteisesti vaikeaa. Meille on opetettu, että lasta saa kehua vain reippaaksi tai ahkeraksi, ei söpöksi. Ulkomuodon kommentoimista on pidetty esineellistämisenä.

Hevonpaskaa, sanon minä.

Psyyken koti on ruumiissa. Jotta pohja terveelle itsetunnolle voisi kehittyä, lapsen on tunnettava, että hän on vanhempiensa silmissä lumoava. Ihailu on erityisen tärkeää senkin vuoksi, että yksi aikamme vakavimmista ongelmista on ihmisten tyytymättömyys omaan ruumiiseensa.

Jos lapsi on pukeutunut mummin synttäreille uuteen juhlapaitaan ja hehkuu ylpeyttä, kyllä vanhempien pitää päivitellä ääneen, että voi kun sä olet hieno. Yksikään ihminen ei vahingoitu siitä, että häntä sanotaan ihanaksi.

Tilannetajua tosin kannattaa käyttää. Kymmenvuotiasta poikaa ei pidä kutsua söpöksi silloin, kun ovensuussa seisoo kolme hänen kaveriaan. Silloin on fiksumpaa kysyä: Maistuisiko mehu?

Sanoja tärkeämpää on katse. Lapsen on nähtävä vanhempiensa katseesta, että he ovat täysin lumoutuneita, suorastaan onnen uuvuttamia siitä, että ovat saaneet lapsekseen juuri hänet.”

Totean vielä että kaikissa ihmisissä on jotain kaunista! Oikeastaan vain ruma käytös tekee ihmisen vastenmieliseksi, tai se ettei huolehdi perushygieniastaan...

Sadut ovat hankala juttu, niissä kun usein on se "kaunis neito" tai "kaunis prinsessa". Sieltähän sitä haitallista kamaa ehkä jo alkaa tulla? Olen pähkäillyt, miten lukisin satuja lapselle niin, etten tahallani välittäisi ulkonäkösanomaa. Ajatuksia?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aloitus kertoo pelottavan paljon siitä, miten vaarallisia vaikutuksia on tällä ulkonäkökeskeisellä maailmalla, jossa elämme. 

Jaan huolesi. Minua harmittaa syvästi se, että biologia ja ulkonäkömieltymykset ovat meihin niin syvään koodattuja. Tuntuu, että vaatii poikkeuksellista kotikasvatusta ja henkistä asennoitumista aikuisena, että pystyy katsomaan ulkonäkökerrosta syvemmälle ihmisiin. Vai olenko minä poikkeuksellisen pinnallinen ja projisoin sen muihin ihmisiin? Hmm.

Ihan pienet lapset eivät ajattele ihmisiä rumina tai kauniina. Olen päiväkodissa töissä ja havainnut, että vasta noin 4-5-vuotiaana alkaa tämä "tuo on kaunis, tuo ruma"-malli. Se on siis selkeästi opittu asia, ei millään muotoa biologisesti meihin koodattu. 

Kiitos tästä kommentista! Olen olettanut, että koska aikuiset (tälläkin palstalla, krhm...) niin paljon puhuvat ulkonäöstä, panostavat siihen, sillä on väliä parinmuodostuksessa jne, että se on meissä alusta asti läsnä. On tieteellisen tutkimuksen keinoin todettu, että on universaaleja piirteitä, jotka ihmisiä viehättävät, mutta ehkä kulttuuri vahvistaa tätä huomattavan paljon. Entä jos ulkonäkökeskeisyys on biologisesti meihin koodattu, mutta ilmenee vasta, kun kulttuuri alkaa vaikuttaa? Niin kuin meillä on myös alttius oppia puhumaan, mutta jos kukaan ei vauvalle puhu, hän ei sitä opi enää koskaan kunnolla. Kyllähän esim riikinkukoilla sukupuolivalinta on johtanut naurettaviin mittoihin - koiraan on vaikea paeta saalistajaa, koska naaraiden valintaperusteena käyttämä korea pyrstö on evoluution tuloksena kasvanut valtavan kokoiseksi.

No, ihmiset eivät ole lintuja, mutta joka tapauksessa ulkonäköön liittyy biologinen näkökulma. En vain tiedä, miten merkittävä se on verrattuna kulttuurin vaikutuksiin. Mielenkiintoista, että ihan pienillä lapsilla se ei vielä ilmene?

On tutkittu, että jo vauvat katsovat pidempään kauniita kasvoja. Eli kyllä kauneuskäsitykset ovat aika vahvasti sisäsyntyisiä, vaikka se ehkä julmalta tuntuukin.

Mielenkiinroista, kiitos kun toit tämän esille, pääsin googlettelemaan asiaa.

Ap