Miksi Suomessa ja muissa "maailman onnellisimmissa" maissa on niin vaikea olla onnellinen?

Vastaisitko ap tähän niin voi aueta sinulle tuo omakin kysymyksesi.

https://www.vauva.fi/keskustelu/3783742/mita-saat-siita-etta-haukut-suo…

Vierailija kirjoitti:

Ehkä me mietitään liikaa sitä mikä jää puuttumaan. Aina puuttuu jotain.

Kun poikani oli kouluikäinen hän tietysti toivoi milloin mitäkin, pelejä ja muuta. Meillä oli tapana käydä 2-3 krt vuodessa isommassa kauppakeskuksessa ja hankkia tarpeelliset plus sitten niitä pojan toiveita jos rahaa oli. Muistan miten saatuaan toivomansa pojasta tuli niin jumalattoman äkäinen joka kerta. Siis nimenomaan kun hän oli saanut sen pelin tai toivelippiksen niin siitä tuli todella pahantuulinen ja äksy.

Mulle ei koskaan selvinnyt miksi, mutta ohi se vaihe onneksi meni. Joskus tuntuu että vaikka kansalle lapioitaisiin rahaa suoraan tilille niin seuraus olisi samanlainen. Koskaan ei saa olla tyytyväinen koska ehkä joku toinen sai enemmän. Vaikka meitä suomalaisia olisi jäljellä 5 kpl niin silti valittaisimme ja kadehtisimme toisiamme.

Tässä saattaa olla perää, koska ollaan "rikkaita länsimaalaisia", ihan jokaisella on niitä paineita, että pitäisi olla uusin iPhone, Louis Vuittonin laukut, matkustaa kuukaudeksi kaukomaihin joka vuosi ja siihen päälle useampi Euroopan sisäinen "pikku" matka, pitäisi olla menestynyt ja akateeminen ura, täydellinen partneri, omakotitalo, hieno auto, 3 täydellistä lasta... Ja jos näitä asioita ei saavuta niin tulee stressiä ja häpeää koska jokaisella mukamas kuuluu olla nämä asiat. On paljon helpompi saavuttaa se tavoite että on ruokaa ja katto pään päällä, kuin nämä rikkaan yhteiskunnan "normaalit" ja "jokaiselle kuuluvat" asiat. Kun huomaa, miten vaikea niitä on saavuttaa, masentuu lopullisesti kun tuntee itsensä huonoksi ja epäonnistuneeksi hylkiöksi.

Ihminen on pohjimmiltaan aika primitiivinen. Kunhan on lämpöä, ruokaa, läheisiä ihmissuhteita, terveyttä ja turvaa niin oikeastaan se kaikki muu on vähän ylimääräistä ja sitä ehkä tavoitellaan vääristä syistä (koska muillakin on..)

Siksi sitä voi, ainakin jonkin aikaa, kokea olonsa onnellisemmaksi sellaisissa olosuhteissa, missä kaiken tuon ylimääräisen voi unohtaa ja keskittyä olennaiseen. Toki jos joutuisi vuositolkulla pelkäämään saako ruokaa, ja mitä jos sairastuu, niin loppuisi se hohto tuostakin.

No sen voin luvata että onnellisuus ei lisäänny onnettomuuden syitä pohtimalla.

Mitäs jos panostaisi siihen että miettii niitä omia hyvää mieltä tuovia asioita? Ja tekisi niitä, nauttisi ilon hetkistä ja soisi niitä muillekin

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkä me mietitään liikaa sitä mikä jää puuttumaan. Aina puuttuu jotain.

Kun poikani oli kouluikäinen hän tietysti toivoi milloin mitäkin, pelejä ja muuta. Meillä oli tapana käydä 2-3 krt vuodessa isommassa kauppakeskuksessa ja hankkia tarpeelliset plus sitten niitä pojan toiveita jos rahaa oli. Muistan miten saatuaan toivomansa pojasta tuli niin jumalattoman äkäinen joka kerta. Siis nimenomaan kun hän oli saanut sen pelin tai toivelippiksen niin siitä tuli todella pahantuulinen ja äksy.

Mulle ei koskaan selvinnyt miksi, mutta ohi se vaihe onneksi meni. Joskus tuntuu että vaikka kansalle lapioitaisiin rahaa suoraan tilille niin seuraus olisi samanlainen. Koskaan ei saa olla tyytyväinen koska ehkä joku toinen sai enemmän. Vaikka meitä suomalaisia olisi jäljellä 5 kpl niin silti valittaisimme ja kadehtisimme toisiamme.

Tässä saattaa olla perää, koska ollaan "rikkaita länsimaalaisia", ihan jokaisella on niitä paineita, että pitäisi olla uusin iPhone, Louis Vuittonin laukut, matkustaa kuukaudeksi kaukomaihin joka vuosi ja siihen päälle useampi Euroopan sisäinen "pikku" matka, pitäisi olla menestynyt ja akateeminen ura, täydellinen partneri, omakotitalo, hieno auto, 3 täydellistä lasta... Ja jos näitä asioita ei saavuta niin tulee stressiä ja häpeää koska jokaisella mukamas kuuluu olla nämä asiat. On paljon helpompi saavuttaa se tavoite että on ruokaa ja katto pään päällä, kuin nämä rikkaan yhteiskunnan "normaalit" ja "jokaiselle kuuluvat" asiat. Kun huomaa, miten vaikea niitä on saavuttaa, masentuu lopullisesti kun tuntee itsensä huonoksi ja epäonnistuneeksi hylkiöksi.

FB IG tiktok linkedin -narkkaus helpottaa suuresti tulemista tuollaiseksi. Naiset tykkää tarkastaa the oikeat mielipiteet somekavereiltaan.

M/40

Byrokratia, kilpailu, kateus.

Mitä enemmän saa, sitä enemmän haluaa.

Kaipa se on niinkin että omaa onnellisuuttaan ei voi laittaa kenenkään muun vastuulle.

Siihen on pyrittävä itse. Muuttaa se minkä voi ja koettaa sopeutua siihen mihin ei voi vaikuttaa. Kun kuitenkin on niin että kateus ja tyytymättömyys synkentää vain oman mielen, ja ehkä ne läheiset jotka sitä joutuvat seuraamaan.

Vierailija kirjoitti:

Ihminen on pohjimmiltaan aika primitiivinen. Kunhan on lämpöä, ruokaa, läheisiä ihmissuhteita, terveyttä ja turvaa niin oikeastaan se kaikki muu on vähän ylimääräistä ja sitä ehkä tavoitellaan vääristä syistä (koska muillakin on..)

Siksi sitä voi, ainakin jonkin aikaa, kokea olonsa onnellisemmaksi sellaisissa olosuhteissa, missä kaiken tuon ylimääräisen voi unohtaa ja keskittyä olennaiseen. Toki jos joutuisi vuositolkulla pelkäämään saako ruokaa, ja mitä jos sairastuu, niin loppuisi se hohto tuostakin.

Samoilla linjoilla. Moni asia hyvinvointivaltiossa, missä ei sinänsä tarvitse kohtuuttomasti pelätä perustarpeiden puolesta, voi tuntua vähän merkityksettömältä. Halutaan joo rahaa, jotta voidaan tehdä jotain, mutta oikeastaan pärjäisi ilmankin sitä jotain, jos on täysin rehellinen itselleen. Isoakin iloa tuottavat asiat ovat primitiivisimpien vaistojemme mukaan aika lailla turhia.

Onnellisuushan on suurinta niillä, jotka auttavat yhteisöä ja kokevat kuuluvansa yhteisöön. Sekin on nykymallisesta suomalaisuudesta aika kaukana, ollaan hyvin perhe- tai yksilökeskeisiä.

Vierailija kirjoitti:

Olen elänyt esim. Aasiassa ihan maalaisten ja työväenluokan arkea ja koin olevani onnellinen.  Tietenkin siihen voi vaikuttaa se, että tiedostan halutessani pääsen pois. Ehkä se onnettomuus johtuu siitä, että tuntee olevansa ns. jumissa, kuten itse tunnen olevani tällä hetkellä Suomessa jumissa? Kyllähän siellä paikalliset haaveili Amerikasta ja ties mistä.

No eihän tuota voi mitenkään verrata, ellet oikeasti anna omaisuuttasi pois ja tiedät, että joudut ehkä tekemään pari vuotta duunia, että saat lentolipun Suomeen, missä sielläkin aloitat kaiken alusta, jos haluat palata. 

Ihminen rentoutuu usein ollessaan poissa kotoa ja kokiessaan uusia kokemuksia, paikkoja ja ihmisiä. Mutta olisitko onnellinen, jos suomalaiset läheisesi, omaisuutesi ja koulutuksesi ja passisi olisivat mennyttä?

Voisiko Suomessa jollain tapaa sit auttaa yhteisöä, jotta tuntuisi kuuluvansa paremmin joukkoon / itsensä hyödylliseksi?

Negatiivinen, toksinen ja yleisesti ihmisiä vihaava ilmapiiri. Huomaa heti tässäkin ketjussa, että heti tullaan haukkumaan, lyttäämään ja irvailemaan sen sijaan, että käytäisiin rakentavaa keskustelua tai annettaisiin vinkkejä.

Vierailija kirjoitti:

Se määrä kommentteja mitä tulee!

Älä ole noin innokas, älä ole noin kiltti, miksi oot noin hientunteinen, miksi käytät kynsilakkaa, miksi laittaudut, onko sun pakko hymyillä, jäät jalkoihin, no eihän toi sun tutkinto kovin kummoinen ole jnejnejnejne..... aaahh on sulla taas hienot ruuat mukana, miten sä kerkeet kokkailla kotona?

Suomessa joutuu niin paljon sietää kaikenäköisiä kommentteja. Heti kun on innokas, tykkää olla tyylikäs ja värikäs, tekee kunnianhimolla ja suurella sydämellä töitä niin joutuu muiden hampaisiin.

Aivan loputon määrä piirteitä josta sitten tehdään iso juttu.

Joten "jengi" huolestuu susta, tällä verhotaan vaa se perus vitt umainen luonne. Osaava ja hauska henkilö, ystäväni onnistuttiin tuhoamaan. Nyt hän kärsii masennuksesta ja on työtön. Toivottavasti näillä katkerilla tosikoilla on asiat hyvin.

Auta armias sitten kun sun FB sivut löydetään ja nähdään että sulla on kiva mies tai oot asunut ulkomailla.

Suomalaisten aggressiivisuus, ja hienotunteisuuden puute on jotain aivan sanoinkuvamattoman surullista. Kaikki mitä toisella on jotenkin yhteisön ongelma.

Suomessa kaikki ilot, kevyeet ja kehittävät asiat onnistutaan lyttää kuoliaaksi.

Tämän olen minäkin kokenut Suomessa ongelmana.

Kaikki pyritään lyttäämään ja oikein odotetaan epäonnistumista.

Mitään ei saisi yrittää, ei varsinkaan sellaista minkä onnistuminen ei ole satavarmaa.

Jos jossain on ongelma, ei sitä voida korjata, sillä se olisi hankalaa eikä kuitenkaan onnistuisi. Ei voi tehdä, ei se onnistuisi, ei ennenkään ole... Yleensä masentunut ihminen käyttäytyy tuolla tavalla. Miksi se on tyypillinen tapa toimia maailman onnellisimmassa maassa.

Mielenkiintoisen vertailukohdan tarjoaa Chicago. Siellä nostivat koko kaupungin ja rakensivat  viemäröinnin kaupungin alle kun hoksattin että kaupunki tarvitsee kunnollisen viemäriverkoston. Voisiko tällaista tapahtua Suomessa? Maassa jossa matkailijoita ei voida asettaa karanteeniin kun ei tiedetä miten nämä ihmiset voisivat saada karanteenin aikana kaupasta ruokaa.

Omalla kohdalla onnellisuutta on lisännyt koronaeristäytyminen. Osittain siitä syystä jatkan sitä edelleen :D

Olen asunut myös muualla Euroopassa useita vuosia ja kokenut silloin olevani onnellinen, vaikka elämäni ei ole ollut yhtään sen helpompaa kuin Suomessakaan. Onnea olen saanut siitä että olen kokenut tulevani hyväksytyksi omana itsenäni. Sosiaalinen elämäni on ollut paljon vilkkaampaa ja ilkeämieliset soraäänet ovat jääneet pois.

Jostain oudosta syystä olen kuitenkin aina palannut Suomeen. Ehkä sitä on kuvitellut, että se hyväksyntä jatkuisi Suomessakin. Että aika ja asenteet ovat muuttuneet, ihmiset kasvaneet hyväksyvämmiksi. Mutta ei. Taidan vaan olla jotenkin vääränlainen tähän yhteiskuntaan.

Liian innovatiivinen, positiivinen, yritteliäs, autistinenkin - kaikkea sellaista mikä kerää täällä herkästi negatiivista kommentointia.

Nyt kuitenkin koronan aikana olen ollut ihan yhtä onnellinen kuin ulkomaanvuosinani. Kyse on ehkä siitä, että eristäytyminen on eristänyt minut niistä ilkeistä ja lyttäävistä kommenteista. Elämä on paljon kivempaa kun ei tarvitse kuunnella dissaamista. Toki sitä dissaamista somessakin tulee, mutta somessa se on helpompi ohittaa ja jättää huomiotta. Se ei ala tökkimään eikä lähde seuraamaan eikä soittele perään.

Kiitollisuus voi olla onnellisuuden avain. Olen suht onnellinen. Osaan olla kiitollinen, että olen saanut syntyä Suomeen. Saan täällä ilmaiseksi lääkkeet ja hoitoa sairauteeni, rakastan suomalaista luontoa ja täkäläinen kulttuurikin on mieleeni.

Järjestäytyneemmissä valtioissa ihminen on usein enemmän yksilön minä-oikeuksilla varustettu kone (mutta teoreettiset mahdollisuudet onnellisuuteen päätetyillä mittareilla korkeat). Vähemmän järjestäytyneissä enemmän osa sosiaalista yhteisöä ja ihminen (mutta teorettiset...). 

Vertaus on yleisluontoinen, eikä yhden totuuden laki.