Synnytys säikähdys
Onko kenenkään kohdalla käynyt niin, että lapsi on säikähtänyt pahasti synnytyksessä??
Meillä kävi synnytyksessä niin. Kaikki käyrät oli kätilön ja lääkäreiden mukaan loistavia. Ja raskauskin oli mennyt hyvin ja yhtäkkiä lapsi syntyykin ihan velttona ja sinisenä.:( Piti elvyttää.
Mutta onneksi lapsi kuitenki selvisi siitä nopeasti (n.5min), mutta oli kamalaa olla sairaalassa synnyttäneiden osastolla, kun muilla oli lapset vieressä ja meidän pikkuinen oli lasten osastolla antibiooteilla ja kaikkien muiden letkujen keskellä. Eka päivänä en nähnyt lastani, kun vain tunnin. Kahden päivän päästä minä lähdin kotiin ja lapsi jäi sairaalaan. Onneksi kuitenkin meidän pikkuinen pääsi kotiin jo viiden päivän päästä.
Mutta kovasti tuo säikäytti ja oikeastaan jälkeenpäin on mietittänyt, että jos lapsella onkin jotain jäänyt siitä, vaikka lääkärit sanoivatkin että kaikki on kunnossa.
Kertokaa muutkin, jos on vastaavia kokemuksia.