Miksiköhän useat introvertit ihmiset ylpeilevät introverttiydellään ja

Vierailija kirjoitti:

Naurattaa kun ekstrovertit tulevat suorastaan hulluiksi kun en puhu paljoa eivätkä näin saa tietää mitä ajattelen. On se jännä juttu kun liikuttaa niin paljon.

Tämä! Sitten kehitellään kaikenlaisia "salaisuuksia" joita introvertti "piilottelee". Mullakin on ollut 100 salasuhdetta, huonot välit sukulaisiin, olen sitä jaa tätä. Antaa luulla mitä luulee, itsehän tietää parhaiten. Ihmetyttää että ekstrovertellä ei ole muuta elämää kuin keskittyä introverttiin. Niillähän on ystäviä, sosiaalisia tilaisuuksia jne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Naurattaa kun ekstrovertit tulevat suorastaan hulluiksi kun en puhu paljoa eivätkä näin saa tietää mitä ajattelen. On se jännä juttu kun liikuttaa niin paljon.

Olet siis epäsosiaalinen, et introvertti. Onko se sinusta jotenkin hyvä asia? Oletan siis, että olette samassa tilassa ja sinä vain katsot kännykkää tai tyhjyyteen.

Voisitteko te mielisairaat lopettaa sekoittamasta itsenne tavan introvertteihin? Kiitos.

Introvertteja on sosiaalisia ja epäsosiaalisia.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä minä olisin nuorena ollut paljon mieluummin sellainen kuin suurin osa muista, eli rohkea ja sellainen, että "osasi" jutella muiden kanssa. Olisin halunnut harrastaa ja mennä kuten muutkin, olisin halunnut paljon ystäviä ja olla suosittu. Yritin peräti vuosikymmeniä ja olin aina väsynyt ja epämääräinen huono olo oli ainainen seuralainen. Vasta kun jokunen vuosi sitten luin jostain introverttiydestä, tajusin, että minähän olen juuri tuollainen. Siitä alkoi vasta kasvu omaksi itsekseni, lähellä viittäkymppiä. Tajusin vihdoin lopettaa kaiken yrittämisen olla samanlainen kuin muut ja että saan olla sellainen kuin olen.

Nautin yksinolosta ja oman perheen ja parin ystävän seurasta. Keskustelemme syvällisesti, retkeilemme, saunomme, syömme pitkiä aterioita, ystävien kanssa perehdymme toistemme puutarhoihin, kirjoihin, käsitöihin. Joskus on ihana käydä taidenäyttelyssä, pienessä konsertissa tai pienessä teatterissa. Nautin todella paljon kulttuurista. Haluan vain itse valita missä käyn ja kuinka usein. Ihanan kulttuurielämyksen jälkeen haluan nautiskella vielä yksin kokemastani, esim. istun illalla pari tuntia kuistilla ja elän edelleen siinä tunteessa ja tunnelmassa, jonka koin. 

Ei tässä ole mitään erityistä ylpeilemistä, mutta ei häpeämistäkään. En ole parempi, mutta en huonompikaan kuin ekstrovertit. Minulla on omat vahvuuteni ja heillä omansa.

Aivan kuin minun kirjoitus. Itsekin "löysin" itseni vasta lähes viisikymppisenä. Meidän nuoruudessa ei juuri puhuttu näistä asioista. On ihanaa kun voi olla oma itsensä, eikä tarvitse esittää muuta. Voi nauttia niistä asioista, joista todella pitää. Parasta introverttiydessä on huomata, että me emme kärsi yksinäisyydestä sillä tavalla kuin ekstrovertit. Yksinolo on melkein parasta aikaa. Saa tehdä juuri niitä asioita, joista nauttii. Pienet asiat elämässä ovat parasta.

Monelle voi olla hyvin voimaannuttava kokemus huomata jossain vaiheessa, että introvertti on ihan yhtä ihminen hyvä kuin ekstroverttikin.

Jos on koko ikänsä, ihan pikkutaaperosta lähtien saanut kuulla vain moitteita ja kehotuksia olla erilainen, voi tulla tarve koristaa niitä omia hyviä puolia ja samalla antaa edes pikkuisen takaisin sitä kritiikkiä jota on koko elämänsä ajan kuullut.

Introvertit saavat kuulla oikeasti hirveän paljon kritiikkiä ja moitteita persoonastaan. Olisit erilainen, olisit oma itsesi, sinussa ei ole aitoutta. Vähän aikaa jos jaksaa esittää ekstroverttiä, niin sitten sitten saa kehuja. Kiva kun säkin oot nyt oma itsesi ja aito. Mutta kovin kauaa ei jaksa esittää sellaista "aitoa". Se on uuvuttavaa.

Moni on myös saanut huomata, että jos antaa edes vähän takaisinpäin sitä kritiikkiä niin siitä älähdetään. Ei saa sanoa toiselle pahasti. Ei silloinkaan kun toinen on ensin itse sanonut paljon pahemmin.

Itse sain nuorena kesätöissä hyvän opetuksen tästä. Meitä oli 3 nörtti tyttöä tekemässä jotain siivoushommaa. Samassa paikassa oli töissä myös 3 äänekästä poikaa. Olivat sitä porukkaan joka halveksii oppineita ja pitää opiskelua turhana.

Nämä pojat pilkkasivat meitä joka päivä. Kannattiko muka käydä lukio, ei teille opiskelusta mitään hyötyä ole, pääsitte vaan siivoamaan, hahaha, meistä tulee pomoja, saadaan parempaa palkkaa ja päästään komentamaan teitä, jne. Semmoista naureskelua päivät pitkät. Pojilla oli toki hienot koneet käytössä, niin näyttivät tärkeämmiltä kuin me ilman koneita työskentelevät.

Yhtenä päivänä sanottiin takaisin. Kerrottiin että meillä on vielä opinnot kesken ja päästään kyllä muihinkin hommiin. Te jäätte tänne mätänemään.

Pari tuntia myöhemmin esimies tuli pitämään meille puhuttelua. Olimme pahoittaneet poikien mielen. Sovittiin että emme enää jatkossa työskentele samoissa kohteissa poikien kanssa.

Eli kun joku kertoo olevansa introvertti, se on susta ylpeilyä?

Just.

Vierailija kirjoitti:

Itse olen ylpeä inrtoverttiydestäni koska maailmassa ekstrovertit ovat niitä parhaita ja arvostettuja ihmisiä.

Tästä huolimatta kannan i-persoonani ylpeänä ja hyvällä itsetunnolla vaikka niihin sorrettuihin kuulunkin.

Sorrettuihin?

Ketkä sortavat sinua?

Viihdyn parhaiten pelikoneeni äärellä, ei mua kiinnosta mikää kännisekoilu.

Harvalle jutulle lämpiän, mutta kun lämpiää, niin seon aitoa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olen ylpeä inrtoverttiydestäni koska maailmassa ekstrovertit ovat niitä parhaita ja arvostettuja ihmisiä.

Tästä huolimatta kannan i-persoonani ylpeänä ja hyvällä itsetunnolla vaikka niihin sorrettuihin kuulunkin.

Sorrettuihin?

Ketkä sortavat sinua?

Yritetään pakottaa erilaisiin juttuihin mitkä ei kiinnosta vttuukaan edes kysymättä että kiinnostaako vttuukaa!? Oletetaan että mua kiinnostaa lähteä terassille viettään iltaa kun muutkin lähtee... evvk!

Nyt on joku tainnut sekoittaa ylpeilyn ja itsensä hyväksymisen. Se, että kertoo olevansa introvertti ja oppineensa sitä kautta tajuamaan, että ei olekaan mikään viallinen vaan ihan hyvä tyyppi, ei ole introverttiydella ylpeilyä.

Olen myös introvertti, varsin hyvillä sosiaalisilla taidoilla varustettu sekä esiintymis- ja puhetaidoistani usein kiitelty. Small talkista en sinänsä välitä mutta koska olen hyvä kuuntelija sekä osaan usein esittää vastapuolelle ne ns. oikeat kysymykset, pidetään minua monesti hyvänä seuraihmisenä. En kuitenkaan erityisemmin nauti juhlista ja muista isoista ryhmätilaisuuksista ja koen pelkän small talkin kuluttavana. Vastaavasti tunnistan tuon itsessäni, että aidosti mielenkiintoisen ihmisen kanssa voisin jutella tuntikaupalla ilman, että sosiaalisuusakkuni juurikaan tyhjenee. Toisaalta näiden inspiroivienkin juttutuokioiden jälkeen minun on saatava hengähtää ihan omissa oloissani, jotta en tule epähuomiossa ylikuormittuneeksi.

Yleensä tulen parhaiten juttuun toisten introverttien kanssa mutta myös asiakeskeiset ekstrovertit ovat monesti huippuseuraa. Ihmiskeskeiset ekstrovertit sen sijaan pidän useimmiten tietyn välimatkan päässä, koska heillä on monesti taipumusta suodattamattomaan töksäyttelyyn sekä liialliseen tuttavallisuuteen, joista en kummastakaan juuri pidä. Tutussa ja samanhenkisessä seurassa voin olla hyvinkin vallaton ja spontaani mutta tutustumisvaiheessa haluan tunnustella ja haistella rauhassa, millainen tyyppi tämä toinen ihminen on. Samasta syystä en myöskään syty päällekäyvästä flirttailusta tai siitä, että toinen heti yrittää saada kiusoittelulla murrettua jäätä.

Arvelisin, että me introvertit olemme selvinneet varsin hyvin tästä koronakurimuksesta. Olemme tottuneet olemaan yksin ja olemme sinut itsemme kanssa, joten nämä erilaiset rajoitukset ja eristäytymiset riskiryhmiin kuuluvana eivät ole itse asiassa muuttaneet juuri mitään normaalielämästämme. Kaupassakäynnit vain harvenivat pariin kertaan viikossa.

Ainuat kerrat, jolloin tunsin jonkinlaista ahdistusta olivat ne tiedotustilanteet, joissa ensinnäkin hallituksen jäsenet velvoittivat meidät riskiryhmiin kuuluvat pysymään poissa silmistä = karanteeninomaisissa oloissa kotona. Alkuunhan ei oikein edes hyväsytty kauppaan menoa. Toisen kerran niskavillat käpristyivat, kun EU:n von der Leyen paasasi, että riskiryhmäläiset pysykööt karanteenissa ainakin kuluvan vuoden loppuun ja ministeri Kiuru pani vielä paremmaksi ja mainitsi, että karanteeni jatkuu mahdollisesti jopa ensi ja seuraavankin vuoden. Silloin kyllä introverttikin jo kaipasi juttukaveria. Samoin kuin parin A-studion jälkeen.

Introvertin kannalta kauhistuttavimpia ovat yltiösosiaaliset ekstrovertit, jotka sähläävät joka paikassa kuuntelematta lainkaan, mitä muilla olisi sanottavaa. Introvertti on hyvä kuuntelija, mutta se kääntyy usein itseään vastaan eli heitä itseään ei kuunnella, mutta he ovat noiden lörppäsuiden kaatopaikkoja. Edes sanominen, että en halua nyt kuunnella, ei kiinnosta, ei mene perille. Ja vielä yksi tärkeä juttu: me introvertit emme yleensä ole epäsosiaalisia, vaikka usein niin väitetään, vaan me tulemme ihan hyvin toimeen ihmisten kanssa, jopa ammateissa, joissa olemme jatkuvasti ihmisten kanssa tekemisissä. Oliko yllättävää, ekstrovertit?

Vierailija kirjoitti:

Arvelisin, että me introvertit olemme selvinneet varsin hyvin tästä koronakurimuksesta. Olemme tottuneet olemaan yksin ja olemme sinut itsemme kanssa, joten nämä erilaiset rajoitukset ja eristäytymiset riskiryhmiin kuuluvana eivät ole itse asiassa muuttaneet juuri mitään normaalielämästämme. Kaupassakäynnit vain harvenivat pariin kertaan viikossa.

Ainuat kerrat, jolloin tunsin jonkinlaista ahdistusta olivat ne tiedotustilanteet, joissa ensinnäkin hallituksen jäsenet velvoittivat meidät riskiryhmiin kuuluvat pysymään poissa silmistä = karanteeninomaisissa oloissa kotona. Alkuunhan ei oikein edes hyväsytty kauppaan menoa. Toisen kerran niskavillat käpristyivat, kun EU:n von der Leyen paasasi, että riskiryhmäläiset pysykööt karanteenissa ainakin kuluvan vuoden loppuun ja ministeri Kiuru pani vielä paremmaksi ja mainitsi, että karanteeni jatkuu mahdollisesti jopa ensi ja seuraavankin vuoden. Silloin kyllä introverttikin jo kaipasi juttukaveria. Samoin kuin parin A-studion jälkeen.

Introvertin kannalta kauhistuttavimpia ovat yltiösosiaaliset ekstrovertit, jotka sähläävät joka paikassa kuuntelematta lainkaan, mitä muilla olisi sanottavaa. Introvertti on hyvä kuuntelija, mutta se kääntyy usein itseään vastaan eli heitä itseään ei kuunnella, mutta he ovat noiden lörppäsuiden kaatopaikkoja. Edes sanominen, että en halua nyt kuunnella, ei kiinnosta, ei mene perille. Ja vielä yksi tärkeä juttu: me introvertit emme yleensä ole epäsosiaalisia, vaikka usein niin väitetään, vaan me tulemme ihan hyvin toimeen ihmisten kanssa, jopa ammateissa, joissa olemme jatkuvasti ihmisten kanssa tekemisissä. Oliko yllättävää, ekstrovertit?

Varmasti on yllättävää. Ihmisillä ei tunnu olevan pienintäkään hajua siitä, mille kaatopaikalle sitä jätettä kannattaa kipata. Näin epäsosiaalisena, asiakeskeisenä introverttinä (meitäkin on) ei tosiaan kiinnostu vieraiden avautumisista bussipysäkillä. Sitä tapahtuu ilmeisesti kilttinaaman takia. En myöskään arvosta toimiston kahviautomaattia, ja suorastaan inhoan sitä kaikkea taputtelua, jossa henkkoht reviirilleni änkeytyvät ihmiset toverillisesti läpyttävät käsivarsiin, selkään, olkapäille...

Ukko37 kirjoitti:

Koska nykyaikana kovin jätkä on se, joka keksii erikoisimman poikkeavuuden, millä elvistellä.

Uskaltaisin veikata, että suomalaisista useampi on introvertti kuin ekstrovertti, eli ei se nyt mitenkään kovin ainutlaatuinen piirre ole, millä pääsisi elvistelemään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aika moni ja varsinkin nuori sekoittaa introverttiyden ja sosiaalisten tilanteiden pelon. Introvertti pystyy olemaan ihmisten kanssa tekemisissä esim. töissä koko 8 tuntia tai käymään juhlissa tai olemaan väkijoukossa, Ei mitään ongelmaa siinä. Introvertti vain tarvitsee välillä aikaa itselleen.

Sosiaalisia tilanteita pelkäävälle nuo ovat epämiellyttäviä asioita,

Totta. Toisinaan olen kuullut, että introverttiys sotketaan myös epäsosiaalisuuteen. Sehän on aivan eri asia. Introvertit todellakin tarvitsevat sitä omaa aikaa ladatakseen akkujaan. Muutaman läheisen ihmisen tapaaminen on jopa rentouttavaa, eikä kuormita niin paljon, kuin isot väkimäärät.

Just näin. Ihmettelin pitkään miksi olen aivan nääntynyt sellaisen työpäivän jälkeen kun olen tavannut asiakkaita koko päivän kun sellaisina työpäivinä kun olen rauhassa kirjannut itsekseni koko päivän en ole lainkaan väsynyt. Enkä ikinä voisi olla työssä joka vaatii jatkuvaa ihmisten tapaamista, tai voin mutta olisin aivan uupunut koko ajan. Tarvitsen paljon aikaa ihan itsekseni, tämä korona-aika on siinä mielessä ollut ihan luksusta.

Vierailija kirjoitti:

En ole tavannut ketään introverttia joka sillä asialla ylpeilisi.

Monet ovat kasvaneet ympäristössä, missä puheliaisuutta ja sosiaalisuutta pidetään hyveenä, ja hiljaisia vetäytyjiä on moitittu ja koitettu muokata ekstrovertimpaan suuntaan. Sen takia monilla saattaa olla negatiivinen asenne ekstroverttiyttä kohtaan, vaikka ei ne traumat itse ekstroverteistä johdu vaan typeristä kasvattajista.

Jep. En ole koskaan saanut olla rauhassa oma itseni ilman ihmettelyä ja päivittelyä. Lapsena jopa yritettiin pakottaa olemaan jonkinlainen ekstrovertti, joka johti vain siihen että minusta tuli vetäytyneempi ja hiljaisempi mitä alunperin olin. Koin vain olevani huono ja tekeväni kaiken väärin, joten aloin pelätä muita ihmisiä ja sosiaalisia tilanteita.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä minä olisin nuorena ollut paljon mieluummin sellainen kuin suurin osa muista, eli rohkea ja sellainen, että "osasi" jutella muiden kanssa. Olisin halunnut harrastaa ja mennä kuten muutkin, olisin halunnut paljon ystäviä ja olla suosittu. Yritin peräti vuosikymmeniä ja olin aina väsynyt ja epämääräinen huono olo oli ainainen seuralainen. Vasta kun jokunen vuosi sitten luin jostain introverttiydestä, tajusin, että minähän olen juuri tuollainen. Siitä alkoi vasta kasvu omaksi itsekseni, lähellä viittäkymppiä. Tajusin vihdoin lopettaa kaiken yrittämisen olla samanlainen kuin muut ja että saan olla sellainen kuin olen.

Nautin yksinolosta ja oman perheen ja parin ystävän seurasta. Keskustelemme syvällisesti, retkeilemme, saunomme, syömme pitkiä aterioita, ystävien kanssa perehdymme toistemme puutarhoihin, kirjoihin, käsitöihin. Joskus on ihana käydä taidenäyttelyssä, pienessä konsertissa tai pienessä teatterissa. Nautin todella paljon kulttuurista. Haluan vain itse valita missä käyn ja kuinka usein. Ihanan kulttuurielämyksen jälkeen haluan nautiskella vielä yksin kokemastani, esim. istun illalla pari tuntia kuistilla ja elän edelleen siinä tunteessa ja tunnelmassa, jonka koin. 

Ei tässä ole mitään erityistä ylpeilemistä, mutta ei häpeämistäkään. En ole parempi, mutta en huonompikaan kuin ekstrovertit. Minulla on omat vahvuuteni ja heillä omansa.

Kuin minun kynästäni. En esim. mielelläni käy useimpien tuttujeni kanssa elokuvissa tai teatterissa vaan mieluummin yksin. Elämyksen pilaa se, kun toinen haluaa päästä esittämään mielipiteitään, kun itse haluaisi jäädä viipyilemään siinä tunnelmassa ja analysoida myöhemmin, jos siltä tuntuu.

Tiedän mitä tarkoitat mutta olen huomattavasti enemmän törmännyt ekstroverttien elvistelyyn

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Naurattaa kun ekstrovertit tulevat suorastaan hulluiksi kun en puhu paljoa eivätkä näin saa tietää mitä ajattelen. On se jännä juttu kun liikuttaa niin paljon.

Tämä! Sitten kehitellään kaikenlaisia "salaisuuksia" joita introvertti "piilottelee". Mullakin on ollut 100 salasuhdetta, huonot välit sukulaisiin, olen sitä jaa tätä. Antaa luulla mitä luulee, itsehän tietää parhaiten. Ihmetyttää että ekstrovertellä ei ole muuta elämää kuin keskittyä introverttiin. Niillähän on ystäviä, sosiaalisia tilaisuuksia jne.

Nuo ihmiset ei ole pelkästään ekstrovertteja, vaan heitä vaivaa joku sairaalloinen uteliaisuus tai mikä lie muu ongelma. Onneksi useimmat ei ole tuollaisia vaan ihan normaaleja.

Nykyajasta löydetään helposti vain asioita jotka ”ennen oli paremmin”, mutta yksi hienoimpia tämän aikakauden asioita on se että on opittu sanoittamaan esimerkiksi tällaisia asioita kuin introverttiys. Se mitä ylpeydeksi luulet on vain helpotusta siitä että tämäkin ominaisuus on nykyään hyväksytty ja tunnistettu. T: yksi jolta ei small talk irtoa, eikä sukujuhlat taivu

Saman olen huomannut kuin aloittaja. Ainakin näillä keskustelupalstoilla jako menee niin, että ekstrovertti = hölöttäjä, pinnallinen, massan mukana menijä ja introvertti = syvällinen ajattelija jonka jutut ovat aina äärimmäisen pohdittuja sen kerran kun avaa sanaisen arkkunsa. Hänen mielenkiinnon kohteensa ovat myös luultavasti parempia kuin ekstroverteilla.

Kummallista kun suurin osa ihmisistä ei ole selkeästi kumpaakaan lajia vaan sekoitus molemmista. Luultavasti se identiteetin hakeminen on niin tärkeää, että osa sitten tekee tuosta introverttiydestä itselleen sellaisen ja tietenkin siihen pitää liittää sitten ne parhaat ominaisuudet. Ja ei, en ole ekstrovertti itsekään vaan vietän mielelläni aikaa niin isossa porukassa kuin yksinkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ole tavannut ketään introverttia joka sillä asialla ylpeilisi.

Monet ovat kasvaneet ympäristössä, missä puheliaisuutta ja sosiaalisuutta pidetään hyveenä, ja hiljaisia vetäytyjiä on moitittu ja koitettu muokata ekstrovertimpaan suuntaan. Sen takia monilla saattaa olla negatiivinen asenne ekstroverttiyttä kohtaan, vaikka ei ne traumat itse ekstroverteistä johdu vaan typeristä kasvattajista.

Jep. En ole koskaan saanut olla rauhassa oma itseni ilman ihmettelyä ja päivittelyä. Lapsena jopa yritettiin pakottaa olemaan jonkinlainen ekstrovertti, joka johti vain siihen että minusta tuli vetäytyneempi ja hiljaisempi mitä alunperin olin. Koin vain olevani huono ja tekeväni kaiken väärin, joten aloin pelätä muita ihmisiä ja sosiaalisia tilanteita.

Vanhemmatkin voivat itse olla kaappi-introverttejä, joita lapsessa ärsyttää omat ei-hyväksytyt piirteet. Olen aikuisena huomannut, että reippautta vaatinut äitini taitaa itse olla introvertti.