Oletko lapsena tai aikuisena palanut kunnolla auringossa?
Minä olen, pari vuotta sitten paloi selkä kun nukahdin biitsille. Oli kivulias yö edessä!
Kommentit (27)
Yläselkä paloi 80-luvulla Kreikassa, punoitti ja nahat kuoriutuivat n. viikon päästä. Muuten en ole palanut koskaan, vaan lapsenakin rusketuin aina todella nopeasti, kun kesät oltiin aina ulkona. 80-luvun jälkeen olen aurinkoa vältellytkin, koska sairastuin melanoomaan.
Joo poltin jalkani kun täytin ristikoita ja join kahvia varjossa, mutta sääret ojennettuina aurinkoon.
Kerran parikymppisenä festareilla, kuljin tietysti ulkona puolenpäivän ja iltapäivän tunteina. Olen aina kalpea, joten tiesin toki varoa palamista, oli suojakerrointa ja vaatetta... Mutta illalla valon muututtua huomasin että yläkroppa punoittaa. Seuraavalla viikolla lähti nahka ja palamisen rajat erottuivat vielä seuraavanakin kesänä.
Tuon jälkeen olenkin vältellyt niin aurinkoa kuin ulkotapahtumia.
En ikinä. Ja olen aina auringossa
Selkäni on kärähtänyt pariin otteeseen lapsena ja nuorena todella pahasti. Nyt aikuisena kärsin jatkuvasti selän kutinasta, vaikka ihossa ei näy mitään ja se on ihan siisti lääkärinkin mielestä. Olen miettinyt, liittyvätkö toisiinsa jotenkin.
Ulkomailla kärähti kerran silmäluomet :D aurinko Porotti pystysuoraan taivaalta enkä ollut tajunnut rasvata niitä. Melkoinen näky illalla ne..
Nykyään pientä punoitusta mutta en kyllä kunnolla
Käräyttänyt ole koskaan.. tai en ainakaan muista.