Helsinki-Tallinna tunneli
Helsinki-Tallinna -tunnelista oli taas artikkeli Helsingin uutisissa 6.-7.6.2020 (en osaa linkittää) jossa maakuntavaltuuston puheenjohtaja, vihreä Mari Holopainen toteaa ettei mitään ole vielä linjattu mutta toteaa myös, että vastoin muita vaihtoehtoja ja yksityistä suunmitelmaa paras vaihtoehto olisi tunneli Helsingin keskustan kautta. Kuulemma kun Helsinki on liikenteen solmukohta josta kaikki pääsevät helposti määränpäähänsä.
Minä ihmettelen, että mitä ne vihreät loppupeleissä oikein haluavat? Vuosia Helsingistä on tehty asukkaiden halun vastaisesti autovastaista utopiaa jossa ihan jokainen suorittaa liikkumisen pyörällä tai jalan (koska julkinen liikenne toimii vain siellä miasä on sporalinjat), ja autoilijoita on haluttu vähentää ja rankaista mm. jatkuvasti esiintuoduilla ruuhka- ja muilla ylimääräisillä maksuilla kaiken muun lisäksi.
Miksi ihmeessä tähän autottomaan utopiaan halutaan tuoda tunneli, jonne ihmiaten pitää päästä ajamaan autolla (no siis autojunaan mutta eniveis)? Miksi kaikkien autolla Tallinnaan menevien pitäisi madella vihreiden "kaupunkibulevardeja" sitä maks 20 km/h ruuhkassa ja maksella ruuhkamaksuja, kun tunneli voitaisiin sutaista suoraan Espoon tai Vantaan kautta ja joskus tulevaisuudessa rinnalla voisi kulkea myös valtatie tunnelissa?
Vihreillä ei ole mitään logiikkaa. Paitsi ahneus. Ja kosto siitä että itse päätti jäädä asumaan kantakaupungin liepeille kerrostalokuutioon eikä ole varaa autoon ja nyt harmittaa että tosilla on varaa asua tilavasti ja mukavasti ja hoitaa liikkuminen kivasti autolla ovelta ovelle odottelematta räntäsateessa seuraavaa vuoroa.
Kommentit (35)
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset ei maksa laivalipusta kuin 10-20 euroa Joten miksi Tunnelista joku maksaisi satasen per suunta? Tunnelia ei tule
Kaikki ei ole peeaa. Sitäpaitsi tunnelia ei ole tarkoitettukaan ensisijaisesti tyypillisillä Tallinna-turisteille vaan ihan muuhun.
Tunnelia suunnitellaan espooseen ei Helsinkiin
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo tunneli on järjettömin ja turhin idea koskaan.
Kyllä verorahat kannattaisi käyttää ihan muunlaiseen infraan.
Tuohan on yksityinen projekti, joka odottelee rakennuslupaa aloittaa. Rahat ja suunnitelmat on kasassa ilman verorahoja.
No siinä tapauksessa annan sille vihreää valoa jos on yksityinen.
Ei kai sua haittaa että rahat tulee Kiinasta?
Matkustajamäärien pitäisi kasvaa kymmenkertaiseksi satasen hinnalla per matkustaja. Lisäksi rekoista tuplahinta nykyhintatasoon. Ja rekkarallin on laskettu kassavan nelinkertaiseksi. Paska bisnescase.
Vierailija kirjoitti:
Satanen per sivuille Ei oo realistiska työmatkoista.
Ehkä ei virolaisille raksamiehille ja siivoojille, mutta monelle muulle on,, etenkin kun työnantaja tai oma firma maksaa. Aika on rahaa. Kuljetaan sitä lentokoneillakin työreissuja, vaikka laivallakin pääsisi.
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset ei maksa laivalipusta kuin 10-20 euroa Joten miksi Tunnelista joku maksaisi satasen per suunta? Tunnelia ei tule
On monia hankkeita (mm Norjassa) jossa tunneli tai silta on ollut aikansa maksullinen, kun kustannuksia on poistettu, ja sitten hinta laskee tai muuttuu ilmaiseksi. Tässäkin olisi yksi vaihtoehto. Eihän nämä ole viisivuotistalouden suunnitelmia, ja sehän se nykypoliitikkojen suurin ongelma onkin, kun pitäisi osata tehdä kestäviä ratkaisuja jopa vaalikausen yli.
Tunnelille löytyy järkevää käyttöä rahtiliikenteen puolelta, ja varmasti moni matkailija innostuu myös jos junalla (auto mukana tai ei) pääsisi nopeasti lahden ali ja siitä suoraan raiteita pitkin muualle Eurooppaan. Lentolippu maksaa jo jonkun verran ja lentäminen on tavallaan hidasta kentälle siirtymisineen jne, junalla voisi matkustaa lähelle kaupunkien keskustaa tai jopa keskustaankin, mutta se rahdin ja autojen purku pitäisi tapahtua ihan muualla kun keskellä kaupunkia.
Miten se tosiaan sopii yhteen, että Helsinki on täysin autoton (vihreiden utopioissa) 10-15 vuodessa mutta Helsingin keskustaan tuotaisiin silti valtava rekka- ja autoralli johonkin junaterminaaliin? Ja jos ei olisi mahdollisuutta lastata tavaraa ja autoja Helsingissä, niin ei mitään järkeä sen pienemmän matkustajakohderyhmän takia linjata rataa Helsingin keskustan kautta.
Kyllä tämä taas vaan osoittaa ikävä kyllä, että Suomessa fiksut yhteistä etua ajavat ihmiset ovat minimaalinen ja vähenevä kansanosa ja kukaan heistä ei näytä haluavan mukaan nykyiseen politiikkaan - enkä ihmette. En minäkään sitä pelleilyä, vatvomista ja sulaa hulluutta jaksaisi katsoa. Ehkä jos vihervassarit saadaan karsittua taas merkityksettömään vähemmistöön sotkemasta Suomen asioita ja taloutta, niin saataisiin taas myös useammat järkevät ihmiset innostumaan päätöksenteosta paikallis- ja valtiontasolla.
Jos tavarajunalle laitettaisiin vaikka 50k€ hintaa per suunta, niin firmat maksaisivat mielellään. Ei se laivakaan ilmainen ole.

Leikittekö te vihreiden haukkujat tyhmää, vai oletteko sitä oikeasti?
Missään suunnitelmissa ei aiota tehdä Helsingistä täysin autotonta. Nyt niitä valoja päälle siellä! On miljoonia erilaisia vaihtoehtoja täyden autottomuuden ja eritasoristeysten peittämän kaupunkikeskustan välillä. Vihreät pyrkivät siihen, että keskustaympäristö on viihtyisää ja kantakaupunkimaista, ei autoratojen ja parkkipaikkojen hallitsemaa kuten lähiöissä. Tämä ei ole minkäänlaisessa ristiriidassa sen kanssa, että Helsingistä toivotaan hyviä yhteyksiä ulkomaille, varsinkin kun ne todennäköisesti vähentäisivät jonkin verran lentoliikennettä.
Ajattelu on sallittua.
Tähän tunnelihankkeeseen liittyen huomaa hyvin yksityisen ja poliittisen päätöksenteon ja toiminnan erot.
Yksityinen (Vesterback) on todennut että jos saadaan lupa niin tunneli on muutamissa vuosissa valmis. Sitten sitä kautta voidaan kuljettaa tavaraa ja ihmisiä, ja homma alkaa tuottaa rahaa. Toki menee aikansa että kustannukset on kasassa. Tunneli toteutettaisiin järkevään paikkaan jossa lastaaminen onnistuu sujuvasti.
Poliittiset päättäjät ovat todenneet, että vaikka todettaisiin että hanke olisi teoriassa järkevä, niin ensin pitäisi syödä 30-40 vuotta kokouspulla ja ryystää parkkiintunutta kahvia, ja toki reissailla lahden yli lounastamaan Tallinnan kollegojen kanssa, ennenkuin vosi projektin loppu häämöttää.
Kyllä on pimeetä - ympäristöselvitykset joo, turvallisuusselvitykset joo, maanpuolustukseen liittyvä turvallisuusarviointi joo, mutta miksi asetetaan alussa jo itselle tavoite, että tähän menee puoli ihmisen elinikää?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset ei maksa laivalipusta kuin 10-20 euroa Joten miksi Tunnelista joku maksaisi satasen per suunta? Tunnelia ei tule
On monia hankkeita (mm Norjassa) jossa tunneli tai silta on ollut aikansa maksullinen, kun kustannuksia on poistettu, ja sitten hinta laskee tai muuttuu ilmaiseksi. Tässäkin olisi yksi vaihtoehto. Eihän nämä ole viisivuotistalouden suunnitelmia, ja sehän se nykypoliitikkojen suurin ongelma onkin, kun pitäisi osata tehdä kestäviä ratkaisuja jopa vaalikausen yli.
Tunnelille löytyy järkevää käyttöä rahtiliikenteen puolelta, ja varmasti moni matkailija innostuu myös jos junalla (auto mukana tai ei) pääsisi nopeasti lahden ali ja siitä suoraan raiteita pitkin muualle Eurooppaan. Lentolippu maksaa jo jonkun verran ja lentäminen on tavallaan hidasta kentälle siirtymisineen jne, junalla voisi matkustaa lähelle kaupunkien keskustaa tai jopa keskustaankin, mutta se rahdin ja autojen purku pitäisi tapahtua ihan muualla kun keskellä kaupunkia.
Miten se tosiaan sopii yhteen, että Helsinki on täysin autoton (vihreiden utopioissa) 10-15 vuodessa mutta Helsingin keskustaan tuotaisiin silti valtava rekka- ja autoralli johonkin junaterminaaliin? Ja jos ei olisi mahdollisuutta lastata tavaraa ja autoja Helsingissä, niin ei mitään järkeä sen pienemmän matkustajakohderyhmän takia linjata rataa Helsingin keskustan kautta.
Kyllä tämä taas vaan osoittaa ikävä kyllä, että Suomessa fiksut yhteistä etua ajavat ihmiset ovat minimaalinen ja vähenevä kansanosa ja kukaan heistä ei näytä haluavan mukaan nykyiseen politiikkaan - enkä ihmette. En minäkään sitä pelleilyä, vatvomista ja sulaa hulluutta jaksaisi katsoa. Ehkä jos vihervassarit saadaan karsittua taas merkityksettömään vähemmistöön sotkemasta Suomen asioita ja taloutta, niin saataisiin taas myös useammat järkevät ihmiset innostumaan päätöksenteosta paikallis- ja valtiontasolla.
Leikittekö te vihreiden haukkujat tyhmää, vai oletteko sitä oikeasti?
Missään suunnitelmissa ei aiota tehdä Helsingistä täysin autotonta. Nyt niitä valoja päälle siellä! On miljoonia erilaisia vaihtoehtoja täyden autottomuuden ja eritasoristeysten peittämän kaupunkikeskustan välillä. Vihreät pyrkivät siihen, että keskustaympäristö on viihtyisää ja kantakaupunkimaista, ei autoratojen ja parkkipaikkojen hallitsemaa kuten lähiöissä. Tämä ei ole minkäänlaisessa ristiriidassa sen kanssa, että Helsingistä toivotaan hyviä yhteyksiä ulkomaille, varsinkin kun ne todennäköisesti vähentäisivät jonkin verran lentoliikennettä.
Ajattelu on sallittua.
- Suosittelen sen kyvyn käyttöönottoa teille humanoideille, jotka pseudoeurooppalaisurbaanissa kuplassanne teette Helsingistä kävelijöiden (varattomat tukityöllistetyt, suojatyöntekijät, opiskelijat, ma*hanmu*ttajat ja muut pienituloiset edunsaajat) kaupunkia. Helsingin ydinkeskustassa toimii raideliikenne, elikkäs ratikkaliikenne, pienillä aikaväleillä ja pysäkit lähekkäin. Jos ei liiku muualla kun stokkan ja steissinkulmilla, niin ei sitä omaa autoa tarvitse. Mutta ne ihmiset joilla on varaa, niin mielellään hoitavat asiansa muualle nopeasti ja mukavasti ja helposti omalla autolla. Joa tämä tehdään hankalaksi, hitaaksi ja kalliiksi kehä I sisäpuolella, niin nämä maksukykyiset kansalaiset vievät veroeuronsa muualle miaaä saavat elää. Jäljelle jää tuensaajat ja muut köyhät, sekö se on se ihanneHelsinki? Jos sitä ajattelukykyä käyttää, ja seuraa mitä nämä Helsingin viherpunapuolueet ajaa, niin kehityksen huono suunta on selvä, ja mm. tällaiset tunneliulostulot heidän puoleltaan aivan kummallisia.
Helsingin yleiskaavasta tunnelivaraus löytyy. Espoon ei, ja sellaisen sorvimiseen menisi ainakin puoli vuosikymmentä.
Ei sillä, mitään tunnelia ei tule rakentaa eikä varsinkaan kiinalaisella rahalla!
Vesterbacka on eksentrikko, jolla on liikaa löysiä ruuveja päässä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Satanen per sivuille Ei oo realistiska työmatkoista.
Ehkä ei virolaisille raksamiehille ja siivoojille, mutta monelle muulle on,, etenkin kun työnantaja tai oma firma maksaa. Aika on rahaa. Kuljetaan sitä lentokoneillakin työreissuja, vaikka laivallakin pääsisi.
Päivitäiselle työmatkalla satasen lippu per kerta on liikaa. Aika harvalla nettopalkka kattaa edes matkakuluja.
Tunnelia ei tule ainakaan kolmeenkymmeneen vuoteen. 2050 ehkä?