Mitä mieltä olette; onko yhteiset kauppareissut arjen romantiikkaa vai tappoa?
Ns prisma-perheily. Kysymys myös lapsettomille, usein näkee kaupassa pariskuntia joilla ostoskärryt vuorattu täyteen. Itse muutamat parisuhde riidat siel kaupan käytävillä käyneenä kallistun enemmän arjen romantiikan tappoon. Siis sillä tavalla tapeltu että se puolilleen lastattu ostoskärry jäänyt kaupan käytävälle kun molemmat lähteny kaupasta ulos eri suuntiin.
Kommentit (35)
Ollaan lapseton pariskunta ja ruokakaupassa käynti yhdessä on kivaa noin kerran parissa viikossa. Laitetaan muutenkin ruokaa yhdessä. Vähän eri painotuksen kohteet, joten kimppareissuilla tavallaan kalibroidaan ostoskorin sisältöä myös.
Hoidan itse omat kauppaostokseni ja kumppani omansa. Välillä menemme markettiin samaan aikaan, mutta molemmilla on oma kori. Ei tule riitoja.
Ei se ole kumpaakaan, mutta ihan kivaa se on. Ikinä emme ole kaupassa riidelleet, mutta emme toisaalta riitele juuri muutenkaan. Ehkä pariskuntien käytös kaupassa kertoo jotain heidän suhteestaan? Elämme sopuisasti toisiamme kunnioittaen ja viihdymme yhdessä, toisen kanssa on hyvä olla niin kotona kuin kaupassakin. Riitaisa pariskunta saanee riidan pystyyn missä vaan.
Ikinä en ole kyllä puolison kanssa Prismassa tai muussakaan kaupassa tapellut! Ihan asiallisesti on aina saatu ruoat sovittua ja on ollut aina ihanaa miettiä, mitä halutaan yhdessä valmistaa ja syödä.
Vierailija kirjoitti:
Miksi helvetissä pitäisi mennä muijan kanssa kauppaan, sehän on ihan ihmisen kidutusta, kannattaa tehdä aina selväksi että tuollainen kamaluus on mahdollista vain rakastumisvaiheessa ja todella poikkeuksellisissa tilanteissa, esim. yhdessä matkalla jossakin.
Vain nainen voi nähdä tuossa jotain romantiikkaa.
Niin, minusta se olisi romanttista, mutta olenkin nainen.
Oltaisiin kerrankin kaksin automatkasta lähtien. Juteltaisiin autossa, mies ajaisi ja minä silittelisin vähän hänen reittään. Ihan kuin nuorena 20 v sitten.
Parkkipaikalla kävellessä voisi vaikka pitää vähän kädestä kiinni.
Kaupassa sitten yhdessä mietittäisiin mitä ruokaa tehtäisiin. Mies ideoisi jotain uutta ja hyvää, mitä minulle ei olisi tullut mieleen. Ehdottaisi, että ostetaanpa vielä munkit kotiin syötäviksi. Tai jos oikein repästäisiin, niin juotaisiin ne kahvit ja syötäisiin munkit kahvilassa.
Kassalla toinen pakkaisi ja toinen maksaisi, tavarat eivät ruuhkautuisi (kuten yksin asioidessa) vaan pääsisimme kassalta näppärästi kohti autoa.
Mies kantaisi ne painavat kauppakassit voimakkailla käsillään sisään.
T. 4
Näinkin siis on käynyt, vaikka normaalisti tämä kuormajuhta hoitaa ne kauppareissut miehen lepäillessä kotona.
Ei ole kumpaakaan. Siinä se menee niin kuin muukin arki. Tietysti esimerkiksi jonkun juhlan edellä on kiva käydä yhdessä kaupassa ostamassa herkkuja.
Ja yleensä käydään yhdessä kaupassa, jo senkin takia, että meillä kauppareissut usein tehdään kävellen, kun kauppa on lähellä, ja kaksi ihmistä saa enemmän tavaraa kannettua kuin yksi. Eikä kaupassa käynti minun mielestäni niin oleellisesti rajoita muuta tekemistä ja harrastuksia, etteikö sen vuoksi voisi yhdessä käydä.
Vierailija kirjoitti:
Ei ole kumpaakaan. Siinä se menee niin kuin muukin arki. Tietysti esimerkiksi jonkun juhlan edellä on kiva käydä yhdessä kaupassa ostamassa herkkuja.
Ja yleensä käydään yhdessä kaupassa, jo senkin takia, että meillä kauppareissut usein tehdään kävellen, kun kauppa on lähellä, ja kaksi ihmistä saa enemmän tavaraa kannettua kuin yksi. Eikä kaupassa käynti minun mielestäni niin oleellisesti rajoita muuta tekemistä ja harrastuksia, etteikö sen vuoksi voisi yhdessä käydä.
Ajatteleppa, jos sinä joutuisit aina käymään yksin kaupassa. Kantaisit aina kaikkiaostokset yksin. Mies sillä aikaa katsoisi telkkaa ja löhöisi sohvalla.
Minusta rakkautta voisi osoittaa juuri auttamalla toista kauppareissussa.
Naisen kanssa kaupassa käynti on yhtä hvettiä. Ei niin pientä vaatetta olekkaan mitä ei voi hypistellä ja miettiä minkä kanssa tämä sopisi. Ja vielä ei ole edes keritty ruokapuolelle.
Se missä itse selviydyn 15 min muijalta menee tuntia tai enemmän.
Ja myös rahaa kuluu suhteessa samoin. Itse ostan mitä on listassa, muija taas niitä näitä liirum laarum, mitä mainostajat suosittelee ja mihin hintaan.
Unohdinko mainita että X. Kuka aikuinen mies tommosta kestää.
yhdessä kaupassa käyminen on ihanaa normaalia arkea ja se on parasta suhteessa. oli vaihe elämässä kun kaipasi sitä et pääsis yhessä kauppaan, tai siivoamaan kotia, kun ei ollut mahollista toisen työn puolesta.
Ihan riippuen siitä miten sen kauppareissun. Aloituksen perusteella en kyllä lähtisi arvioimaan onko kauppareissut tappanut romantiikan vai onko se jo aikaisemmin kuollut muuten.
En muista että kauppareissu olisi meidän suhteessa koskaan ollut erityisen romattinen mutta en muista että oltaisiin riideltykään. Jokahetki parisuhtteessa nyt vain ei pitkässä liitossa ole erityisen romanttinen eikä minusta tarvitse ollakaan.
Tilanteen mukaan. Mies käy useammin yksin kaupassa kuin minä, silloin kun olen iltaisin töissä. Mennään kyllä usein yhdessä, lähikaupasta saa kerralla kulkemaan enemmän tavaraa kun on kaksi kantajaa ja me käydään mielummin harvoin kuin joka toinen päivä kaupassa.
Jos mennään autolla, käydään myös yhdessä. Vaikka on kauppalista, niin molemmilla on vähän erilainen silmä sille mitä kaikkea tarttuu kaupasta mukaan. Jos haluan monipuolisesti aineksia mistä säveltää mulle mieluisia lounaita viikon mittaan, niin sinne kauppaan on parempi lähteä mukaan, vaikka se välillä tylsää onkin :)
Kiva, kun voi vaihdella. Yleensä mies hoitaa arkena ruoka-ostokset. Viikonloppuna on kiva käydä yhdessä. Yksin kaupassa käyminen on melkein luksusta, kun sen tekee harvoin.
]Minulle se oli romantiikkaa, kun ei ex mitään muuta suostunut yhdessä tekeen. Sitten päätti lopettaa yhteiset kaupoareissutkin niin suhde oli siinä sitten.
Romatiikan tappoa..ainakin kun kumppani komentelee ja laskee pennejä jopa kassalla.
mies52v
Jaa-a, en osaa ajatella sitä oikein kumpakaan. Meistä on kiva aina välillä käydä kaupassa yhdessä, mutta välillä saattaa myös pinnaa kiristää. Joskus käydään myös erikseen.
Vähän sama kuin kysyisit ruohonleikkuusta tai auton tankkauksesta. Kaipa noistakin romantiikkaa tai riidan aihetta löytyy, mutta enemmän se on varmaan pariskunnasta kiinni.