Mitä ihmettä teen kun en pääse lääkärille!
Minulla ollut vuosien aikana kaikenlaisia oireita, mutta mitään sairautta ei ole löytynyt. Esimerkkinä; ihon kosketus sattuu ihoon ja tämä aktivoituu ajoittain tosi voimakkaaksi. Uusinpana alkoi vuoden alusta voimakas hengenahdistus ja kaksi kertaa menin päivystykseen, josta sain toki lääkettä ja hengitin avaavaa. Toukokuussa tk-lääkäri kirjasi, että olen täysin työkykyinen ja ei mitään vikaa missään ja toki epäili astmaa. Noh tein sen pef-seurannan ja alin puhallus oli 210 tällä aikaa ja muutenkin siinä 300 alle pääasiassa. En saa happea saunassa, en saa happea rasituksessa tai ihan levossakaan ajoittain. Eilen ja tänään ihan koko ajan vaikea hengittää. Kuivaa yskää ollut jo yli 10-vuotta ja nyt yli vuoden tauotta. Hengitys vinkuu ja toukokuussa keuhkoihin sattui. Pef-tutkimuksen aikana otin avaavaa lääkettä, mutta puhallusarvot ei muuttuneet mihinkään, vaan osassa jopa huononi siitä mitä oli ennen avaavaa lääkettä. Lääkäriä asia ei kiinnosta pätkääkään. Kanta-palvelussa luki vaan, että laihdutus auttaisi ja toinen suositteli liikuntaa. Mutta kun tämä vaikea hengenahdistus alkoi yhtäkkiä talvella ja jouduin vetämään henkeä kovalla äänellä jos puhuin jotain ihan istuen. Minua ei tutkita enää, koska mitään ei ole löytynyt ja keuhkokuvakin oli viime vuonna ok. Odotanko vain vaikeaa hengenahdistusta ja mies saa viedä päivystykseen tai soittaa ambulanssin.
Kommentit (23)
Mene toiselle lääkärille, yksityiselle tai julkiselle. Harvoin mikään sairaus tulee diagnosoitua yhdellä lääkärireissulla. Joskus joutuu vuosikymmeniä ravaamaan lääkäreillä. Onko verenpaine mitattu? Tee kahden viikon seuranta ja mene sen kanssa neuvolaan ja kysy onko aihetta mennä lääkärille jos lukemat ylittää joka päivä 140/90. Minulla ainakin heti ensimmäisestä verenpainelääkkeestä hengitys helpottui niin paljon että olisi voinut itkeä helpotuksesta.
Käy mittauttamassa rauta-arvot, ferritiini. Voi mennä ilman lähetettä. Itsellä oli hengenahdistusta, nielemisvaikeuksia ym kun ferritiini oli 7. Astmaa tutkittiin, puhalsin pef 6l.
Vähän sama vika mullakin. Kävin koronatestissäkin (neg), jotta saan jatkossa käydä omalla terveysasemalla. Inhottavaa nämä hengitysvaikeudet. Äänikin välillä lähtee. Mullakin tuota kuivaa yskää ollut monta kk. Astmataustaakin on. Ei vaan tunnu siltä että astmaa tää nyt olis. Kyllä sen itse tietää jos tää nyt johtuis pelkästään astmasta. Pääsispä keuhkokuvaan tms. Kilojakin tippunut itsestään. Verikokeet olleet ihan hyviä. Niissä ei ole näkynyt mitään. Pientä lämpöilyäkin ollut koko ajan.
Voimia sulle.
Vierailija kirjoitti:
Yksityisille. Ferritiini mitattu?
Tämä ferritiinikohkaus on saanut naurettavia piirteitä. "On tuo polvi vähän kipeä"- Onko ferritiini mitattu?! "Nukahdin kesken elokuvan"- Mene mittauttamaan ferritiini!!
10 vuotta sitten kukaan ei ollut moisesta kuullutkaan ja hyvin pärjättiin.
Työntäkää se ferritiini jo syvälle.
Ohis

Olisin kanssasi muuten samaa mieltä, mutta kun matala ferritiini voi oireilla hengenahdistuksena, joten tottakai kannattaa tässä tapauksessa mittauttaa!
No empä tiiä, ihan puskista nyt heitän mutta josko sitten kokeilisit sitä laihduttamista...?
Vai ihmepillerilläkö onneen, go kehopositiivisuus?
Painonpudotus ja liikunta auttavat. T: astmaatikko
Vierailija kirjoitti:
Vähän sama vika mullakin. Kävin koronatestissäkin (neg), jotta saan jatkossa käydä omalla terveysasemalla. Inhottavaa nämä hengitysvaikeudet. Äänikin välillä lähtee. Mullakin tuota kuivaa yskää ollut monta kk. Astmataustaakin on. Ei vaan tunnu siltä että astmaa tää nyt olis. Kyllä sen itse tietää jos tää nyt johtuis pelkästään astmasta. Pääsispä keuhkokuvaan tms. Kilojakin tippunut itsestään. Verikokeet olleet ihan hyviä. Niissä ei ole näkynyt mitään. Pientä lämpöilyäkin ollut koko ajan.
Voimia sulle.
Montako kiloa ja missä ajassa?
Onko sulla ollu korona? Onko testattu? Ehkä voisi testata vasta-aineet. Sulla voi myös olla uniapnea. Sulla voi myös olla keuhkoissa joku vikana keuhkoahtauma tai keuhkofibroosi.
Voisko alkuun yrittää painonpudotusta kun sitä on lääkäristäkin suositeltu. Jos oireet siitä huolimatta jatkuu yhtä hankalina menet uudestaan lääkäriin.
Refluksi oireilee itselläni noin. Syö vaikka Somac-kuuri ja katso, auttaako.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vähän sama vika mullakin. Kävin koronatestissäkin (neg), jotta saan jatkossa käydä omalla terveysasemalla. Inhottavaa nämä hengitysvaikeudet. Äänikin välillä lähtee. Mullakin tuota kuivaa yskää ollut monta kk. Astmataustaakin on. Ei vaan tunnu siltä että astmaa tää nyt olis. Kyllä sen itse tietää jos tää nyt johtuis pelkästään astmasta. Pääsispä keuhkokuvaan tms. Kilojakin tippunut itsestään. Verikokeet olleet ihan hyviä. Niissä ei ole näkynyt mitään. Pientä lämpöilyäkin ollut koko ajan.
Voimia sulle.
Montako kiloa ja missä ajassa?
n. 10Kg/3kk.
ASTMA astmatestit, spirometria tai yksityinen keuhkolääkäri.
Vielä yksi omakohtainen erilainen kokemus. Minulla on selkä reistaillut vuosikausia, yleensä alaselän alueella. Mutta välillä yläselkä jumittuu ja silloin hengitys muuttuu vaikeammaksi. Muistan, miten hämmästynyt ja ihmeissäni olin ensimmäisen manipulaatiohoidon jälkeen, jossa saatiin yläselän lukot aukaistua. Kävelin kotiinpäin ja hengittelin niin helposti, että se tuntui suorastaan uskomattomalta. Eli missä kunnossa ap:n selkä on? Istutko liikaa tietokoneen ääressä ilman venytteleviä liikkeitä? Kun yläselkä jumittuu oiken pahasti, niin kipu tuntuu myös rinnassa. En ihmettele, vaikka monet olisivat menneet vastaanotolle varmana siitä, että infarkti on iskenyt. Mutta kun painelee ja sivelee rintaansa, niin johan alkaa löytyä kipeitä paikkoja. Sydän jyskyttää normaalisti, syy rintakipuun on lihaksissa ja jumittavassa yläselässä.
Olet päässyt lääkärille useita kertoja. Jos olet vastaanotollakin yhtä ristiriitainen, se voi vaikuttaa siihen mikset saa apua. Sinua ei uskota koska puhut milloin sitä, milloin tätä.
Uniapnea kyllä löytyy ja siihen cpap-laite. Isälläni oli keuhkoahtauma jo aika nuoresta lähtien ja vaikeutui tosi pahaksi ennen kuolemaa(kuoli reippaasti alle 60-vuotiaana). Hän ei tupakoinut, kuten en minäkään(oma ikäni on lähempänä 50v kuin 40v). Ennen kuolemaansa isäni laihtui laihasta luut törröttäväksi ja syöminen vaikeutui tosi paljon. Mietin josko tämä omani on samaa.
Painoon en usko tässä, koska tämä alkoi alkuvuodesta yhdessä päivässä ja tosi rajulla hengenahdistuksella. Itse yskää ollut siis yli 10-vuotta reippaasti ja nyt pitkälti yli vuoden tauotta. Toki olen käynyt lääkärissä ja saanut yskään antibiootteja, mutta vain tosi kovasta antibiootista apua yskää vähentävänä, mutta ei poistavana. Juuri nytkin yskin kuivaa yskää verenmaku suussa enkä saa kunnolla happea. Kävelin vähän sisällä ja hengitys voimakasta ääntä pitävää vinkunaa. Tätä kun menee tovi niin keuhkoihin sattuu.
Koronaa ei ole testattu, koska alkoi ennen kuin Suomessa todettiin koronaa. Ja nimenomaan kun yskääkin ollut jo yli 10-vuotta. Tietynlainen oireilu ollut kyllä jo parikymppisestä ainakin eli tosi usein sain kuivaa yskää. Siis useita kertoja vuodessa, mutta sain ne lääkkeillä ohi. Ja tuolloin olin painoltani ihan normaalipainoinen.
Pef on sulla tosi matala. Itse menisin vaan uudetaan lääkäriin noin vaikealla oireilulla. Mulla astma ja alimmillaan pef oli 210. Nyt 450.
Yksityisille. Ferritiini mitattu?