Hellyyden puute on pahinta sinkkuudessa

Helposti pystyy kun tarpeeksi pitkään on yksin. Tunteet kuolee lopulta. Kasvot kivettyy. Katsot muita ihmisiä ja näet vain hahmoja. Joku hymy sinulle menettää lopulta täysin merkityksen, se ei stimuloi aivojasi lainkaan.

Vierailija kirjoitti:

Olen 53 vuotias nainen ja ollut sinkkuna 14 vuotta.Siis täysin ilman miehen läheisyyttä. Voin kertoa että mitä kauemmin olet yksin, sitä vähemmän kaipaat mitään. Itse en edes voisi kuvitella mitään kanssakäymistä miehen kanssa. Näin on hyvä.

Mulla takana vasta muutama vuosi, mutta olen aika nopea sopeutumaan. Miehet näyttäytyvät lähinnä nälkäisiltä lapsilta enää. Jotkut jo lisääntyneet vaikuttavat ihan kelvollisilta ihmisinä, noin kymmenen metrin päästä itsestäni, hiljaa :D

Kun mä olin sinkku, ymmärsin että ei ole hellyyttä enkä sitä odottanutkaan. Kun suhteeni puolisooni alkoi, meillä oli paljon hellyyttä ja kuvittelin sitä olevan suhteessamme ikuisesti. Nyt ollaan oltu pitkään jo suhteessa (yli 19 vuotta). Tässä liitossa hellyyttä ei enää ole, on koko vain ajan väärinymmärryksiä. Itse koen, että pahempaa minulle ainakin on liittoni hellyydettömyys kuin sinkkuna ollessani hellyyden puute. Älkääkä kysykö miksi ollaan vielä yhdessä, en ymmärrä sitä itsekään.

Sanotaanko vaikka näin, että en panisi pahakseni, jos vierelläni olisi joku, joka hellisi ja jota helliä. Tosin tiedostan, etten tarvitse ketään, koska en kuole tai edes millään tasolla ikävysty, vaikka en saisi koskaan haluamaani. Siksipä minun on aivan yhtä hyvä olla näin sinkkunakin ja yksin. Mitä ikävää tässä kaikessa nyt muka on?

Vierailija kirjoitti:

Höpönlopön.

Hommatkaa ihmiset vakipano ja elämä hymyilee!

Itse sinkkuna, ja sitä todella haluan! Lisäsin aamulla itseni deittisivustolle ja poistin muutaman tunnin päästä kun kävi ärsyttämään se viestien määrä. Huomasin taas: ei mulla ole aikaa parisuhteeseen.

Mulla on lapset, työ ja opiskelu. En kaipaa muuta.

Niin, ja sen vakipanon saa sillä tavalla kun laittaa viestiä puolitutulleen: moi, aloitettaisko seksisuhde?

Seksisuhteen saa myös Tinderista, ei tarvi tuttuja sotkea tähän. Koodisana: ”en etsi mitään vakavaa”

Sama homma täälläkin, melkein 10 vuptta avioliitossa ilman hellyyttä ja viime vuodet ilman seksiäkin.

Sen lisäksi että kaipaan kosketusta, kaipaan tulla nähdyksi. Itsetuntoni on nuijittu maanrakoon. Olen vastenmielinen sen ihmisen silmissä jonka pitäisi rakastaa minua ehdoitta.

Sinkkuna olisi tosiaan edes toivoa paremmasta...

Vierailija kirjoitti:

Helposti pystyy kun tarpeeksi pitkään on yksin. Tunteet kuolee lopulta. Kasvot kivettyy. Katsot muita ihmisiä ja näet vain hahmoja. Joku hymy sinulle menettää lopulta täysin merkityksen, se ei stimuloi aivojasi lainkaan.

Ei ne tunteet mihinkään kuole, ne eivät enää stimuloidu yhtä herkästi muiden ihmisten tunteista. Empatia ehkä siis vähenee. Kyllä lapsen nauru ja muutenkin aidot, sydämestä kumpuavat tunteet saavat mut tuntemaan edelleen hyvinkin vahvasti. Monet aikuisten tunteista tosin, tekohymyt ja esim. vahingonilo, eivät. Lisäksi koen tunteita ärsykkeistä, joita vahvasti sosiaalisesti orientoituneen ihmisen voi olla vaikea ymmärtää, esim. luonnosta tai taiteesta. Ikävä fakta, että kun pääsee irti ihmisriippuvuudesta, suurin osa ihmisistä alkaa näyttään melko roskalta.

En tiedä pitääkö olla huolissaan kun huomaan, että kaipaan kumppania vain ajoittain. Mutta mieluummmin jatkan sinkkuna kuin olen jonkun kanssa väkisin, tai alkaisin vallan mahdottomasti etsimään a haeskelemaan kumppania. "Se" oikea tulee vastaan sitten tai on tulematta. Täydellistä en etis tai halua; enhän ole sellainen itsekään. Toisinaan harmittaa se, että välillä tuntuu kuin sinkkuuteni olisi enempi ongelma muille kuin minulle itselleni. (Aivan kuin hyvää ja laadukasta elämää ei voisi elää myös sinkkuna) Tai se, että jos kohtaan jonkun minua kiinnostavan ja sytyttävän, niin valitettavan usein tuo tunne on jäänyt yksipuoliseksi. Ei minulla ole taitoa saati edes halua pakottaa ketään parisuhteeseen kanssani.

Vierailija kirjoitti:

Sama homma täälläkin, melkein 10 vuptta avioliitossa ilman hellyyttä ja viime vuodet ilman seksiäkin.

Sen lisäksi että kaipaan kosketusta, kaipaan tulla nähdyksi. Itsetuntoni on nuijittu maanrakoon. Olen vastenmielinen sen ihmisen silmissä jonka pitäisi rakastaa minua ehdoitta.

Sinkkuna olisi tosiaan edes toivoa paremmasta...

Itsetuntosi on omasi. Pidä huolta siitä, äläkä jaa sitä sellaisten ihmisten kanssa, jotka eivät siitä huolehdi samalla antaumuksella, kuin mitä itse huolehdit. Mene peilin eteen, näe itse itsesi, ja kehu itseäsi. On myös sinun tehtäväsi rakastaa itseäsi ehdoitta.

Odotin, että tässä olisi ollut kiva vertaistukiketju hellyydenkipeille sinkuille, mutta sitten lähdit tosi ikävästi olettamaan. Ei ihminen ole rikki, jos ei tarvitse parisuhdetta. Monet saavat esimerkiksi kavereilta ja perheeltä hellyyttä tai eivät tarvitse sitä yhtä paljon kuin sinä.

Mistä sinä olet hellyyttä muka sitten parisuhteessa tehnyt? Helpommin sitä sinkkuna saa jos sellaisesta on kiinnostunut.

Viesti jokaiselle nuorelle miehelle. Varsinkin yksinäiselle/syrjäytyneelle. Et oo minkään arvonen kenellekään muulle kun itsellesi. Kaikille muille tasan 0. Joten muistakaa elää itsellenne, älkääkä muille.

Jokunen aika sitten kaipasin hellää kosketusta, koko kehon hierontaa. Ehdotin tätä eräälle miehelle, joka paljastuikin hieman draamahakuiseksi, eikä homma tuntunutkaan sitten enää niin hyvältä idealta. Toteutin kuitenkin hierontajutun itsekseni. Se oli huippua ja tarpeeni saada kosketus mieheltä katosi saman tien. Läheisyydenkaipuussa on joskus kyse kylmyydestä (siis fyysisestä kylmyyden tunteesta) ja esimerkiksi kehon koskettelu auttaa palauttamaan huomiota nykyhetkeen, ym. Nämä ovat kaikki asioita, joita voi tehdä itsekseen, mutta monet assosioivat ne sosiaaliseen toimintaan (on hyväksyttyä kosketella ja helliä toista, mutta ei itseä). Tosiasiallisesti miehillä ei ole mitään muuta sellaista, mitä naisella ei ole, kuin siittiöt.

Vierailija kirjoitti:

Olen 53 vuotias nainen ja ollut sinkkuna 14 vuotta.Siis täysin ilman miehen läheisyyttä. Voin kertoa että mitä kauemmin olet yksin, sitä vähemmän kaipaat mitään. Itse en edes voisi kuvitella mitään kanssakäymistä miehen kanssa. Näin on hyvä.

Tämä voisi olla omasta kynästäni. Olen 56v ja ollut sinkkuna 16vuotta. Ajattelen samoin. Kun tarpeeksi kauan elää yksin, unohtaa seksin, tms. tarpeet. Ei enää kaipaakaan mitään. Minä myös, en voisi edes kuvitella suhdetta. Yksineläminen on parasta.

En todellakaan kaipaa hellyyttä, se on "ihan kivaa", mutta ei asia, jota tarvitsisi elämäänsä. Yksi parisuhteen ahdistavimmista puolista oli se, että mies halusi aina kiehnätä ja hipsutella. Oli siis huomattavasti hellyydenkipeämpi kuin minä, jolloin asiasta tuli ahdistava, kun koin koko ajan, etten pysty antamaan sitä riittävästi, kun oma kiintiö tuli täyteen kauan ennen kuin mies sai tarpeeksi. 

Ainut, mitä kaipaan, on seksi. Sitä onneksi saa sinkkuna, ilman hellyyttäkin. 

No eiköhän se läheisyyden tarve ole myös hyvä tunnistaa niin alkaa enemmän katselemaan josko se kumppani löytyisi jostain.. Eli toisinsanoen eihän mitään ikinä tapahdu jos ei ole sellaisessa tilanteessa että se itseään ärsyttää ja haluaa muutosta. Noille jotka totuttelevat ja pyrkivät tunnottomuuden tilaan on suurempi todennäköisyys jäädä siihen. Itse en ainakaan sitä haluaisi! eikä tunnu mitenkään luonnolliselta. Ne jotka ovat tuota kokemusta kokonaan vailla ei heillä myöskään mielestäni ole mitään ongelmaa. Kaikkihan on joskus lähtenyt nollasta, ja vaan siitä halusta kokea..

Ehdottomasti pahempi on olla parisuhteessa ilman hellyyttä. Koiraa suosittelen kyllä. 

Siis mitä mitä. Ihme olettamia. En ole ikinä piitannut hellyydestä, se tuntuu jotenkin teennäiseltä ja vaivaannuttavalta. Enkä kyllä taatusti ole mikään kylmä ihminen eikä kukaan ole koskaan niin sanonutkaan. Seksi on parhaimmillaan suoraa ja rajuhkoa toimintaa. Olen nainen.

Vierailija kirjoitti:

Siitäkin oon jossain jonkun tutkimuksen nähnyt miten paljon toisen ihmisen kosketuksella on merkitystä. Ja kyllähän ne henkiseen puoleen vaikuttavat jutut on aika isoja. Varmasti jos on pitkän aikaa ilman kosketusta, muuttuu persoona. En usko yhtään näitä vapaaehtoisesti sinkkuja. Ellei sitten ole jotain neurologista takana..

Minä en ole ikinä pitänyt koskemisesta joten en ymmärrä näitä koskemis fanaatikkoja. Ihmisen täytyy olla todella läheinen, että hänen kosketus ei tunnu vastenmieliselle. Edes lähimmät ystäväni eivät kuulu tähän joukkoon. Saako siitä koskemisesta sitten jotain? Miksi sitä on pakko saada?

Jos on elänyt keski-ikään asti ilman parisuhdetta niin sitten on jo liian myöhäistä. Siinä iässä ei pysty enää vastaanottamaan hellyyttä koska ei ole siihen tottunut.