Nolottaako naisia olla niin herkkiä, että itkevät?

Itke ihmeessä itsekin, jos uskallat. Silloin naurukin kulkee helpommin. Jos salpaa jonkin tunteensa, voi salpautua muitakin tunteita. Sitten onkin jo muutama tunne samantien  jäässä ja elämä alkaa maistua aika paskalta ja kyynistyy vaan.

Itku helpottaa. Kannattais miestenkin kokeilla niin ei tarvitse käyttää nyrkkejä kun päästää muulla tavalla pahaa mieltä ulos.

Mua vituttaa itkeä aina kun suutun. Sille ei vaan voi mitään. Ilmeisesti jotkut tunneradat on menny ristiin jossain.

No ei

Olen mies ja mielestäni itkeminen on vahvuus. Toisinaan itsekin itken, mutta pidän huolen että olen silloin yksin, koska valitettavan moni nainen tuntuu vieläkin suhteutuvan miehen itkemiseen heikkoutena. Puhumattakaan nyt muista miehistä.

Olen mies ja mielestäni itkeminen on vahvuus. Toisinaan itsekin itken, mutta pidän huolen että olen silloin yksin, koska valitettavan moni nainen tuntuu vieläkin suhteutuvan miehen itkemiseen heikkoutena. Puhumattakaan nyt muista miehistä.

Itkeminen on siitä terveemmästä päästä stressinlievityskeinoja. Välillä ärsyttää olla herkkis, mutta vielä rankempaa olisi jos stressiä ja pahaaoloa pitäisi käsitellä purkamalla pahoinvointia muihin, ryyppäämällä tms. 

Musta itkeminen on ihan ok, mutta teen sen itse kyllä oman kotini suojissa. Ei ventovieraiden tarvitse vetistelyäni katsella, ei varsinkaan työkavereiden. Ei luo erityisen ammattimaista kuvaa.

Oletan että Kulmunista tässä keskustellaan. Minuakin nolotti se kyyneltyminen. :( Ei vaan sovi liike-elämään tai politiikkaan mielestäni.

Vierailija kirjoitti:

Olen mies ja mielestäni itkeminen on vahvuus. Toisinaan itsekin itken, mutta pidän huolen että olen silloin yksin, koska valitettavan moni nainen tuntuu vieläkin suhteutuvan miehen itkemiseen heikkoutena. Puhumattakaan nyt muista miehistä.

Olen pahoillani siitä, kuinka inhottavasti suhtautuvia naisia olet kohdannut :( Itkeminen on luonnollista ja jopa terveellistäkin, on tympeää, kuinka sitä pidetään edelleen heikkoutena. Tosin tuollainen asennemaailma kertoo kaiken kantajastaan, ei hänen paheksumastaan itkevästä miehestä.

t. nainen

Ei hävetä enää...joskus kyllä. Mutta tällein 56v niin ei oikeestaan hävetä mikään. Takana elettyä elämää, ja toivottavasti edessäkin. Niin, ja ihan oman näköistä elämää elän, en välitä mitä muut ajattelevat tai sanovat minusta.

Minä sain itteni itkemään  kepulikonstein, eli kauniilla musalla 4 v sitten. kuuntelin sinä keväänä ja kesänä kaikki HB:N kappaleet youtubesta ja monen kohalla itkin, ainakin välttävästi, puolikuivasti ja vaisusti nyyhkin. Sen verran että tunsi miten hartiasto löystyi ja verenpaine ehkä laski. Oli toki itkuntarvetta kertyny plakkariin. Mä kun inhoan itkevän itseni näkemistä peilistä. Niinpä en mielelläni ole itkenyt tarpeeksi. Kiroillut sen sijaan olen,,,ja valvonut..ja mitä kaikkea siitä nyt seuraakaan ku ei suostu tunteilemaan sillon ku tunteiluttaa.

Toki kaikenlaista räyhämetalliakin olen kuunnellut mutta ei se vapauta mitään tunteita ilmoille, pitää vaan naaman ihan tonninsetelinä. Joku pianotrance on sitten jo vähän kivempaa musaa, mutta ei oikein haikeutta nosta sekään pintaan

Ei nolota ja turha pidätelläkään!

https://yle.fi/aihe/artikkeli/2019/08/21/kunnon-itku-helpottaa-vai-help…

Vierailija kirjoitti:

Musta itkeminen on ihan ok, mutta teen sen itse kyllä oman kotini suojissa. Ei ventovieraiden tarvitse vetistelyäni katsella, ei varsinkaan työkavereiden. Ei luo erityisen ammattimaista kuvaa.

Oletan että Kulmunista tässä keskustellaan. Minuakin nolotti se kyyneltyminen. :( Ei vaan sovi liike-elämään tai politiikkaan mielestäni.

Tämä tunteet ei kuulu työelämään-ajattelu on niin vanhanaikaista ja tympeää. Kuuluu ne joka tapauksessa koska tunteet on osa ihmisyyttä, ja ihmissuhteet menee vaan sitä pahempaan solmuun mitä vimmatummin teeskennellään ettei mikään tunnu missään ikinä, ei edes pikapotkut tai törkeä kohtelu.

Ehkä työelämä olisi inhimillisempää, ehkä kiusaamista ja työperäistä masennusta ja uupumusta olisi vähemmän jos työelämässä olisi sallitumpaa näyttää tunteita eikä tarvitsisi itkua pidätellä. 

Ammattimaista on osata suhtautua kyyneltymiseen niin ettei siitä mene omat pasmat ihan sekaisin.

Miehet taivaavat pelätä enemmän itkemistä kuin sydänkohtausta tahi vatsahaavaa, Mielluummin ottannevat vastaan jälkimmäiset kuin "lankeavat pillittämään". Jos ei suostu tai enää pystykään itkemään, voi joutua ottamaan vastaan paljon mutahi hallaa ku noita mainittemiani fyysisisä oireita. Verenpainettahan kuulimma itku laskee samoin kuin nauru

Olen nainen enkä itke ikinä. En muista milloin olisin viimeksi itkenyt. En pidä itkemistä huonona asiana, tai merkkinä heikkoudesta tai mistään, mutta mua ei vain itketä. Nyt muistankin, milloin itkin viimeksi. Se oli toisen lapsen syntymän jälkeen sairaalassa, kun olin valvonut kolme vuorokautta, enkä saanut nukkua, vauva oli rinnalla koko ajan tai huusi. Hoitajat eivät ottaneet vauvaa hoitoon, että olisin saanut nukkua, eivätkä antaneet lisämaitoa. Silloin itkin, en ole eläissäni tuntenut itseäni niin yksinäiseksi ja avuttomaksi. Siitä on siis 14 vuotta.

No kyllä meillä oli pari naistakin tässä ihan äskettäin jotka oikeudessa esim. pillahtivat itkuun. Tapahtuuko siis toisilla liian helposti?

Ja onko itse asiassa tapa purkaa neuroottisuutta? It's all the high negative emotion.

Ehkä joskus teininä nolotti. Aikuisena ei enää nolota.

Sterssiä, äkäisyyttä,kärsimättömyyttä ja vuorottelevaa aikaansaamattomuutta ja työnarkomaniaa (jotain maanisdeeppistä käytöstä) ois kyllä minusta kivempaa loiventaa halailulla ja sen sellaisella alkeellisella esiteinimäisellä "pettingillä". Semmosta kun en oo oikeestaan koskaan kokenut, puhumatikaan seurustelusta tai minkäänlaisista naissuhteista.  Viimeisin halikin tuli yläasteella  herran päivänä 16.2.1999 eikä sen jälkeen muuta ku vahinkohipaisuja milloin missäkin päin Suomea. Tokihan vois mennä halimaan Hesaan jotain äiti ämmää ken jokeltaa korvaan jotain hintuloitsuja tahi löytäytyä sinne missä on näitä lappuhalaajia (free hugs). Eikö niitä tosiaankaan muuten saa maksaa, edes vastahalilla?

niin, eli mieluummin parantaisi oloa saamalla lisää kosketusta, mutta koska se näyyttää mahottomalta keissiltä, niin täytynee sitten käyttää ankeampia keinoja, eli ainakin itkeä ja nukkua kylliksi, huoh...

Ei ollenkaan, pitäisikö?

Eipä juuri nolota. Yleensä osaan kyllä hillitä tunnetilojani sen verran, etten ihan tyhjästä ala ns. sopimattomassa tilanteessa itkemään. Sitä taas en häpeä, jos itku pääsee ns. sopimattomassa tilanteessa mutta ymmärrettävästä syystä. Eihän itku itsessään ole mikään häpeä tai heikkouden merkki.