Uusioperheessä parisuhteen huomioiminen

Oletko sanonut asiasta? Ikävää käytöstä sinua kohtaan.

En olisi mennyt uusioperhesuhteeseen. Lapseni oli minulle ykkönen ja deittailin yh-miehiä, mutta oli päivänselvää, että uusperhettä ei perustettaisi.

Lapset ovat pieniä vain vähän aikaa, elämän kuuluukin mennä nyt heidän ehdoillaan. Miten tämä tuli sinulle yllätyksenä? Eikö se näkynyt niinä vuosina, jotka seurustelitte ennen uusperheen perustamista?

Tuo suhde on enemmän kuin vinoon kasvanut. Noin tapahtuu kylläydinperheissäkin, ei tuolla ole mitään tekemistä uusperheellisyyden kanssa.

Saitpaainakin tietää, miksi mies on eronmut.

Terv. Uusperheellinen

Huomion miestäni järjestämällä yllätyksiä vaikka meillä on lapsia. Jos eroaisin ja alkaisin suhteeseen, panostaisin puolisooni kunnolla silloin kun lapsia ei olisi. Ei lapset ole tekosyy puolison huomiotta jättämiseen.

Minä otan silloin aikaa itselleni, kun miehen lapsi on meillä. Ja se on lapsen oikeus saada sitä tilaa ja aikaa olla isänsä kanssa. 

Mitä tekemistä tällä on nyt uusperheyden kanssa? Ongelma on kuitenkin teidän PARIsuhteessa, eikä uusperheen mukana tulevista ongelmista.

Paljonko ne lapset on teillä? Vaikuttaa siltä, että olet mustasukkainen itseäsi paljon nuoremmille.

Kuinka paljon sinä osallistut lasten tekemisten ja arjen suunnitteluun. Eivät ole sinun lapsiasi, mutta olette kuitenkin perhe. Meinaan vaan, että jos puolisosi joutuu vähän kuin yksinhuoltajksi silloin kun lapset ovat hänen luonaan, niin ymmärrän kyllä että hänellä menee paljon jaksamista ja energiaa siihen lapsiarjen pyörittämiseen ja suunnitteluun. Ydinperheissä on kuitenkin toinen vanhempi jakamassa sitä samaa arkea, mutta uusperheissä tuo arjen jakaminen ei taida olla yhtä tavallista. On erikseen lapset ja sitten on erikseen puoliso, ei yksi perhe. 

Vierailija kirjoitti:

Paljonko ne lapset on teillä? Vaikuttaa siltä, että olet mustasukkainen itseäsi paljon nuoremmille.

Mitä hiton väliä sillä kuinka paljon lapset on tällä parilla jos sitä yhteistä tekemistä ei ole silloinkaan kun lapset eivät ole heillä? Tällä ongelmalla ei ole nyt mitään tekemistä lasten kanssa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Paljonko ne lapset on teillä? Vaikuttaa siltä, että olet mustasukkainen itseäsi paljon nuoremmille.

Mitä hiton väliä sillä kuinka paljon lapset on tällä parilla jos sitä yhteistä tekemistä ei ole silloinkaan kun lapset eivät ole heillä? Tällä ongelmalla ei ole nyt mitään tekemistä lasten kanssa. 

No onhan siinä nyt eroa, että ovatko puolison lapset ap:n luona vain joka toinen viikonloppu vai ovatko lapset toisen vanhempansa luona joka toinen viikonloppu ja muun ajan sitten ap:n puolison luona (tai jotain tältä väliltä). Jos ovat suurimman osan ajasta ap:n puolison luona ja ap ei juuri osallistu lapsiarjen pyörittämiseen, niin ymmärrän kyllä, että ei puolisolla ole välttämättä jaksamista ja kiinnostustakaan ruveta keksimään ap:lle ohjelmaa lasten ollessa poissa.

Osallistun tietenkin siihen yhteiseen tekemiseen lasten kanssa. Mutta ongelma on siinä, että mies ei vaivaudu panostamaan meidän suhteeseen tai minuun ollenkaan. Minä yritän parhaani olemalla osa perhettä ja hoidan lapsia ja autan ja kun lapset ei ole niin yritän saada meille kahdenkeskeistä mukavaa tekemistä tai että lähdettäs kahdestaan jonnekin ja hoidettas meidän suhdetta, mutta mies ei tee mitään meidän eteen.  Tuntuu välillä että minä joudun antamaan itsestäni paljon enemmän ja en saa takaisin mitään. Kaikki lapsettomat uusperheelliset varmaan samaistuu siihen tunteeseen mikä tulee kun asettuu perheeseen jossa toiset ovat toisilleen kaikkein tärkeimmät. Ja itse tulet aina jollain tavalla olemaan se ulkopuolinen..

Olen ehkä mustasukkainen siltäosin, että lapset saa huomiota mutta minä en. Mutta suurimman osan ajasta lapset ei ole ja siltikään en saa sitä kaipaamani huomiota. Monesti mietin, että millaista meillä olisi jos ei olisi lapsia.. 

Ja lapset ovat puolison exällä suurimman osan ajasta..

Miksi et puhu asiasta miehellesi?  Tuo että mies keskittyy lapsiinsa lasten ollessa teillä on täysin normaalia ja ja myös arvostettavaa häneltä isänä. Mutta tietenkin kahdenkeskisenä aikana teidän pitäisi satsata siihen suhteen hoitoon.

Meillä on molempien lapset joka toinen viikko ja kyllähän silloin mennään lasten ehdoilla. Lapsettomilla viikoilla sitten hoidetaan parisuhdetta.

Kuten moni jo vastasikin ongelmasi ei ole uusperhe tai lapset vaan miehesi. Näyttäisi olevan sitä tyyppiä että saatuaan puolison jättää henkisesti ja fyysisesti "omilleen" ja pitää huonekaluun verrattavissa olevana kalustoon kuuluvana asiana. Sinuna juttelisin asiasta miehelle, terapia tms voi ehkä myös auttaa. Ex-mieheni on juuri tuota samaa tyyppiä: hyvä isä lapselleen (eron jälkeen) mutta puolisona huono. En ole koskaan tuntenut oloani yksinäisemmäksi kuin avioliittoni aikana. Ex kasvoi perheessä jossa äiti pyöritti arkea: isä oli etäinen, harvoin kotona, ei puhunut lapsilleen, ei ollut kiinnostunut heistä eikä osallistunut perhe-elämään eikä ollut tukena tai yleensäkään kantanut velvollisuuksiaan puolisoaan kohtaan (petti ym). En tiedä vaikuttiko exän toimintamalliin mutta epäilen että osaltaan kyllä.

Meillä oli aikanaan noin, ja otin miehen tyttären mukaani tallille. Meistä tulikin sitten erottamattomat heppatytöt ja mies jäi sivuun. Jossain vaiheessa mies alkoi vaatimaan parisuhdeaikaa ja valitti että olemme aina kahdestaan :D No joo tämä nyt ei ehkä auta mitenkään, mutta kunhan kerroin.

Vierailija kirjoitti:

Miksi et puhu asiasta miehellesi?  Tuo että mies keskittyy lapsiinsa lasten ollessa teillä on täysin normaalia ja ja myös arvostettavaa häneltä isänä. Mutta tietenkin kahdenkeskisenä aikana teidän pitäisi satsata siihen suhteen hoitoon.

Meillä on molempien lapset joka toinen viikko ja kyllähän silloin mennään lasten ehdoilla. Lapsettomilla viikoilla sitten hoidetaan parisuhdetta.

Olen tästä puhunut.. Useinkin. Yleensä se puhuminen auttaa muutamaksi päivää ja sitt taas unohtuu siihen asti että puhun asiasta uudelleen. Ja minusta se on erittäin hyvä piirre hänessä millainen isä hän on lapsilleen ja jos lapsen tekisin niin haluaisin että sillä olisi tuollainen isä.. Ja ei se ongelma olekaan se aika kun lapset on ja ymmärrän sen, mutta sitä en enää ymmärrä kun ollaan kahdestaan. 

Ja hain tällä julkaisulla ehkä vertaistukea että onko tämä normaalia suhteessa missä on lapsia, että kaikki huomio kiinnittyy heihin vaikka lapset ei oliskaan ja miten muut hoitavat parisuhdettaan.

Ja oon tullut jo siihen tulokseen että tällainen tämä suhde on.. On käynyt ero mielessä, haluan tuntea itseni rakastetuksia ja tärkeäksi, mutta nyt lähinnä tuntuu, että oon se taloudenhoitaja.. 

Vierailija kirjoitti:

Kuinka paljon sinä osallistut lasten tekemisten ja arjen suunnitteluun. Eivät ole sinun lapsiasi, mutta olette kuitenkin perhe. Meinaan vaan, että jos puolisosi joutuu vähän kuin yksinhuoltajksi silloin kun lapset ovat hänen luonaan, niin ymmärrän kyllä että hänellä menee paljon jaksamista ja energiaa siihen lapsiarjen pyörittämiseen ja suunnitteluun. Ydinperheissä on kuitenkin toinen vanhempi jakamassa sitä samaa arkea, mutta uusperheissä tuo arjen jakaminen ei taida olla yhtä tavallista. On erikseen lapset ja sitten on erikseen puoliso, ei yksi perhe. 

Jos menee parisuhteeseen henkilön kanssa, jolla jo on lapsia niin pitää antaa sille vanhemmalle aikaa olla vanhempi lapsilleen ja muistaa ettei vanhemmuus sen exän kanssa lopu eikä muutu erossa vaan jatkuu edelleen. Parisuhde sitten siinä uudessa suhteessa, ei siinä tarvitse eikä saakaan alkaa vanhemmaksi toisten lapsille. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi et puhu asiasta miehellesi?  Tuo että mies keskittyy lapsiinsa lasten ollessa teillä on täysin normaalia ja ja myös arvostettavaa häneltä isänä. Mutta tietenkin kahdenkeskisenä aikana teidän pitäisi satsata siihen suhteen hoitoon.

Meillä on molempien lapset joka toinen viikko ja kyllähän silloin mennään lasten ehdoilla. Lapsettomilla viikoilla sitten hoidetaan parisuhdetta.

Olen tästä puhunut.. Useinkin. Yleensä se puhuminen auttaa muutamaksi päivää ja sitt taas unohtuu siihen asti että puhun asiasta uudelleen. Ja minusta se on erittäin hyvä piirre hänessä millainen isä hän on lapsilleen ja jos lapsen tekisin niin haluaisin että sillä olisi tuollainen isä.. Ja ei se ongelma olekaan se aika kun lapset on ja ymmärrän sen, mutta sitä en enää ymmärrä kun ollaan kahdestaan. 

Ja hain tällä julkaisulla ehkä vertaistukea että onko tämä normaalia suhteessa missä on lapsia, että kaikki huomio kiinnittyy heihin vaikka lapset ei oliskaan ja miten muut hoitavat parisuhdettaan.

Ja oon tullut jo siihen tulokseen että tällainen tämä suhde on.. On käynyt ero mielessä, haluan tuntea itseni rakastetuksia ja tärkeäksi, mutta nyt lähinnä tuntuu, että oon se taloudenhoitaja.. 

Auttaisiko, jos sopisitte ihan jonkun säännöllisesti toistuvan ajankohdan, jolloin teette pariskuntana jotain ja suunnittelette tekemisen joko yhdessä tai vaikka vuorotellen? Esim. joka ke-ilta tai la-päivä (miten ikinä teidän arkeen, työvuoroihinne, harrastuksiin, lasten paikallaoloon jne. sopiikaan). Jos puhuminen asiasta ei tuota tulosta, niin ehkä joku tällainen konkreettisempi toimenpide.

Meillä tuo tapahtui vaikka miehen lapset oli viimeinenkin melkein aikuinen jo. Ja vaikka olin raskaana odottaen yhteistä lasta.

Harvat lomamatkat sain suunnilleen pakottaa miehen mukaan. Ja siellä hänellä oli huono omatunto ettei lapset ole reissussa. Raskaana ollessa olisin halunnut tehdä lomamatkan, kun vielä pystytään tai edes viikonlopun reissun. Kahdestaan , hoitaen parisuhdetta. Ei . Mies lähti teinin kanssa ja minä olin omillani. Myöhäisillä viikoilla tapahtuneen keskenmenon jälkeen olisin entistä kipeämmin kaivannut edes yhteistä viikonloppua jonnekin. Mies alkoi taas puhua , että teinin kanssa pitää mennä.

Lopulta edes saunailtaa kahdestaan ei olisi voinut viettää. Lähdin kävelemään, vaikka sattui. Mies on nyt itkenyt perääni kohta vuoden. Tapailunaisia hänellä onneksi riittää.

Ei sitä loputtomiin jaksa, jos ei toinen ole kiinnostunut hoitamaan parisuhdetta lainkaan tai tekemään mitään kivaa yhdessä. Tällainen mies pitää naistaan itsestäänselvänä. Sitten tulee taas yllätyksenä, kun nainen lähtee ja löytää jonkun toisen jota kiinnostaa mennäkin joskus jonnekin.

Vierailija kirjoitti:

Meillä tuo tapahtui vaikka miehen lapset oli viimeinenkin melkein aikuinen jo. Ja vaikka olin raskaana odottaen yhteistä lasta.

Harvat lomamatkat sain suunnilleen pakottaa miehen mukaan. Ja siellä hänellä oli huono omatunto ettei lapset ole reissussa. Raskaana ollessa olisin halunnut tehdä lomamatkan, kun vielä pystytään tai edes viikonlopun reissun. Kahdestaan , hoitaen parisuhdetta. Ei . Mies lähti teinin kanssa ja minä olin omillani. Myöhäisillä viikoilla tapahtuneen keskenmenon jälkeen olisin entistä kipeämmin kaivannut edes yhteistä viikonloppua jonnekin. Mies alkoi taas puhua , että teinin kanssa pitää mennä.

Lopulta edes saunailtaa kahdestaan ei olisi voinut viettää. Lähdin kävelemään, vaikka sattui. Mies on nyt itkenyt perääni kohta vuoden. Tapailunaisia hänellä onneksi riittää.

Ei sitä loputtomiin jaksa, jos ei toinen ole kiinnostunut hoitamaan parisuhdetta lainkaan tai tekemään mitään kivaa yhdessä. Tällainen mies pitää naistaan itsestäänselvänä. Sitten tulee taas yllätyksenä, kun nainen lähtee ja löytää jonkun toisen jota kiinnostaa mennäkin joskus jonnekin.

Tuo on aina paha, kun ihminen toimii syyllisyyden tai pelon ohjaamana. Tilanne olisi ollut eri, jos mies olisi aidosti priorisoinut lapsensa - silloin hän olisi tajunnut itse, ettei elämään mahdu parisuhdetta.

Siksi omat motiivit pitää aina selvittää itselleen. Miksi minä valitsen niin kuin valitsen? Kun syyn löytää, niin tietää, mitä se tarkoittaa muiden valintojen kohdalla.