IL ja HS: Tuomiokirkon kaunis muuri töhritty eilen :(
Kyllä on jollain leikannut taas. Miksi pitää töhriä?
Kommentit (88)
Hesarin jutussa on upotettuna video mielenosoituksesta, josta näkyy selvästi että noita töhryjä oli sinne laitettu jo mielenosoituksen aikana. Eli vähän heikkoa yrittää kinata lukuisaa julkista kuvamateriaalia vastaan siitä, milloin töhryt sinne ilmestyivät. Mielenosoituksen aikana.
Yhdysvalloissa Las Vegasissa kolmea äärioikeistolaista syytetään suunnitelmista kylvää väkivaltaa poliisiväkivallan vastaisessa mielenosoituksessa, joka järjestettiin mustaihoisen George Floydin kuoleman jälkeen. Asiasta kertoo Business Insider.
Syytetyt ovat syyteasiakirjojen mukaan aiemmin palvelleet Yhdysvaltojen laivastossa, armeijassa ja ilmavoimissa. Uutistoimisto AP:n mukaan he ovat valkoihoisia.
Taitaa tietyt "poliisit" itse spämmätä töhryistä täälläkin.
Vierailija kirjoitti:
Suomi on tutkimuksissa valittu onnellisimmaksi maaksi, ei rasistiseksi maaksi. Tämä on hyvä muistaa, Suomessa kaiken väriset ovat onnellisia.
Tutkitusti Suomi on rasistisempi kuin muut Euroopan maat.
Takku kirjoitti:
Me ollaan anarkisteja, ja me taistellaan.
Oletko jo ä ääri oike istolanen käynyt spreijaamassa nuo Mainilan laukaukset kirkolle?
Mielenosoituksessa ei ollut mitään töhrimisen puolesta vaan väkivallan vastustamisesta. Töhrimisestä spämmääjät ovat mielenkiintoisesti erittäin halukkaita väittämään että ne liittyisivät itse mielenosoitukseen ja siten leimata tahoja sekä hämärtää mielenosoituksen alkuperäistä merkitystä.
Vierailija kirjoitti:
Yhdysvalloissa Las Vegasissa kolmea äärioikeistolaista syytetään suunnitelmista kylvää väkivaltaa poliisiväkivallan vastaisessa mielenosoituksessa, joka järjestettiin mustaihoisen George Floydin kuoleman jälkeen. Asiasta kertoo Business Insider.
Syytetyt ovat syyteasiakirjojen mukaan aiemmin palvelleet Yhdysvaltojen laivastossa, armeijassa ja ilmavoimissa. Uutistoimisto AP:n mukaan he ovat valkoihoisia.
Taitaa tietyt "poliisit" itse spämmätä töhryistä täälläkin.
Ku ei pääse laittaa ählyy päin näköö vttu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomi on tutkimuksissa valittu onnellisimmaksi maaksi, ei rasistiseksi maaksi. Tämä on hyvä muistaa, Suomessa kaiken väriset ovat onnellisia.
Tutkitusti Suomi on rasistisempi kuin muut Euroopan maat.
Hyvä vitsi. Katso mihin tahansa Itä-Eurooppaan.
Vierailija kirjoitti:
Yhdysvalloissa Las Vegasissa kolmea äärioikeistolaista syytetään suunnitelmista kylvää väkivaltaa poliisiväkivallan vastaisessa mielenosoituksessa, joka järjestettiin mustaihoisen George Floydin kuoleman jälkeen. Asiasta kertoo Business Insider.
Syytetyt ovat syyteasiakirjojen mukaan aiemmin palvelleet Yhdysvaltojen laivastossa, armeijassa ja ilmavoimissa. Uutistoimisto AP:n mukaan he ovat valkoihoisia.
Taitaa tietyt "poliisit" itse spämmätä töhryistä täälläkin.
Juu, ne on onnistuneet löytämään kolme äärioik.eistolaista sellaisista puuhista, ja niistä pidetään mahdollisimman paljon meteliä. Sen sijaan sadoista ja tuhansista vas.emmistolaisista tuhontekijöistä ei yhtä innolla toitoteta aatesuuntaa. Ei, en ole millään tavalla äärioik.eiston puolella. Äärioik.eisto ja äärivas.emmisto molemmat harjoittavat kaihdettavaa vihaa ja suvaitsemattomuutta, ja molemmissa on rikosten tekijöitä ja rähisijöitä. Siksihän ne ovat ”ääriä”. Mutta on se kumma, kun jälkimmäsiä hyssytellään ja taputellaan päähän, ja kaikkia heidän tihutöitäänkin yritetään selitellä ”äärioik.eiston lavastamiksi”.

Siellä yksikin musta mielenosoittaja rääkkäsi koiranpentua haastattelunsa aikana. Sellaista.

Mistähän sinä puhut? Jos sinulla on jotain uutisia niin kerro nyt osoitat vain että valehtelet mitä vain että itse mielenosoituksen merkitys katoaisi. Alkaa todella vaikuttaa siltä että tämänkin vihanlieisonnan takana on äärioike i sto, eikä sillä ole mitään tekemistä vasemmiston kanssa. Vasemmisto vastustaa väkivaltaa.
Ketään ei taputella päähän kuin sinun saduissasi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitenhän töhriminen auttoi jenkkilän mustia ihmisiä? Joku mielenosoittaja voisi vastata jos on selkärankaa.
Ei tässä ollut pelkästä jenkkilästä kyse, vaan tarkoitus vastustaa rasismia ja mustiin kohdistuvaa mielivaltaa myös Suomessa!
Hyvä. Kerrot nyt varmaan miten töhriminen auttoi tässä asiassa?
Tähtinen on voinut olla vaikka "vastapuolen" salajuoni.
Tai se on tehty vesiliukoisella aineella.
Ihan mitä vain. Töhriminen on harmittavaa ja väärin, mutta mitä sen taustalta löytyy, kuka tietää...Eniten tästä vauhkoaa ne jotka haluavat liittää asian väkisin omiin agendoihin jotta voisivat vastustaa muita ihmisiä ja hämärtää mieleosoituksen merkitystä. Varsinkin kun maalaukset on tehty jo ennen mielenosoitusta ja töhryn luomaa vihaa ylläpitää trollit tässäkin keskustelussa. Itse mielenosoituksessa ei töhritty eikä se ollu mitenkään mielenosoituksen agenda.
Einstein, viime viikollako ne sprayattiin siihen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomi on tutkimuksissa valittu onnellisimmaksi maaksi, ei rasistiseksi maaksi. Tämä on hyvä muistaa, Suomessa kaiken väriset ovat onnellisia.
Tutkitusti Suomi on rasistisempi kuin muut Euroopan maat.
Perustuen tasan ma*hanmu*ttajien omiin fiiliksiin. Ei mitään faktapohjaa. Nuohan kuvittelevat sitäkin rasismiksi kun joku katsoo niitä kadulla, tai sitten jos ei katso niin sekin on rasismia. Samoin jos niille puhutaan englantia, niin se on rasismia, ja jos suomea, niin sekin on. Ja jos ei puhuta ollenkaan, niin sekin on niiden mielestä rasismia. Ja kaikki kaupungilla ohi kulkevat ovat rasisteja ihan vain koska kulkevat ohi. Ja tietysti esimerkiksi suomalaiset yliopisto-opiskelijat ovat noiden mielestä kaikki rasisteja ihan vain olemassaolollaan, kun niiden mielestä on rasismia, että Suomessa yliopistoissa edes on suomalaisia. Ja jos joku joskus lukee somesta jotain mistä ei tykkää niin sekin on rasismia.
Ja suurin osa sanoo ihan suoraan, ettei ole koskaan itse kokenut rasismia, mutta koska on somessa lukenut, että joku tutuntutuntuttu on joskus kuullut huhun, että jotakuta tutuntutuntutun on katsottu joskus rumasti, niin vaikka siitä ei ole mitään todisteita missään niin ne ovat sitä mieltä ovat kyllä kovasti on rasismia. Kun tietysti kaikki huhut mitä somessa kirjoitellaan ovat totta ...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitenhän töhriminen auttoi jenkkilän mustia ihmisiä? Joku mielenosoittaja voisi vastata jos on selkärankaa.
Ei tässä ollut pelkästä jenkkilästä kyse, vaan tarkoitus vastustaa rasismia ja mustiin kohdistuvaa mielivaltaa myös Suomessa!
Hyvä. Kerrot nyt varmaan miten töhriminen auttoi tässä asiassa?
Tähtinen on voinut olla vaikka "vastapuolen" salajuoni.
Tai se on tehty vesiliukoisella aineella.
Ihan mitä vain. Töhriminen on harmittavaa ja väärin, mutta mitä sen taustalta löytyy, kuka tietää...Eniten tästä vauhkoaa ne jotka haluavat liittää asian väkisin omiin agendoihin jotta voisivat vastustaa muita ihmisiä ja hämärtää mieleosoituksen merkitystä. Varsinkin kun maalaukset on tehty jo ennen mielenosoitusta ja töhryn luomaa vihaa ylläpitää trollit tässäkin keskustelussa. Itse mielenosoituksessa ei töhritty eikä se ollu mitenkään mielenosoituksen agenda.
Einstein, viime viikollako ne sprayattiin siihen?
Tuo ei edes tajua, että videoista ja kuvista näkee, että ne ovat ilmestyneet siihen mielenosoituksen aikana. Ja ne kuvat ja videot ovat ihan Hesarissa ja Ylessä.
Takku kirjoitti:
Me ollaan anarkisteja, ja me taistellaan.
Vasemmisto ei kannata väkivaltaa - huutonaurua
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yhdysvalloissa Las Vegasissa kolmea äärioikeistolaista syytetään suunnitelmista kylvää väkivaltaa poliisiväkivallan vastaisessa mielenosoituksessa, joka järjestettiin mustaihoisen George Floydin kuoleman jälkeen. Asiasta kertoo Business Insider.
Syytetyt ovat syyteasiakirjojen mukaan aiemmin palvelleet Yhdysvaltojen laivastossa, armeijassa ja ilmavoimissa. Uutistoimisto AP:n mukaan he ovat valkoihoisia.
Taitaa tietyt "poliisit" itse spämmätä töhryistä täälläkin.
Juu, ne on onnistuneet löytämään kolme äärioik.eistolaista sellaisista puuhista, ja niistä pidetään mahdollisimman paljon meteliä. Sen sijaan sadoista ja tuhansista vas.emmistolaisista tuhontekijöistä ei yhtä innolla toitoteta aatesuuntaa. Ei, en ole millään tavalla äärioik.eiston puolella. Äärioik.eisto ja äärivas.emmisto molemmat harjoittavat kaihdettavaa vihaa ja suvaitsemattomuutta, ja molemmissa on rikosten tekijöitä ja rähisijöitä. Siksihän ne ovat ”ääriä”. Mutta on se kumma, kun jälkimmäsiä hyssytellään ja taputellaan päähän, ja kaikkia heidän tihutöitäänkin yritetään selitellä ”äärioik.eiston lavastamiksi”.
Mistähän sinä puhut? Jos sinulla on jotain uutisia niin kerro nyt osoitat vain että valehtelet mitä vain että itse mielenosoituksen merkitys katoaisi. Alkaa todella vaikuttaa siltä että tämänkin vihanlieisonnan takana on äärioike i sto, eikä sillä ole mitään tekemistä vasemmiston kanssa. Vasemmisto vastustaa väkivaltaa.
Ai niin kuin anarkistit? Älä viitsi väittää ettet ole lukenut takku-sivustoja
Tai niin kuin Neuvostoliittossa? Maon Kiinassa? Nykyisessä Venezuelassa?
Jos Suomi on Euroopan rasistisin maa niin miksi tänne sitten tulee porukkaa ovista ja ikkunoista jatkuvalla syötöllä?
Vierailija kirjoitti:
Jos Suomi on Euroopan rasistisin maa niin miksi tänne sitten tulee porukkaa ovista ja ikkunoista jatkuvalla syötöllä?
Sanopa se. Eivätkä millään suostu lähtemään pois.
Onkohan rasismin vastustajien tekosia?
Nyt mielenosoitus muurin puhdistamisen puolesta ja töhrimistä vastaan! Haluamme töhryvapaan Helsingin.
Töhryt poistaminen ei ole mitenkään halpaa. Edullisimmillaankin lähdetään 500 eurosta ylöspäin useisiin tuhansiin euroihin per töhry.