Lue keskustelun säännöt.
Miksi menetit mielenkiintosi liikuntaan?
02.06.2020 |
Mikä sinulla aiheutti sen, että mielenkinto liikkumiseen lopahti? Tai väheni?
Olen itse 39.v kahden lapsen äiti ja huomaan että joudun kamppailemaan ihan eri tavalla nykyisin liikunnan eteen, nuorempana olin oikea sportti-Liisa ja oikein odotin illan jumppia, lenkille tuli lähdettyä rutiinilla ja 10km juoksut meni kepeästi. Liikunta oli ihana nautinnollinen osa elämää, joka oli siinä automaattisesti mukana.
Ekan lapsen ollessa 2.v olin elämäni kunnossa, treenasin vielä paljon ja kaikki kukoisti. Sitten yksi paha flunssa jotenkin sotki kaikki kuviot, ja syksy jonka aikana sairastin paljon enkä pystynyt liikkumaan. Sitten tuli toinen raskaus, ja toisen lapsen syntymän jälkeen alkoi vaan loppua voimat. Lantionpohja oli ja on vieläkin huonona, kolme vuotta lapsen syntymän jälkeen. Väsyttää. Ei jaksa. On hankala saada omaa aikaa, kaikki pitää sopia puolison kanssa. Kalenteriin valmiiksi merkatut tunnit jotenkin ahdistaa, tuntuu vaatimukselta.
Silti liikun, vaikka se säännöllistä ei aina olekaan. Lenkin nyt pystyy onneksi kesäisin heittämään vaikka jokapäivä lastenkin kanssa. Silti se ajatus että en jaksa piinaa koko ajan. Silti pusken itseäni jaksamaan. Tämän viestinkin kirjoittamisen jälkeen menen TV:n eteen jumppaamaan hetken kuninauhoilla. Vaikka ei jaksaisi.
Tiputettavaa 10kg ja aion yhdistää tähän vielä pariksi viikoksi 16/8 dieetin. Enkä jaksaisi sitäkään. Mitä ihmettä?
Kommentit (10)
Lääkkeet pilasivat urheilu elämäni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä innostuin liikkumaan säännöllisesti ja innostus ei ole loppunut vasta, kun lapseni kasvoi isoksi. Jää aikaa hoitaa itseä kaikella tavalla paremmin.
Varmaan ihan peruskoulun liikuntatunnit, jossa opettaja raivosi hullun kiilto silmissä että juoskaa prkl juoskaa tai talvella hiihtäkää prkl hiihtäkää. Se vei kaiken ilon. Lisäksi tyttöjen liikassa ei saanut pelata oikein, esim. opettaja huusi sairaasti huijaamisesta jos pesiksessää kärkky, sehän on epäreilua.
Ei ole paljon liikunta kiinnostanut sen jälkeen.
Selkä- ja nivelkipujen vuoksi. Ennen rakastin liikkumista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tulen raskaasta liikunnasta väsyneeksi. Nykyään ainoastaan kävelen. Ja kotona on keveät käsipainot. Ihan hyvin riittää.
No juuri töiden kamala kuormitus. Lähes pakolliset ylityöt ja raskaat viikot.
Sitten flunssa sotkee aina rutiinin ja jos erehtyy liian kovaa treenaamaan, niin sairastelee myöhemmin koko vuoden samaa tautia.
Juuri noin nelikymppisenä oli pakko lopettaa ihan terveysliikuntakin. Toki jos olisi mukava ja sykkeetön toimistotyö, niin varmasti olisin paremmassa kunnossa kuin nyt viherrakentajana.
Ei vaan sykkeet iltapäivällä tai illalla ole sellaiset että olisi edes terveellistä käydä viidenkään kilometrin lenkillä. Palautuminen on vanhana heikkoa ja aamut on kuin krapulaa ennen töihin lähtöä.
Ei duunarille sovi urheilu harrastuksena. Tämä pätee nyt kun olen vanha. Eikä ihme että ei duunarit ennenkään urheilua harrastaneet, vaikka kovasti urheilua yritetään tyrkyttää raskaan työn raatajille.
Valitettavasti alkoholi ja rööki on vähemmän haitallisia työntekijälle, joka on jo sykkeensä nostanut sille tasolle että lepoa pitäisi elimistön saada.
Ei sellaista voi enää laittaa juoksemaan tai minnekään salille. Saattaa kuulostaa vähän hullulta, mutta asia on niin kuin minä sen sanon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ole koskaan mikään himoliikkuja ollut, mutta se vähäinenkin kiinnostus lopahti lasten syntymään. Ei vaan jaksanut! Ja kun lapset nukkui niin itsekin halusin vain levätä.
Nyt nelikymppisenä olen löytänyt liikunnan ilon uudelleen. Vuosi sitten ahdistuin peilikuvasta ja nyt olen laihtunutkin 10 kg. Peilikuva motivoi, tänäänkin sovituskopissa lämmitti mieltä kun tajusin että olen ihan normaalipainoinen ja ihan riittävän sutjakka. Mitään huippuvartaloa en tavoittele, mutta en halua enää ostaa l-koon vaatteita. Nykyään liikkuminen helpompaa kun lapset isompia, 12- ja 9-vuotiaat. Voin lähteä liikkumaan kun itse haluan!
En tykkää hikoilla ja laittaa hiuksia. En tykkää liikunnasta myöskään, jos tunnen oloni likaiseksi. Koskaan ei tunnu olevan sopiva hetki, vaan hiukset on joko puhtaat, tai on nihkeä olo.
Ei ole kaveria siihen. Ei mikään ole oikein kivaa yksin.