Aikuinen lapsi haluaisi tietää
Miten on rakkaustarina isänsä kanssa mennyt. Kertoisitteko että hääyönä isänsä hakkasi tajuttomaksi ja raiskasi, hän sai siitä alkunsa?
Kommentit (28)
Lapsella on oikeus tuntea vanhempansa. Siitä huolimatta, varottaisin ensin ettei se ole mukava tarina ja että kertoisin jos välttämättä haluaa kuulla.
Tää on varmaan trolli, vaikea uskoa, että kukaan nainen olisi noin hölmö, ainakaan nykyaikana, 50-luvulla vielä ehkä.
Teoreettinen feministinen esimerkki?
Vierailija kirjoitti:
Niin kuin näette, ap eli ammattivalittaja is alive and kickin'!! Taisit itse olla se, joka muka palstalla "tiesi" valittajan kuolleen? 😆
Ammattivalittaja on ollut tänään altiivinen. Kun olin aamulla palstalla, näin avauksen, jossa hän kertoi ammattivalittajan lesken olevan onneton. Myöhemmin näin kaksi tai kolme näitä "aikuinen lapseni sai alkunsa raiskauksesta" -avausta.
Ymmärrän kyllä, että hän ei halua enää nimimerkillä kirjoitella, mutta noita hänen levittämänsä kömpelöt itaemurhahuhut tuomitsen.
Katsoisin, että vanhemman tulee suojella jopa aikuista lastaan raiskauskertomuksiltaan. Ne jäävät kuulijalle taakaksi kantaa ja lapsilleni sellaista loppuelämän taakkaa en soisi kannettavaksi. Myöskään muut yksityiskohtaiset pahoinpitely-kuvaukset eivät kuulu seuraavalle sukupolvelle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin kuin näette, ap eli ammattivalittaja is alive and kickin'!! Taisit itse olla se, joka muka palstalla "tiesi" valittajan kuolleen? 😆
Ammattivalittaja on ollut tänään altiivinen. Kun olin aamulla palstalla, näin avauksen, jossa hän kertoi ammattivalittajan lesken olevan onneton. Myöhemmin näin kaksi tai kolme näitä "aikuinen lapseni sai alkunsa raiskauksesta" -avausta.
Ymmärrän kyllä, että hän ei halua enää nimimerkillä kirjoitella, mutta noita hänen levittämänsä kömpelöt itaemurhahuhut tuomitsen.
Mitä muuta voi odottaa sellaiselta, joka aikanaan valehteli täällä, että hänellä on syöpä.
Vierailija kirjoitti:
Tää on varmaan trolli, vaikea uskoa, että kukaan nainen olisi noin hölmö, ainakaan nykyaikana, 50-luvulla vielä ehkä.
Teoreettinen feministinen esimerkki?
Kuules nykyajan lapsi, aiemmin oli paljon sellaista mitä et tiedä. Esim narsismista on nykymittakaavassa ollut tietoa vasta muutaman vuoden. Ajasta ennen nettiä ei ole kauaa. Tunnekylmyys ja kyvyttömyys sanoittaa ahdistusta on kulkenut sukupolvissa. Tunteista alettiin puhua vasta 70-luvulla, ja sitä pidettiin hienosteluna. Ettei ole aikaa turhuuksiin kun pitää vaan tehdä työtä. Kaikkien piti tehdä työtä. Pienillä paikkakunnilla oli myös tosi tärkeää että sovitaan muottiin. Vähänkin erilainen otettiin silmätikuksi, ja perheettömästä naisesta saatettiin puhua tosi pahasti. Älä sano hölmöksi ihmistä joka ei voinut muuta, aikansa kontekstissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin kuin näette, ap eli ammattivalittaja is alive and kickin'!! Taisit itse olla se, joka muka palstalla "tiesi" valittajan kuolleen? 😆
Ammattivalittaja on ollut tänään altiivinen. Kun olin aamulla palstalla, näin avauksen, jossa hän kertoi ammattivalittajan lesken olevan onneton. Myöhemmin näin kaksi tai kolme näitä "aikuinen lapseni sai alkunsa raiskauksesta" -avausta.
Ymmärrän kyllä, että hän ei halua enää nimimerkillä kirjoitella, mutta noita hänen levittämänsä kömpelöt itaemurhahuhut tuomitsen.
Surullista että on toistuvasti ilmeisesti tullut raiskatuksi.
Jos arvosteluyky heitti niin, että teit noin huonon valinnan tehnyt, että tuollaisen miehen otit, niin ei ehkä kannata paljastaa omaa tyhmyyttään lapselle. Ei hän ole vastuussa äitinsä virheistä. Ja ylimalkaan vanhempien seksuaalielämä ei kuulu lapselle.