2 vuoden opintovapaa ja 4 vuoden lähiopetus AMK
Moikka! Lähin kysymään onko kellään kokemusta, onko mahdollista toteuttaa ilman työnantajan irtisanomista 2 vuoden opintovapaalla 4 vuoden AMK lähiopetus?
Kommentit (23)
Kolmessa vuodessa voi just ja just ehtiä mutta kaksi on liian vähän. Ihan ammatillisen kehittymisen ja kasvun kannaltakin olisi väärin suorittaa tutkinto vain kahdessa vuodessa.
Jep..aikomus on toki käydä sen neljä vuotta, silloin saa kaiken hyödyn irti. Mietin just, että 2 vuoden opintovapaata ei pysty niin hyvin pilkkoo lukukausille ja samalla kävis kesät töissä ettei joutuisi irtisanomaan itseään virasta. Mutta just oiskoha mahdollista just lomia ym. vapailla kikkailemalla saada se 2 vuoden opintovapaa riittämään😁
Eikö kaikki amkit kestä sen 3,5c ja moni suorittaa ne nopeamminkin?
Mikä ala? Tradenomiksi voi opiskella ihan työn ohessa, sairaanhoitajaksi ei.
Lue sitten loppuun monimuotototeutuksen ryhmässä Muutenkin viimeinen puoli vuotta on varattu päättötyölle.
Hiukan noissa on eroja. 4v linjoista inssit hoitaa ton helposti töitten ohessa. Kätilöillä ja terveydenhoitajalle tuo loppu taas koostuu pakollisista ohjatuista harjoittelusta joista ei edes saa rahaa.
Eli mikä ala niin voi neuvoa tarkemmin?
Savonia muotoilu, kestää sen 4 vuotta. Jep luultavasti joutuis ottaa lisäksi palkatonta virkavapaata tai myös se vuorotteluvapaaki ois varmaan yks vaihtoehto. Asiaa pitäis työnantajalta selvittää. Kiitos vastauksista
Oman opintoni valtaosa suorittaa 2-2,5 vuodessa. Toki en ole lähipuolella.
Vierailija
</p>
<p>Hiukan noissa on eroja. 4v linjoista inssit hoitaa ton helposti töitten ohessa. [/quote kirjoitti:Kaverini opiskeli rakennusinssiksi, ja niillä oli tosi paljon klo 8-16 päiviä, johon usein päälle klo 16-18/19 pakolliset laskuharkat. Kotitehtäviä ja tenttiinlukua tuli siihen malliin, että niitä tehdessä kului kivasti vapaa-aika. Töihin hän ei ehtinyt kuin kesäisin.
Vierailija kirjoitti:
Mikä ala? Tradenomiksi voi opiskella ihan työn ohessa, sairaanhoitajaksi ei.
Sairaanhoitajaksikin voi. Itse opiskelen paraikaa monimuotopuolella. Lähiopetusta muutama päivä vuodessa. Ne saan neuvoteltua vapaiksi, koska ovat hyvissä ajoin tiedossa.

Missä opiskelet? Ja miten noi harjoittelut menee?
Kiitos!
Mutoilulinjasta on myös se monimuotoryhmä, mutta heistä tulee palvelumuotoilijoita. Itse tähtään teolliseen muotoiluun. Voi olla että osan opinnoista voisi suorittaa monimuotoryhmän kanssa töitten ohessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä ala? Tradenomiksi voi opiskella ihan työn ohessa, sairaanhoitajaksi ei.
Sairaanhoitajaksikin voi. Itse opiskelen paraikaa monimuotopuolella. Lähiopetusta muutama päivä vuodessa. Ne saan neuvoteltua vapaiksi, koska ovat hyvissä ajoin tiedossa.
Missä opiskelet? Ja miten noi harjoittelut menee?
Kiitos!
Lapin AMK (sh monimuotoa tarjolla monessa muussakin). Harjoittelut hoituvat omalla kotipaikkakunnalla.
Onko siinä sun opinto-ohjelmassa tarjolla virtuaalikursseja, joita voisit suorittaa etänä töiden ohessa? Tai onko sulla relevanttia työkokemusta tai alle 10 vuotta vanhoja korkeakouluopintoja, joita voisit hyväksilukea?
Itse opiskelen juuri parhaillaan 3,5-vuotisessa AMK-ohjelmassa ja käyn samaan aikaan kokoaikatyössä. Kurssit mulla on pääosin niitä virtuaalikursseja. Ensimmäisen työharjoittelun (15op) sain ahotoitua työkokemuksen perusteella ja seuraava harjoittelu (niin ikään 15op) tulee myös töiden kautta. Tuo on jo yksi lukukausi, eli puoli vuotta. Tänä keväänä tein kursseja aika paljon ja olen nyt jonkin verran aikataulusta edellä. Jos ottaisin vielä paljon kesäopintoja ja pitäisin samaa tappotahtia yllä vielä ensi vuonna, niin luulen että voisin teoriassa saada tiristettyä koulun 2,5 vuoteen. Käytännössä en kuitenkaan pidä tuota ainakaan omalle kohdalle mahdollisena, saati sitten jos pitäisi puristaa 4 vuotta kahteen. Alkaisi varmaan pää naksumaan vapaa-ajan puutteessa, kun tavoittelen arvosanoiksi nelosia ja vitosia ja ainakin mulla ne vaatii jonkin verran duunia, kun opiskeltavat asiat ovat pääosin uusia. Tein tänä vuonna ekstrapaljon kursseja vain siksi, että voisin sitten viimeiset puoli vuotta keskittyä pelkästään opinnäytetyöhön (joskin edelleen sen päivätyön rinnalla).
Toki AMK:sta selviää halutessaan läpi aika pienelläkin panostuksella, ja saa sen ihan saman tutkintopaperin joka tapauksessa. Omasta motivaatiosta ja tavoitteista riippuu aika paljon. Suosittelisin kurkkaamaan ne hyväksilukuvaihtoehdot ja harkitsemaan opiskelua päivätyön ohella (esim. 2 vuotta, ja toisen 2 vuotta ottaisi sitten sitä opintovapaata). Vaatii vähän perslihaksia jos tavoitteet on korkealla, mutta ei ole mikään mahdoton suoritus! Riippuu tietysti vähän koulutusohjelmastakin, että kuinka hyvin se taipuu etäopiskeluun. En tunne esim. terveydenhuoltopuolta, mutta voisin kuvitella että siellä virtuaalikursseja on vähemmän.
Tsemppiä :)
Muotoilua voi opiskella myös monimuotoisesti. Tai voi vaikka 2 vuotta käydä päiväopintoina ja 2 viimeistä monimuotoisesti työn ohessa.
Vierailija kirjoitti:
Kolmessa vuodessa voi just ja just ehtiä mutta kaksi on liian vähän. Ihan ammatillisen kehittymisen ja kasvun kannaltakin olisi väärin suorittaa tutkinto vain kahdessa vuodessa.
Ammatillinen kehittyminen ja kasvu ... ehtii kyllä ihan palkkatöissäkin. Eläkeikä 70 v.
Meillä ainakin viimesen vuoden aikana oli tosi vähän lähipäiviä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija
</p>
<p>Hiukan noissa on eroja. 4v linjoista inssit hoitaa ton helposti töitten ohessa. [/quote kirjoitti:Kaverini opiskeli rakennusinssiksi, ja niillä oli tosi paljon klo 8-16 päiviä, johon usein päälle klo 16-18/19 pakolliset laskuharkat. Kotitehtäviä ja tenttiinlukua tuli siihen malliin, että niitä tehdessä kului kivasti vapaa-aika. Töihin hän ei ehtinyt kuin kesäisin.
Missähän satuopistossa noin...
Enpä usko että riittää. Onko muita vapaavaihtoehtoja käytettävissä? Mä olin yliopistossa 5 vuotta, julkisen sektorin ta: vuorottelulla vuoden, opintovapaalla kaksi ja palkattomalla virkavapaalla kaksi (kelan tuilla).