Kiusaaminen ja miehen reagointi
Olen joutunut muutaman "ystävän" taholta kiusatuksi. Kun olimme vielä hyvissä väleissä, luonnollisesti jaoimme asioita puolin ja toisin, myös niitä arkaluontoisimpia. Puolisen vuotta sitten ystäväpiiriimme liittyi eräs nainen, joka aiheutti eripuraa välillemme. Tämä uusi nainen ei ilmeisesti pitänyt minusta, sillä pian hän alkoi levittämään perättömiä juoruja ja luomaan kitkaa minun sekä muun porukan välille. Koska olimme varsin tiivis ja läheinen porukka, tiesimme toistemme asiat varsin hyvin ja pian myös uusi nainen oli tietoinen meidän kaikkien elämästä. Nainen tuli pian läheiseksi erään ystäväni kanssa, minkä johdosta hän tietää asioistani enemmän kuin pitäisi. Uuden naisen osalta kiusaaminen ei jäänyt pelkästään juorujen levittämiseen, vaan hän muuan muassa jätti työpaikalleni aiheettomia asiakaspalautteita, haukkui minua muille asiakkaille, puhkoi pyörästäni useampaan kertaan renkaat, tunki postiluukustani multaa sekä roskaa, ja keksi perättömiä juoruja meidän yhteisille tutuille. Juorut eivät olleet vähäpätöisiä, sillä hän muuan muassa kertoi, kuinka minulla on vakava sairaus, olen alkoholisti sekä minulla on taloudellisia ongelmia. Yksikään näistä ei tietenkään pitänyt paikkaansa, mutta tulin tuttujemme silmissä leimatuksi. Luonnollisestikaan en ole enää missään tekemisissä kyseisen naisen kanssa ja vaikka pidänkin hiljaiseloa, hän yhä jatkaa tarinoiden keksimistä ja kiusaamistani. Onneksi työpaikallamme ollaan oltu tyytyväisiä työhöni, joten aiheettomat asiakaspalautteet eivät aiheuttaneet sen suurempaa vahinkoa.
Olen ollut äärettömän väsynyt tähän rumbaan sekä pyytänyt naista lopettamaan kiusaamiseni. Siitä ei näytä olevan mitään hyötyä, vaan tuntuu, että hän saa lisää bensaa liekkeihin ja entistä suuremmalla innolla jatkaa mustamaalaamistani. Jouduin tapauksen vuoksi jäämään hetkeksi pois töistä, sillä naisen jättämät tekaistut asiakaspalautteet ahdistivat ja tuntui, että asia seuraa mukana töihin. Siitä huolimatta, että työyhteisössä ollaan oltu tukena ja ymmärtäväisiä asian tiimoilta. Eniten kuitenkin harmittaa oman puolison suhtautuminen asiaan. Kun ensimmäisen kerran kerroin asiasta, hän tokaisi, ettei hän halua kuulla asiasta enempää, sillä hän ei halua olla riidoissa kenenkään kanssa. Loukkaannuin tilanteesta, sillä koin, etten saanut tukea ja jäin yksin asian tiimoilta. Jos olen itkeskellyt kotona tai ohimennen maininnut naisen taas jättäneen palautetta työpaikalleni, mies pyytää olemaan hiljaa ja olla mainitsematta asiaa, sillä häntä ei kuulemma kiinnosta eikä se ole hänen ongelmansa.
Ymmärrän, ettei mieheni ole osallisena tähän koko asiaan, mutta puolisona olisin toivonut häneltä tukea. Tuntuu väärältä, että minua kiusataan niin pahasti, että olen joutunut hakemaan asian tiimoilta sairaslomaa eikä oma mies välitä. Tuntuu, etten merkitse hänelle yhtään mitään eikä hyvinvointini ole hänelle tärkeää. Hänelle näyttää olevan se ja sama, vaikka voin todella huonosti. Miten ihminen, joka muka rakastaa, voi olla välittämättä ja sulkea silmänsä? Itse en kestäisi, jos miestäni kohdeltaisiin yhtä huonosti, vaan tekisin kaikkeni, että tilanne paranisi. Vaikka voin äärimmäisen huonosti kiusaamisen johdosta, niin minusta tuntuu, että miehen käytös loukkaa enemmän. Ja kyllä olen yrittänyt kertoa miehelleni, että kaipaan tukea ja sitä, että hän olisi minun rinnallani, mutta asia ei kuulemma kuulu hänelle... En tiedä mitä miehen suhteen pitäisi tehdä. Onko teillä muilla yhtä välinpitämättömiä miehiä? Miten selvitä tilanteesta säilyttäen oma mielenterveys? Naisen suhteen sävelet ovat selvät, sillä mikäli hän ei pian rauhoitu, vien asian eteenpäin virkavallan kautta, mutta miehen käytös huolestuttaa.
Kommentit (30)
Mistä tiedät että juuri hän puhkoi renkaat? Toihan on ihan sairasta, jos totta.
"Mieheni" kuulostaa aviomieheltä. Sulla on poikaystävä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko tämä nyt näitä nykyajan kevytsuhteita, joissa halutaan rusinat ilman pullaa? Nimittäin viisikymppisestä tuo kuulostaa todella omituiselta. Eihän parisuhteessa kukaan ole niin yksinkertainen, ettei yritä mitenkään helpottaa toisen oloa tilanteessa, joka ei itseen mitenkään liity. Koska mikä tahansa aidanseiväs ymmärtää, että oma elämä menee hankalaksi, jos leikkii hölmöä ihan laiskuuttaan, eikä edes muodon vuoksi ole tukevinaan.
Edellytätkö mieheltä yhtään mitään? Onko sinulla varaa siihen, vai pidetäänkö sinua tiukassa lieassa koko ajan, ja tempaistaan heti jos vähänkään rikot sääntöjä?
En ole pitänyt suhdettamme kevytkenkäisenä, mutta ehkä miehen tunteet ovat laimenneet eikä hän enää rakasta. Voiko olla mitään muuta järkevää syytä miehen käytökseen? Edellytin mieheltä tukea, luottamusta, kunnioitusta ja arvostusta minua kohtaan. Mutta nyt näyttää väkisin siltä, ettei mies ole kunnioittanut minua ja edellytyksiäni.
Miehen välinpitämättömyys kuulostaa jopa pahemmalta kiusaamiselta kuin jonkun mielipuolen postiluukusta työntämät multakasat. Hiukan vaikea kuvitella että hän olisi koskaan rakastanut sinua.
Miksi kukaan 40+ missään tilanteessa lähtisi tonkimaan pihalta multaa ja tunkemaan sitä jonkun postiluukusta?
Hämmentävää miten samanlainen kokemus minulla on. Olen joutunut vastaavan kampanjoinnin kohteeksi.
Mutta pahinta on ollut miehen reagointi, hän lähinnä suuttuu jos puhun mitään negatiivista, hän ei halua kuunnella.
Hän sa minut tuntemaan siltä että syy on minun, vaikka näin ei todellakaan ole. "Mikset vaan ole välittämättä" hän saattaa huutaa, aivan kuin minun kuuluisi tuntea asiat samalla tavalla kun hän ne tuntee. Eli ei ilmeisesti yhtään mitenkään.
Ensinnäkin, tuollainen kiusaaminen ja mustamaalaaminen on jo poliisiasia. Miksi et ole jo reagoinut? Mitä kiltimpi yrität olla sitä enemmän sinua pidetään kynnysmattona.
Toinen asia, joka minua ihmetyttää, on se, että osa entisistä kavereistasi on myös hylännyt sinut. Miksi? Pitihän heidän tuntea sinut paremmin, kuin tämä uusin porukkaan tullut. Mitä tapahtui? Kuulostaa oudolta, että joku vaan yhtäkkiä ja tyhjästä alkaa systemaattisesti kiusata ja vainota, puhkoa renkaita, työntää multaa postiluukusta ja tehtailla työpaikalle negatiivisia palautteita.
Kolmanneksi, tulee aika vahva tunne, että miesystäväsi tietää asiasta jotain enemmän, kuin myöntääkään. Mieti nyt tarkkaan, ja kaivele muistiasi.
Se nyt tuskin on kovin oleellista, kutsunko miestäni mieheksi, poikaystäväksi vai miksilie. Poikaystävä kuulostaa omaan korvaan kovin nuorelta, joten siksi sana "mies" on minusta osuvampi.
Kuka muukaan ne renkaat olisi puhkonut? Tokihan aina voi asialla olla esimerkiksi joku ilkivaltaa harrastava teini, mutta vaikea kuvitella, sillä olisi aikamoinen sattuma. Ajankohta osuu sen verran hyvin yksyhteen muiden tapahtumien kanssa, että epäilys naista kohtaan on suuri. Ja se nelikymppinenkin voi olla mieleltään sairas, jonka takia hän sitä multaa tunkee postiluukusta sisään. En valitettavasti pääse naisen pään sisään, joten en osaa sanoa, mikä hänet ajaa toimimaan sillä tavalla. Sen tiedän, ettei se ole tervettä.
Olen mielestäni reagoinut. Olen pyytänyt naista lopettamaan. Lisäksi olen ollut "näkymätön", jottei hän provosoituisi ja jättäisi minut rauhaan. Tästä ei ole liiemmin ollut apua, vaan olen itsekin miettinyt rikosilmoituksen tekemistä. Se vaan tuntuu niin kovin rajulta keinolta, mutta pakkohan se on, jos en saa muuten rauhaa. En edelleenkään osaa sanoa, miksi nainen on ottanut minut hampaisiinsa, mutta hän on hyvä manipuloimaan. Puhuuhan hän muistakin ystävistään sontaa. Ja he, jotka hylkäsivät minut tapauksen vuoksi, tuskin olivat niitä oikeita ystäviä. Ja se, että kyllä jos ihminen on mieleltään sairas, aivan varmasti rupeaa tekemään kaikkea järjetöntä ja typerää ilman syytä. Uskon kuitenkin, että naisella on joku syy toimia sillä tavalla kuin hän toimii. Onhan hänellä ongelmia myös mielenterveytensä kanssa, mutta jostain hän on ottanut nokkiinsa. Eniten harmittaa miehen suhtautuminen. En olisi halunnut, että hän hylkää minua. Tai siltä se ainakin tuntuu.
Vierailija kirjoitti:
Hämmentävää miten samanlainen kokemus minulla on. Olen joutunut vastaavan kampanjoinnin kohteeksi.
Mutta pahinta on ollut miehen reagointi, hän lähinnä suuttuu jos puhun mitään negatiivista, hän ei halua kuunnella.
Hän sa minut tuntemaan siltä että syy on minun, vaikka näin ei todellakaan ole. "Mikset vaan ole välittämättä" hän saattaa huutaa, aivan kuin minun kuuluisi tuntea asiat samalla tavalla kun hän ne tuntee. Eli ei ilmeisesti yhtään mitenkään.
Kiitos asiallisesta vastauksesta. Ihana huomata, etten ole asian kanssa yksin. Tuntuu raskaalta yrittää vakuuttaa muut, kun täälläkin moni näyttää pitävän kokemustani tarinana tai muutoin epäilyttävänä. Halusin avautua asiasta, kun miehelleni en siitä tällä hetkellä oikein voi puhua ja kaipaan neuvoja, miten miehen kanssa voisi edetä tai olla etenemättä. Olen pahoillani puolestasi, että olet joutunut käymään samaa läpi. Tämä on ollut todella raskasta ja kuluttavaa. Miten sinun tapauksessasi kävi? Luovuttiko terrorisoija vai veitkö asian eteenpäin?
Samaistun täysin tunteisiin, kun mies ei halua kuunnella ja suuttuu. Se todella loukkaa ja tuntuu pahalta. Tulee olo, ettei ole tärkeä toiselle eikä toinen välitä. Helposti sitä tulee miettineeksi, että rakastaako toinen enää edes. Minullakin on usein tullut olo, että syy on minun. Tuntuu niin pahalta, kun kiusaaminen on vienyt muutenkin jo kaikki voimat ja sen lisäksi koen miehen syyllistävän. Ikään kuin kiusaaminen olisi minun syyni tai olisin ansainnut sen. Miten olet kestänyt tuon tunteen ja pahan mielen? Olette ilmeisesti edelleen yhdessä? Oletko yrittänyt vain niellä itkun ja purkaa oloa ystävälle vai miten toimit? En tiedä, kauanko jaksan miehen välinpitämättömyyttä ja sitä, ettei hän tunnu arvostavan tai huolehtivan. Tuntuu, että se on myrkyllisempää kuin tulla satutetuksi jonkin toisen ihmisen taholta. Kiitos, kun vastasit. Sain viestistäsi lohtua, vaikkei se mukava asia olekaan, että olet joutunut käymään samaa läpi.
Eikö yleensä puhuta esim. "miesystästä" kun ei edes asuta yhdessä?