Lapsi karanteeniin = HELVETTI ALKAA!! :(
Kerronpa kokemuksesta teille koronaväheksyjille, että koronakaranteeni on suoraan sanottuna yhtä h...iä koko perheelle! Elämä menee täysin uusiksi.
Ensiksi pidäpä itkuinen ja tartuntaa pelkäävä lapsi rauhallisena ja samalla odota kauhun sekaisin tuntein oireiden alkamista lapsella tai muilla perheenjäsenillä. Kaksi viikkoa kauhua ilman kunnon yöunia on pahin painajainen.
Etäkoulu on vaikeaa, kun läksyt pitää tehdä eikä varsinaista etäopetusta ole.
Siihen päälle vielä tappelu Kelan kanssa ansionmenetyksistä.
Onneksi meillä tauti tarttui lopulta lapsesta vain mieheeni ja hän pääsi sairaalasta kotiin toipumaan. Uskotaan, että kesäkuun alussa ollaan kaikki kunnossa. On muuten kovempi tauti kuin mitä pelättiin. :(
Miettikääpäs niitä joilla korona iskee kesäloman ensimmäisenä päivänä. :O
Kommentit (10)
En tuomitse teitä kun veitte lapsenne kouluun mutta meidän lapsen päiväkodissa juuri eilen todettiin koronaa ja kiitän nyt niin paljon itseäni etten vienyt lasta tarhaan vaikka olin jo valmis viemään.
Toivottavasti tauti ei tartu kenellekään muulle perheessänne.
Koulua on ollut vasta muutama päivä ja on jo ehtinyt tarttua ja sairaalastakin on ehditty jo takaisin kotiin?
Miksi olette pelotelleet lapsenne koronasta? Ei lapset osaa pelätä, ellei peloitella.
Sitten loma menee sairastaessa. Loman jälkeen sitten terveenä töihin.
Kannattais jatkossa vähän rauhoittua, ettet tartuta paniikkia lapseen. Eikö sua yhtään auttanut se, että todennäköisesti teille ei vakavaa muotoa tule/tullut? Itsensä/toisten auhoittelukyky pahassakin tilanteessa olisi tärkeää.
Joopajoo, hysteeritrolli taas vauhdissa.
Karanteeni ja sairastuneen eristys on eri asia. Karanteenissa voi ulkoilla, muttei ihmisten ilmoilla. Leikkiminen ja perheen kanssa voi liikkua paljonkin.
Mutta aloituksessa ei ainakaan voi kouluja syyttää. Ellei lapsi ole ollut lähiopetuksessa koko ajan.
Pelkokerroin kirjoitti:
Miksi olette pelotelleet lapsenne koronasta? Ei lapset osaa pelätä, ellei peloitella.
Jos ei lapsi elä tynnyrissä niin varmasti kuulee koronasta ja pelkää.
Onko tämä ensimmäinen kerta, kun joudut pelkäämään läheistesi menettämistä? Se on kovaa, mutta siihen sopeutuu kyllä. Kaikki ei ole hallinnassa, se on elämää.
Ei me olla noin hysteerisiä