Meen paniikkiin yksinäisyydestä ja ykstoikkoisuudesta !!

Kirjoitan heti alkuun että juttelu apua osaan hakea ja sitä myös saan kriisipuhelimesta ja lääkäriltä ja järjestöistä. Mutta se ei auta koska se ei muuta tilannetta. Unohdetaan myös tämä corona tilannetta.

Miksi mulla on näin pahaa oloa? Olen 30v. Lähipiirissä on vanhemmat, appivanhemmat, avopuoliso joka asuu muualla ( työn takia), ja pari kaveria, jotain tuttuja.

Tilanne on se että itse olen pätkätyökierteessä ja nyt ollut työttömänä useita kuukausia. Töihin meen toki jossain vaiheessa mutta nyt olen vain opiskellut kotona. Ulkoilen päivittäin 2-3h.

Kärsin ja tulen hulluksi siitä että aamusta iltaan olen tällä Helsingissä pienessä kaksiossa yksin. Täysin eristettynä. Ei ole KOSKAAN mitään mitä odottaa, ei ole merkitystä millään.

Suurin suru minulla on se että KAIKKI lähipiirin ihmiset ovat sellaisia introvertteja jotka eivät koskaan ikinä suostu lähteä lenkille, kahvilla nähdä. Vaikka on hyvät välit niin he välillä ärsyyntyvät kun yritän saada heistä seuraa. He viihtyvät täysin omissa oloissa vuodesta toiseen.
Korostan! Erittäin hyvät välit kaikkien kanssa mutta sosiaalinen puoli puuttuu täysin.

Olen itse jonkinäköinen introvertti mutta kun elämä on jo vuosia ollut pelkkää arkea ja yksinäistä puurtamista ilman tapaamisia, ilman juhlia, ILMAN YHDESSÄOLOA niin se sairastuttaa!

Pointtini on se että olen vaatimaton enkä kaipaa mitään sirkusta vaan normaalia sosiaalisia tilanteita.

Minulla pyörii jatkuvasti päässä synkkä ajatus. Koen kaikki nämä ihmiset täysin turhiksi!

Mihin tarvitset perhettä, kavereita ja sukulaisia kun niitä ei koskaan näe, ei koskaan kuulu mitään, kukaan ei kysy mitä kuuluu? Ei koskaan ikinä, ja tätä on vuodesta toiseen. Sitten kun näkee äärimmäisen harvoin esim. Juhannuksena niin ihmiset ovat niin onnellisia ja nauttivat yhdessäolosta.

Minulla se 1 vuodessa on aivan liian harvoin. 1 kuukaudessa olisi virkistävää.

Nyt corona aikana mennyt entistä huonommaksi!! Lähipiirissä ihmiset ovat entistä enemmän omissa oloissa ja flegmaattisia.

Mielenterveyteni ei kestä sitä ajatusta että elämä on vuodesta toiseen pelkkää töitä, ittensä kehittämistä, puurtamista, arjen hoitamista. Välillä tarvitsee myös iloa elämään! Ne pienet kivat asiat.

Olen aktiivinen, tunnista ongelmat ja pyrin tekee niille jotain. Olen pitkään koittanut löytää uusia piirejä ja ihmisiä mutta se on täysin mahdoton tehtävä! Varsinkin nyt aikuisena!

Tarvitsen elämääni pikkasen sosiaalisempaa ja spontaanisempaa porukkaa!