Marjomaa pellolle ja Roni tilalle
Mitenkään aktiivisesti en ole itse Hauskoja kotivideoita seurannut, mutta pari kertaa nähnyt, kun kanavaa vaihtanut. Mutta onhan tuo nyt törkeää. 15 vuoden uran jälkeen kylmä puhelu ja potku takapuolelle. Ei kiitoksia, ei varoituksia. Ronia olen seurannut ja saanut käsityksen, että hyvä tyyppi. En tiedä enää, kun tukee tällaista toimintaa. Ronihan pärjää YouTube-videoillaan ja olisi voinut aloittaa oman Shownsa. Varmasti keksisi omankin idean ja paremman. Varmasti joku tuotantöyhtiökin lähtisi mukaan. Nyt vedettiin matto toisen jalkojen alta. Hauskoja kotivideoita en itse ainakaan lähde katsomaan. Kansan aika äänestää jaloillaan ja liettiä, jos oma pesti lähtisi alta.
Kommentit (76)
Nyyh, eikö gayn suojatyöpaikka kestänytkään eläkeikään asti?
Naurattaa tuo, kun kerrotaan, että Marjamaa käsikirjoitti ohjelmaa. Siis sellaisia juontoja että "Seuraavassa videossa mies kompastuu kumiseen kahluualtaaseen". Antakaa sille käsikirjoittajan OScar-palkinto!
Itse lopetin aikoinaan hauskojen kotivideoiden katsomisen kun Sampo astui juontamaan. Tylsää ja turhaa. Nyt ovat löytäneet vielä turhemman ja tylsemmän tilalle... Aleksi Sariolaa katselisi, hyvää huumoria hänellä, lisäksi on komea, harmi että on poistunut ruudusta.
Ois ennenmin oettu Upistriimeistä tuttu Upi juontamaan. tai Youtubejani
Nyt on koti videot menossa mitäs mielt ootte tosijjaa uudest juontajats
Back on niin tönkkö. Hauska ja asiallinen, mutta juontohommissa surkea.
Ehkä onnistuvat pilaamaan ohjelman lopullisesti, juontaja alkaa puhua videoiden päälle ja laukoo "hauskoja" vuorosanoja videoiden ihmisille ja eläimille "hassulla" äänellä ihan kuten amerikkalaisissa vastaavissa ohjelmissa.
Sampon omalaatuinen kuivan kalsea juontotyyli olo hyvä. Semmoinen vähän hällä väliä mutta silti pisteliäs. Harmillista.
En ole koskaan Marjomaan fani ollut, mutta Backin valitseminen seuraajaksi on kyllä typerä päätös. Tyyppi on tönkkö kuin puupalikka, enkä ole kyllä vielä yhtään hauskaa juttua hänen suustaan kuullut. Suomitubessa on monia oikeasti viihdyttäviä persoonia joilla on potentiaalia olla hyviä juontajia, en ole koskaan ymmärtänyt Backin suosiota, en itse saa hänestä mitään irti.
Back myös ottaa itsensä aivan liian vakavasti, esim. veti herneen nenään siitä kun Eeddspeaks kommentoi sitä kun äijä nukkui 24h striiminsä aikana. :D
Ei ne katsojat (lapset) siirry YouTubesta televisio ääreen vaikka juontajana olisi tubettaja.
Veikkaan että ohjelma lopetetaan vuoden päästä kun katsojaluvut eivät lähdekkään valtavaan nousuun. Ja silloin Roni on se jota tähän pidetään syypäänä.
Miksi Ronista halutaan väkisin tehdä iso julkkis?
Varmaan siksi koska Ronsku on ıllůmınătın jäsen..
Nyt sitten pilattiin kotivideot. Eipä tarvii enää katsoa.
linkki