Kansalaisaloite valkoposkihanhen metsästyksen sallimisesta kerännyt parissa viikossa lähes 22 000 ääntä
Hienoa, että ihmiset ovat viimein aktivoituneet tämän suuren koko kansaa vuosia piinanneen ongelman ratkaisemiseen.
Kommentit (45)
Hyvä että tästä uutisoitiin, saa siten lisää kannatusta koko ajan.
Mua haittaa lähinnä se, että muut lajit kärsii tästä, kun hanhet syö ruuat ja vie reviirit ja pesäpaikat.
Mielestäni myös kyhmyjoutsenta pitäisi saada metsästää, sekin on tuotu alunperin Ahvenanmaalle ja siitä levinnyt. Ja sitä mukaa laulujoutsenten määrä romahti.
Ja olen vihervassari.
Ps. Turpeenpoltto ehdottomasti lopetettava.
Onneksi vihreillä on tähänkin kalliimpi ja huonompi ratkaisu kuin tuo metsästyksen salliminen
"Emma Kari ehdotti MT:ssä valkoposkihanhille omia ruokailupeltoja"
Upeata. Täytyypä käydä kirjoittamassa. Linnut levittää tauteja. Niitä on liikaa Helsingissä. Lokitkin voitaisiin ampua pois.
Nurmikot kaupungeissa lienevät huono ratkaisu. Siitä pitävät punkit huolen. Ehkä kannattaisi rakentaa piknik-lavoja puistoon ja suosia sellaista kasvillisuutta jonka seassa ei kävellä. Silloin hanhetkin siirtyvät muualle.
Hassua että susia jaksetaan kaupungissa puolustella, mutta kun kyseesssä on hanhet, jotka kaupunkiolosuhteissa vain paskovat sinne sun tänne (eivät esim tapa koiria tai muitakaan) niin ne voi hävittää huoletta. Omassa kuplassa kun elää niin ei vaan voi ymmärtää mitään sen ulkopuolelta.
Voi kauheeta, vesilinnut viihtyy vesistöissä, IIIIIKm siivotkaa ne pois.
Senkun painutte itse rannoilta helvettiin, hysteerikot.
Vierailija kirjoitti:
Hassua että susia jaksetaan kaupungissa puolustella, mutta kun kyseesssä on hanhet, jotka kaupunkiolosuhteissa vain paskovat sinne sun tänne (eivät esim tapa koiria tai muitakaan) niin ne voi hävittää huoletta. Omassa kuplassa kun elää niin ei vaan voi ymmärtää mitään sen ulkopuolelta.
Minä olen maalta ja puolustan sekä susia että lintuja, kyllä luulis Suomen luontoon mahtuvan muitakin kuin turvenuijia, lattehipstereitä ja autoja.
On se perkele tämä ihmisen ahneus ja röyhkeys uskomatonta laatua, ei voi muuta sanoa.
Kävinpäs allekirjoittamassa, kiitos vinkistä. Allekirjoitin myös sen sähköverkkohomman, vaikka luulen, ettei siitä kyllä mitään tule. Mutta aina voi toivoa.
Vierailija kirjoitti:
Pelkääks jengi jotain hanhia :D?
Jonkun tuoreen mamman piltti astui kakkaan puistossa, onhan se ihan hirveää kun villielukoilla ei ole vessoja. Barbaarit.
ihmisillä menee liian hyvin, kun tämmösiä adresseja tehtaillaan. Poliitikoilla on oikeitakin ongelmia hoidettavana.
Nyt jos koskaan pitäisi pitää huoli Suomen omavaraisuudesta. Nämä hanhet valtaa peltoja eikä maanviljelijät voi tehdä asialle mitään. Kävin allekirjoittamassa aloitteen aamulla.
Vierailija kirjoitti:
Nää helvetin hanhet jahtaa jopa ohikulkevia pikkulapsia. Vois rantautuu nää jonnekki omalle saarelleen asumaan. Puistopiknikeillä kiva ettii läntti missä ei olis nää sankarit käyny jo paskomassa.
Toivottavasti nokkivat silmät päästäsi. ;D
Vierailija kirjoitti:
Nyt jos koskaan pitäisi pitää huoli Suomen omavaraisuudesta. Nämä hanhet valtaa peltoja eikä maanviljelijät voi tehdä asialle mitään. Kävin allekirjoittamassa aloitteen aamulla.
Eihän se haittaa, ruokitaan me meidän pelloilla näitä hanhia ja ostetaan vilja ulkomailta. Jospa valtio rupeaisi maksamaan viljeliöille korvauksia hanhien tekemistä tuhoista sadolle.
Kumma kun kaikkialla muualla näitä hanhia ammutaan paitsi ei suomessa...
Allekirjoittaisin jos koskisi muitakin vieraslajeja.
Tätä tahtia 12:n päivän päästä pitäisi olla 50 000 kasassa.
Vierailija kirjoitti:
Taas vihataan luontoa kun se tulee liian lähelle. Rannoilla ja puistoissa suurin sotkija on kuitenkin ihminen.
Tuo ihmisten ruokapelloilla ja helppokulkuisilla kaupunkirannoilla ja puistoossa loisiva laji ei oo luontoa nähnytkään.
Yhtä paljon luontoa kuin satiaisessa hopeaketun housussa.
.