Rivitalo asuinpaikkana
Kommentit (9)
Olen miettinyt että seuraavaksi haluan kokeilla rivaria. Olisi pieni pihapläntti jonne voi istuttaa vaikka raparperin mikä ei näin kerrostalossa 7. kerroksessa ihan onnistu. Mutta kuitenkin joku muu tekee kaikki huoltotyöt tosin kuin ok-talossa :)
Monesti rivitaloissa asuu vanhoja ihmisiä ja myös nuorempia.
Nykyään on semmoinen käytäntö, että vanhat odottavat, jopa vaativat apua nuoremmilta.
Katsotaan vihaisesti, jollei ole innokas palvelija. Aina valmis!
Jos on huonokuntoinen, eikä selviä asumisesta ilman apua, on parasta muuttaa palvelutaloon velvoittamasta toisia naapureita.
Rivitalo on ehkä huonompi kuin kerrostalo pitemmän päälle.
Ei voi tietää minkälaisen naapurin saa sen pihapläntin toiselle puolelle. Ja siitä voi sitten riesa alkaa joka jatkuu.
Olen ehdottoman tyytyväinen, mutta talon ja pihan laadulla on suuri merkitys.
Tämä on tiilitalo, hyvä äänieristys. Pihakäytävät on asvaltoitu, ei kantaudu hiekkaa sisälle (paitsi talviajan hiekoitushiekka). Isona asuntona (4 mh) tämä on ns. paritalona toisen saman kokoisen asunnon kanssa, eli meillä on vain yksi seinänaapuri. Mistään paritalomeiningistä ei kuitenkaan ole kyse kun kuulutaan 20 asunnon taloyhtiöön.
Mitään erimielisyyksiä ei ole naapureiden kanssa ollut. Sopivan etäinen ja yksityisyyttä kunnioittava meininki: tervehditään parkkiksella ja pihakäytävillä mutta ei esim. moikkailla aidan yli takapihoille. Nurmenleikkuussa on vastuupläntit, muut pihatyöt tekee huoltoyhtiö, ei talkoita.
Vierailija kirjoitti:
Olen miettinyt että seuraavaksi haluan kokeilla rivaria. Olisi pieni pihapläntti jonne voi istuttaa vaikka raparperin mikä ei näin kerrostalossa 7. kerroksessa ihan onnistu. Mutta kuitenkin joku muu tekee kaikki huoltotyöt tosin kuin ok-talossa :)
Anteeksi jos pilaan ilosi, mutta rivarin pihalla on hankala kasvattaa rapsaa, koska se on tunkiokasvi. Se viihtyy parhaiten kompostien vieressä. Kasvata kukkapenkissä mieluummin mansikkaa.
Meillä on vuokra-asunto rivarikompleksissa, missä on siis yhteensä 5 rivitaloa. Jokaisessa talossa on 3 asuntoa. Tässä plussia ja miinuksia:
+ "Oma" takapiha, saa istuttaa kukkia ja tehdä sallituissa rajoissa omanlaisensa näköisen
+ Tässä asunnossa hyvä äänieristys
+ Oma ulko-ovi, ei siis tarvitse kauppakassien/ostosten/tms kanssa kolistella rappukäytävässä
+ Jos omistaa koiran, helppo kuskata pihalle yölläkin.
+ Kaikki yleiset hoitotyöt (pihat, tiet, parkkikset jne) hoidetaan valmiiksi
- Tässä taloyhtiössä selvästi osa saa tahtonsa läpi ja osalta kielletään kaikki
- Meidän piha täysin avoin, ei samanlaista suojaa kuin muissa takapihoissa (vrt. kerrostalossa kaikki kamat on turvassa omalla parvekkeella, jos on lasitettu saa enemmän suojaa)
- Asunto maantasalla = huonot puolet on siinä, että kaikki näkee kävelytieltä sisään
- Jos naapuri perseilee, se kohdistuu yleensä vain "lähinaapureihin" eli seinänaapuriin
- Ei sitä omaa rauhaa siltikään
Mielummin asun rt kuin kt, mutta oishan se omakotitalo kiva... Sanoisin että hyvin paljon kiinni naapureista ja taloyhtiöstä.
Rivitalossa elämä on pelkkää taistelua, jossa pahimpia vihollisia ja selkäänpuukottajia ovat naapurit.
Asun rivarissa. Hyvät puolet pieni oma piha ja maantasalla asuminen.
Huonoja ovat naapureiden räksyttävät rakit. Mikään ei ole niin ärsyttävää kesällä, kun naapurin avonaionen takaovi. Kun menet ulos, niin jonkun rakki hyökkää haukkumaan, koska näki minut. Siinä sitten räksyttää niin kauan, kunnes omistaja huutaaa päälle. Sitten on ne kukkalaatikkoon kusevat kissat.
Toinen huono puoli on naapurikyttäys. Jos vaan erehdyt jonkun nähden istahtamaan itseksesi nauttimaan auringosta, niin johan se vanhempi rouva huomaa ja tervehtii niin, että pakko tervehtiä takaisin. Muuten maine menee ja sinusta tehdään nirppanokka/ylpeä/ ylimielinen jne. Lisäki kyttäyksen määrä on sitä suurempi, mitä vanhempi asukas. Samoin se tiedotus mihin aikaan ja minä päivänä kukin lähtee töihin. Osataan sitten kysyä, mitä on tapahtunut, jos työajat muuttuvat. "Oletkos sinä vaihtanut tuöpaikkaa, kun lähdet nykyään niin aikaisin töihin". Voi Vi**u sanon minä. "Oletko sä lopettanut tupakanpolton, ku sua ei näy enää takapihalla?" Teki mieli sanoa, että oli pakko kun se sun rakkis aina räksytti ilmoittaakseen koska olen pihalla ja sinä ilmestyit tietysti juuri sopivasti siihen juttusille kyttäämään mun tupakointia ja juoruamaan taloyhtiön asioista.
Naapureita lukuunottamatta rivarissa on kiva asua. Silti seuraavaksi muutan omakotitaloon. Ei naapureita, ei rakkeja.
Ps, en sitten inhoa koiria kun itsellänikin sellainen. Inhoan sitä, ettei niitä opeteta olla hiljaa tai sitten sinne rivariin on ollut pakko saada vahtikoira, joka haukkuu huvikseen ihan milloin vaan.
Aivan yhtä huonosti, kuin muissakin asumismuodoissa.