Ex ystäväni oli manipuloija
Tutustuin tähän ystävään kuusi vuotta sitten, kun olimme viisitoista kumpikin. Mikä ystävästäni teki inhottavan lopuksi oli se, että hän manipuloi salaa. En huomannut sitä edes aluksi kokonaiseen vuoteen. Nimittäin tunsimme tuolloin, sinä yhtenä vuonna, lähinnä koulusta. Emme siis vielä menty toisillemme kylään, tavattiin koulussa ja muualla.
Tällöin me oltiin jo ihan parhaita kavereita. Kun ylä-aste loppui, vähän ajan päästä päätin kutsua hänet meille kylään, jotta tutustuttaisiin vieläkin enemmän. Äitini on aina ollut eräänlainen "sieluntunnistaja", jos sillä lailla voi kutsua, joten hän ilmoitti kyläilyn jälkeen minulle outoja asioita. Sellaisia kuten ystäväni sekoitti puheeseensa asioita, jotka jäävät mieleen, mutta et ymmärrä millä lailla. Äitini myös sanoi, että hän näki ystäväni äänittävän meidän keskustelut, äänityssovellus. Sitten hän ehdotti minulle, että voisin käydä katsomassa hänen perhettänsä, millaista siellä on. Enkä oikein halunnut uskoa äitiäni, mutta hän ei koskaan valehtele tälläisestä mielestäni.
Sitten kävikin niin. Ystäväni äiti suostui hakemaan meidät Jumbosta autolla, kun oli jo niin myöhä. En osaa kuvailla sitä, mutta kun istuimme autossa, hän puhui meille ja katsoi minua siitä peilistä, jolla katsotaan takaikkunasta. Hän katsoi hyvin kierosti suoraan minun silmiini. Hän vaikutti jonkinlaiselta manipuloijalta tai joltakin aivan muulta. Olin pelokas, mutta tiesin, että kohta pääsisin kotiin.
Onneksi selvisin. Jatkossa, kun tapasimme, ymmärsin aina vain enemmän ja enemmän. Lopulta äitini käski minua lopettamaan ystävyytemme, kun aloin käyttäytymään hyvin oudosti. Tein niin ja oloni parani. Olen nyt parisuhteessa ja kaikki hyvin. Ilman äitiäni en olisi aavistanut mitään.
Kommentit (2)
Uskomattomia tyyppejä sitä sitten onkin..
"Ilman äitiäni en olisi aavistanut mitään"
Oletko nyt ihan varma?