En pysty sanomaan yhtä sanaa ääneen

Kun olin vauvaikäinen, ihastuin jalkoihin, jalkapohjiin, varpaisiin. Lähimpänä näin äitini ja veljeni jalkoja. Kun tästä vähän kasvoin, isoveljeni alkoi härnätä minua tällä asialla. Minulla on hämäriä muistikuvia, että tämä olisi saanut minut koskettelemaan omiaan, ihan suullanikin.

Tämä sitten meni kertomaan tästä pienellä ala-asteella. Tiedän sen, koska ei siitä muuten olisi tiedetty. Jotenkin sai minut ylipuhuttua kiinnostumaan mua vuotta vanhemman pojan varpaista. Mitään ei ikinä tapahtunut, paitsi tämä poika oli joskus välitunnilla ihan tahallaan ilman sukkia, ja sanoikin jotain kiusoittelevaa tähän liittyen.

Kasvoin sitten pari vuotta isommaksi. Äitinikin taisi tietää tästä jutustani. En satavarma ole. Ennen istuttiin ihan normaalisti pöydässä äidin kanssa. Mutta kun hän istui vastapäätä, ja nosti pöydän alta piruuttaan jalkansa mun puolelle (olin joku ala-asteikäinen vielä silloin), niin tämän jälkeen ei tarvinnut istua mua vastapäätä, aloin pitää siitä huolen. Asia oli sen verran kipeä mulle. Ja ikinä en pysty sanomaan sanaa ”varpaat” hänen tai veljen aikana, jos ja kun he kuitenkin voisivat yhdistää tämän mun lapsuuteeni.

Tästä jäi sitten päälle jalkafetissi. Siinä ei ole sen kummempaa, kuin että kiinnitän yleensä naisessa huomiota enemmän jalkoihin kuin rintavarustukseen. Ja nimenomaan naiset kiinnostavat. Nyt olen nelikymppinen mies, mutta ketuttaa tällainen trauma. En osaa kysyä tässä nyt mitään, mutta ajatuksia tästä? Tai jotain samanlaisia kokemuksia, sanoja jotka ovat tabuja, tms.?