Onko täällä ketään jotka tekevät vapaaehtoisesti töitä n. 30h/viikko?
En haluaisi ollenkaan kokoaikatyötä. Haluaisin tuollaisen 30h viikkoisen vakkarityön. Onko täällä muita joilla vastaava tilanne? En tahdo olla koko elämääni töissä.
Kommentit (39)
Teen maksimin, eli alallani noin 40h/kk, ettei 500 brutto vaikuta työkkäreihin eikä asumistukeen.
Teen 80% työaikaa, eli periaatteessa nelipäiväinen työviikko, vuorotyö. Työskentelen laitoshuoltajana yliopistollisessa sairaalassa. Paras päätös ikinä, kivasti on nyt työ-ja vapaa-aika tasapainossa. Suosittelen.
Teen kahta osa-aikatyötä ja sovitellun ansiosidonnaisen avulla nettotuloni ovat samaa luokkaa kuin kokoaikatyössä ollessani. Tämä sopii hyvin tällä hetkellä ja nautin ylimääräisestä vapaa-ajasta, mutta voisin kuvitella työskenteleväni myös kokoaikaisesti tulevaisuudessa.
Minä. Teen 80% työaikaa koska pienet lapset. Työnantajalla saa vapaasti valita muutkin kuin lapsiperheelliset osa-aikaisen.
Minä teen! Tekee hyvää mielenterveydelle. Koin edellisestä työpaikassani burnoutin kun tein liikaa töitä. Nyt on aikaa myös levätä ja kerätä itseään. Palkka ei päätä huimaa mutta mieluummim olen onnellinen kuin rikas :)
Miten te saatte vuokrat/lainat maksettua 30 h/80% työajalla?
Minua ahdistaa palata työelämään äitiyslomalta, sillä en halua olla yhtä paljon pois lapsen elämästä kuin hänen isänsä. Pelkään kuitenkin, ettei rahani riitä lapsen elättämiseen, sillä minulla on vain ammattikoulutausta ja työ tulisi olemaan sen mukaista. :(
Joo, 30h/vko, ja sekin tuntuu vähän liialta. En tekis enempää, koska täll tienaan tarpeeksi ja jaksaminen on ok.
Vaimo tekee omasta toiveestaan kuusituntista päivää. Varmaan moni muukin tekisi, jos asia ei rahasta olisi kiinni. Tai vaikka nelituntista.
Teen nyt osittaisella hoitovapaalla 30-tuntista viikkoa, mutta voin kertoa, että en halua ikinä palata täyteen työaikaan. Katsotaan antaako työnantaja jatkaa näin kunhan viimeinenkin lapsi lähtee tokalta.
Vierailija kirjoitti:
Miten te saatte vuokrat/lainat maksettua 30 h/80% työajalla?
Minua ahdistaa palata työelämään äitiyslomalta, sillä en halua olla yhtä paljon pois lapsen elämästä kuin hänen isänsä. Pelkään kuitenkin, ettei rahani riitä lapsen elättämiseen, sillä minulla on vain ammattikoulutausta ja työ tulisi olemaan sen mukaista. :(
Verotuksen progressio toimii tehokkaasti myös tulojen alentuessa. Kun bruttotulot laskevat, niin nettotulot eivät laskekaan suhteessa yhtä paljon.
Haluaisin tehdä 4-päiväistä viikkoa, mutta olen työssä jossa se ei onnistu vaan tavoitettavissa on oltava joka arkipäivä ja kiirettä piisaa, en saisi millään tehtyä töitäni neljässä päivässä. Taloudellisesti pärjäisin hyvin, jos saisin 80% nykyisestä palkastani.
Syksyllä alkaa viides vuosi 80% työajalla. Enkä aio palata täyteen, vaan pikemminkin mietin, alkaisiko "vakiyököksi" ja alkaisi tehdä vain kaksi 10h yövuoroa viikossa.
Varaa on, koska miehellä hyvä palkka. Ja eläkehommat on huomioitu, mulla menee rahastoon 75e/kk jonka otan käyttöön eläkkeellä. (rahasto on ollut nyt korona-ajankin plussalla)
Mulla on 30h työviikko, en ikinä enää ottaisi kokoaikatyötä. On kiva kun aikaa jää lasten asioiden hoitamiselle, kodille, harrastuksille, palautumiselle jne. Jos tekisin kokoaikatyötä niin lasten asiat ja kotityöt pitäisi tehdä joka tapauksessa, eli pois jäisivät sekä palautuminen että rakas harrastus. Ei kiitos.
Haluaisin tehdä, mutta ei ole mahdollista työssäni. Mieluiten tekisin nelipäiväistä viikkoa, tai vaikka kolmepäiväistä, mutta vähintään 8-tuntisia päiviä, riittäisi hyvin. Harmi kun monet joutuvat pakosta tekemään vajaata työaikaa ja ne jotka haluaisivat eivät löydä sellaista vaan joutuvat tekemään 40 tuntia viikossa.
Vierailija kirjoitti:
Teen maksimin, eli alallani noin 40h/kk, ettei 500 brutto vaikuta työkkäreihin eikä asumistukeen.
Miten tämä liittyi aloitukseen...
Vierailija kirjoitti:
Teen kahta osa-aikatyötä ja sovitellun ansiosidonnaisen avulla nettotuloni ovat samaa luokkaa kuin kokoaikatyössä ollessani. Tämä sopii hyvin tällä hetkellä ja nautin ylimääräisestä vapaa-ajasta, mutta voisin kuvitella työskenteleväni myös kokoaikaisesti tulevaisuudessa.
Mutta olet siis työkkärin asiakas ja joudut virallisesti etsimään kokopäivätyötä?
Mä teen nykyisin vain 20-23h/vk.
En halua tehdä enempää.
Tulevaisuus on rahallisesti turvattu, on mulla mies, mutta mun hyvinvointini ei ole yksin hänen varassaan.
Kyllä. Lasten takia siihen on oikeus, muuten meillä ei sitä ihan helposti saa. Vaikka palkka on pienempi, minusta tämä on aivan mahtavaa, jää enemmän aikaa lapsille.
Vierailija kirjoitti:
Syksyllä alkaa viides vuosi 80% työajalla. Enkä aio palata täyteen, vaan pikemminkin mietin, alkaisiko "vakiyököksi" ja alkaisi tehdä vain kaksi 10h yövuoroa viikossa.
Varaa on, koska miehellä hyvä palkka. Ja eläkehommat on huomioitu, mulla menee rahastoon 75e/kk jonka otan käyttöön eläkkeellä. (rahasto on ollut nyt korona-ajankin plussalla)
Ethän sä tolla tahdilla saa säästöön kuin yhden vuoden palkan 30 vuodessa :D
No näitähän ei tietysti tarvitse juuri miettiä jos on päässyt rikkaisiin naimisiin ilman tiukkoja avioehtoja.
Minä. En saanut kokoaikatyötä, tällä nyt mennään. Olisi kyllä vaihteeksi kiva, että olisi säännöllisempää elämää, eli enemmän työtunteja per viikko. Ainoa hyvä puoli on, että verotus on pienempi näillä tuloilla.