Miksi joillekin kaikki on niin kipeää, vaikeaa ja traagista?
Tiedättekö sellaisen ihmistyypin, jonka koko elämä on yhtä melodraamaa? Pienet vastoinkäymiset ovat suuria, lievät sairaudet hengevaarallisia. Ylipäätään koko ajan on jotain traagista meneillään, myös oikeastikin vaikeita asioita.
En tarkoita kenenkään kärsimystä vähätellä silloin, kun sille on oikeasti aihetta. Mutta kun sitä tragediaa tuntuu olevan koko ajan ja siitä myös raportoidaan muille koko ajan.
Onko tämä huomiohakuisuutta vai jotain muuta?
Kommentit (7)
Tuollaisia ihmisiä tämä palsta on pullollaan.
Somessa on näitä... ei jaksaisi aina sympatiseerata :(
Mm. masentuntu ihminen kokee pienenkin vastoinkäymisen todella suurena. Se on osa sairautta ja ei oikein voi sille mitään. Tilanne muuttuu, kun paranee. Tosilla se toki voi viedä vuosia.
Toislla ihmisillä on todella rankka tausta ja elämä. Ei siihen tarvita, kuin uusi pieni vastoinkäöyminen ja ne voimat menee ja valittaa, kun ei jaksa.
Kannattaa tutusua ihmisten tarinoihin ja pyrkiä ymmärtämään toista. Empatialla pääsee pitkälle!
Toki on ihmisiä kenellä ei ole sairautta tai rankkaa taustaa ja on josatin jossain kohtaa opittu valittamisen asenne. Sitä voi käsittääkseni itse muuttaa.
Tiedän. Mutta usein näiden taustalla voi olla jotain oikeasti vakavaa kuten esimerkiksi puolison päihdeongelma tai perheväkivaltaa. Mutta kun näistä henkilö ei jostain syystä uskalla puhua avoimesti, hän draamailee näillä muilla asioilla, joista uskaltaa puhua.
Tiedän kyllä. Näillä molemmilla tuntemallani keski-ikäisellä henkilöllä on ollut melkoisen helppo elämä. Ja tiedän sen aika hyvin, koska olemme läheistä sukua. Ovat lapsettomia ja hyvin toimeen tulevia, vanhemmat edelleen tukena joka käänteessä, mutta voi jestas miten on elämä raskasta ja vaikeaa. Ihan kaikki ja ihan aina. Olen alkanut välttelemään kohtaamisia, koska en jaksa enää tuntia kuunnella, kun äiti 70-luvun lopulla sanoi kerran vähän epätavallisen kyllästyneesti joulupöydässä eikä ole siitä päätellen varmaan koskaan oikeasti rakastanut.
Luonne-eroja. Toiset syntyvät melankolisempina ja pessimistisempinä. Tai itsekeskeisyyttä. Toki luonnettaan voi kehittää jos haluaa, mutta harva kokee siihen olevan tarvetta omalla kohdallaan.
Myös erityisherkät kokevat kaikki tunteet vahvemmin, mutta erityisherkät yleensä ennemminkin välttelevät huomiota.
Mulla on kaksisuuntaista mielialahäiriötä sairastavia ystäviä ja heille elämä on juuri tuollaista. Ehkä johtuu myös siitä että sitä elämäntilannetta ei edes yritetä muuttaa, pysytään niissä samoissa toimintamallissa aina ja parisuhteet kerta toisensa perään ovat väkivaltaisia...