Huvittaa pikaruokavíhaajat, joiden mielestä itse tehty on olevinaan aina parempaa
No tekisivät joskus Big Macin veroisen purilaisen edes, niin olisi jotain katetta suurille sanoille. Tämä on sitä poppoota, jotka tekevät aina itse kaikki sapuskansa ja ylimielisyyttään sitten kehuvat omia tuotoksiaan paremmiksi kuin mitä mikään ravintola kykenee tarjoamaan. 😂
Kommentit (18)
Halvemmaksi tulee tehdä itse kuin mennä ulos syömään.
Pikaruoka on harvoin terveellistä. Joku Big Mac -ateria on melkein suurinta p*skaa, mitä elimistöönsä voi tunkea.
Big Macin veroisen? No sellaisen kuivan käntyn vääntää vaikka edesmennyt koirani.
Makuasiosita on turha kiistellä, mutta kyllä minä saan omaan makuuni paremman burgerin tehtyä luomujauhelihapihvistä (medium, suola ja laadukas mustapippuri mausteena), tuoreesta briossisämpylästä ja oman makuni mukaisista täytteistä. Se, että sinä pidät enemmän BigMacistä, ei tarkoita sitä, että kaikki muutkin oikeasti pitäisivät, mutta eivät vain halua sitä myöntää. Omasta mielestäni BigMac on persoonaton tusinapurilainen, jonka kyllä pahimpaan nälkäänsä syö, jos ei parempaa ole saatavilla, mutta ei se mikään makuelämys ole. Monelta pikkusnägäriltäkin saa paljon maukkaampaa.
Voin käsi sydämellä sanoa, että mun tekemä hampurilainen hakkaa Big Macin 200-0.
Eikö sinulla ole omaa elämää, kun täytyy muiden mielipiteistä häiriintyä?
Itse tykkään pikaruoastakin, mutta teen silti ruoat mieluusti itse, koska silloin tiedän varmasti, mitä niissä on. Esimerkiksi yliopiston ruokaloissa en käy, vaikka olen opiskelija. Minulla ei ole allergioita, mutta en vain halua, että ruoka on säilöntäaineilla ja arominvahventeilla kyllästettyä einestä ja prosessoituja kovia rasvoja, jotka eivät ole sen terveellisempiä kuin voi, mutta maistuvat kitkerältä.
Vierailija kirjoitti:
Pikaruoka on harvoin terveellistä. Joku Big Mac -ateria on melkein suurinta p*skaa, mitä elimistöönsä voi tunkea.
Mitä ihmeen väliä sillä on jos joskus syö pikaruokaa.
siiderisohvaperunakulinaristi avautuu kurmeesta.
Vierailija kirjoitti:
Voin käsi sydämellä sanoa, että mun tekemä hampurilainen hakkaa Big Macin 200-0.
Samoin. Kerran elämässäni olen syönyt BigMacin, hyi helv. Ei ikinä enää. Littana kämänen käntty pehmenneellä sämpylällä. Luulen, että dementoitunut yksikätinen ja sokea mummelikin tekisi paremman burgerin.
Mä en voi syödä pikaruokaa, siinä on aina jokin sopimaton ainesosa. Niinpä kokkaan alusta saakka itse, myös liemet. Siinäkin harjaantuu hyväksi, kun paljon tekee.
Minulla ainakaan pikaruoka ja itsetehty ei kilpaile samassa kategoriassa. Pikaruoka on nimenomaan silloin, kun tarvitsen pikaruokaa. Ja Big Mac-ateria on ihan hyvä ruoka siinä missä briossikin. Ranskalaiset jätän yleensä pois, koska en syö kerralla niin paljon ja uppopaistettu tökkii oli se tehty ravintolassa tai kotona. Syön kotona täysjyväleipää, mutta en ylenkatso valkoista leipää kun sitä on tarjolla. Ihme ruokaylemmyyttä.
Tunge briossi perseeseen. Mikä helvetti se on?
Vierailija kirjoitti:
Tunge briossi perseeseen. Mikä helvetti se on?
Jep, sinunkaltaisesi eivät ymmärrä tuota saati hyvän maun ja roskan eroa.
Kyllä pikaruokaa pistelee poskeensa silloin tällöin, suureen nälkäänsä.
Se on normaalia joka puolella maailmaa.
Itsetehdyssä kuitenkin tietää mitä syö, mitä on ruokaansa laittanut.
Noissa pikaruokien pihveissä on useinmiten huonointa jauhelihaa, jossa on mukana jänteitä ja vaikka mitä ruohon osia. Mausteilla ja lisukkeilla saadaan ateria maistumaan. Itse käytän aina parasta jauhelihaa pihveihin.
Ja kyllä tulee ostettua tehdasruokaa, ostan esim. ihan kevyesti mansikkahilloa, vaikka siinä on lisäaineita ja sokeria mielettömästi yms.
Eikä kukaan syö mitään pikaruokaa jatkuvasti, joka päivä, pizzakin on nopea ja helppo tehdä itse, ja perusaineet löytyvät melkein aina kotoa.
No nyt oli aidon kulinaristin avaus! Varmasti Rôtisseurs-käädyn ylpeä kantaja. Kumartakaamme!
Voi kuule. Mieheni tekemät hampurilaiset on paljon parempaa kuin big mac. :) Sinne kuule kunnon itsetehdyt jauhispihvit ja pekonia. Ai että!
Sushia en itse kyllä osaisi tehdä niin hyvää, joten sushit haen valmiina itse ketjusushiravintolasta ja syön omalla omallatunnolla.
Harva pikaruoka oikeasti on itsetehdyn voittanutta, niin se vaan on.
Tuo on kyllä totta.