Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Haikailua toisesta lapsesta (vauvakuumetta)

Vierailija
11.05.2020 |

En tiedä mitään muuta paikkaa, johon voisin kirjoittaa, joten kirjoitan tänne.
Olen 7 vuotiaan lapsen äiti ja itselläni on ollut jo vuosia vauvakuume. Mies on kuitenkin lähtökohtaisesti sitä mieltä, että meille riittää yksi lapsi. Miehellä on vaativa työ (paljon poissa kotoa) ja esikoisen vauva-aika oli toki melkoisen rankkaa. Haluan heti alkuun painottaa, etten ole missään vaiheessa painostanut miestä toisen lapsen suhteen enkä aio sitä tulevaisuudessakaan tehdä.

Oma olo on vain kovin haikea. Ja vaikka tapahtuisi ihme ja myös mies olisi toisen lapsen kannalla, niin surettaa myös ajatus siitä, että lapsille tulisi paljon ikäeroa (vähintään 8 vuotta, jos NYT raskautuisin). Koen, ettei lapsilla olisi yhteistä lapsuutta. Itselläni on toisen sisarukseni kanssa 7 vuotta ikäeroa, eikä meillä oikeastaan koskaan ollut lapsena mitään yhteistä. Eikä siten näin aikuisenakaan mitenkään läheiset välit.

Ystäväni saavat lapsia, useimmilla 2-3 lasta. Tunnen, että olen jäänyt melko yksin näiden ajatusteni kanssa.

Ollaan yhdessä yritetty miehen kanssa keksiä itselleni jotain "uutta sisältöä" arkeen, mutta se ei ole vienyt vauvakuumeiluani pois. Aloitin esikoisen kanssa yhteisen uintiharrastuksen muutaman vuosi sitten (käydään kahdesti viikossa uimassa, toki tällä hetkellä emme koronan vuoksi käy). Lisäksi hain uuteen työpaikkaan ja sain uuden, vakituisen työpaikan. Olemme myös remointoineet kotia ja laittaneet pihaa mieleisemmäksi. Mutta "mikään ei auta". En saa ajatuksia pois siitä, että haluan lisää lapsia, ainakin sen yhden. Toisaaltaan ajatuksia pois siitä, että olisin halunnut jo vuosia sitten!

Onko kellään vastaavaa kokemusta? :(

Kommentit (2)

Vierailija
1/2 |
11.05.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minulla on melkein kahdeksan vuotta nuorempi pikkusisko, joka on ollut aina läheinen ja rakas. Sen takia ei ainakaan kannata luopua toisesta lapsesta. Enemmän yksilöistä ja persoonista kiinni, ei kaikista sisaruksista tule läheisiä, vaikka olisi pieni ikäero. 

Miksi mies ei halua toista lasta? Ymmärrän, että työn takia joutuu oleman poissa, mutta pelkääkö siis, että et pärjäisi lasten kanssa? 

Vierailija
2/2 |
11.05.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kiitos vastauksesta. Ymmärrän, että jokainen on yksilö eikä  suoraviivaisesti voi verrata. (Oman kokemuksen pohjalta sisarukseeni, johon on 7 vuoden ikäero, niin suhde on hyvin etäinen. Sisarukseeni, jonka kanssa meillä on 2 vuotta ikäeroa, niin olemme läheisiä.)

Olemme toki asiasta puhuneet miehen kanssa. Mies kokee, että "yksi lapsi riittää" ja muistelee aikaa, kun lapsi valvotti öitä. Esikoisella oli allergioita, joita ei heti huomattu ja saatu selville ja lapsi itki vajaa vuoden lähes kaikki yöt. Hoidin pääasiassa lapsen yöheräilyt, mutta toki mies myös auttoi niissä. Mies on myös sanonut, ettei jaksaisi kaikkea alusta. Tällä hetkellä esikoisen kanssa arki on hyvin helppoa. 

Mies tietää tilanteeni, vaikkei asiasta usein puhuta.  Jos puhutaan, niin puhumme asiasta ihan hyvässä hengessä ja molemmat kunnioittaa toisen mielipidettä. Mies on hyvin selkeästi kuitenkin tuonut ilmi, ettei ole valmis toiseen lapseen. 

-ap 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kuusi kaksi viisi