Äitini ei kunnioittanut luonteenpiirteitäni ollenkaan

Olin ujo ja hiljainen lapsi. En ollut sitä syntyessäni, mutta kiusaamisen myötä minusta tuli sulkeutuneempi. No, pelkäsin julkisia paikkoja ja sosiaalisia tilanteita. Niihin sitten äiti heitti minut ja olin kuin kala kuivalla maalla. Yritin hakea tukea tai pelastusta.

Tämä näkyi muutenkin. Aina, kun kerroin jonkun asian olevan minusta epämukavaa niin äiti teki täysin päinvastoin. Jos halusin pinkin paidan, sain keltaisen. Jos olisin halunnut ulos, jouduin sisälle ja päinvastoin. Jos kerroin, että minua kiusataan niin hän kielsi kaiken.

Äitini ei myöskään ikinä sanonut rakastavansa minua, tukenut missään tai viettänyt aikaa kanssani. Hän ei antanut minulle aina ruokaa. En koskaan saanut käyttörahaa. Hän piti minua myös mahdollisimman paljon poissa kotoa. Hän huusi aina ja kolisteli saaden jotain vihakohtauksia. Hän myös uhkasi usein lähettevänsä minut pois tai sijaiskotiin. Hän on jopa pyytänyt minua tappamaan itseni,

En ole hänen kanssaan luonnollisesti enää tekemisissä, mutta näin äitienpäivän lähestyessä muistot nousevat pintaan. En voi vieläkään ymmärtää miksi hän vihasi minua niin paljon. Olin kiltti lapsi ja yritin vain saada hänet rakastamaan minua. Vihasiko hän todella minua? Vai miksi?